 |
| Kuva PHH |
Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia Tamperetalossa Muumimuseon Observatorio-näyttelytilassa 19.9.2021 asti. Avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe 9–19, la–su 10–17. Teokset ovat lainassa Iloni Imedemaa -museosta Haapsalusta, Virosta. Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Ilon Wiklandin kuvituksista. Koronarajoitusten aikana Muumi-museoon otetaan enimmillään 10 henkeä kerralla. Aika kannattaa varata etukäteen verkosta tai puhelimitse.
Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Melukylän kevät, suomentanut Kerttu Piskonen, 32 sivua, WSOY 2021.
Tamperetalossa on tänään avautunut virolais-ruotsalaisen Ilon Wiklandin kuvitusnäyttely Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia.
Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Wiklandin kuvituksista.
Wikland on syntynyt Virossa vuonna 1930. Varhaislapsuutensa hän asui Talinnassa ja Haapsalussa.
 |
| Ilon Wiklandin isoäidin Viron Haapsalun talon muistot ovat tallentuneet moniin Wiklandin kuvituksiin. Isoäitini Talo, Ilon Wikland, 2005. © Design Ilon Wikland AB. |
Näytttely tarjoaa monipuolisen ja edustavan otoksenWiklandin eri tekniikoilla tehdyistä kuvituksista Astrid Lindgrenin tuotantoon, mm. satuihin, kuvakirjaan Punasilmänen lohikäärme sekä lastenromaaneihin Katto-Kassinen, Marikki, Veljeni Leijonamieli ja Melukylän lapset.
Mukana on myös kuvituksia myöhäistuotannon kuvakirjaan Pitkä, pitkä matka (WSOY 1996). Teksti on Rose Lagergrantzin, mutta tarina pohjautuu Wiklandin omiin kokemuksiin vuonna 1944, kun hän lähti Virosta sotaa pakoon Ruotsissa asuvien sukulaisten luokse.
Ilon Wiklandin päätymistä Astrid Lindgrenin tuotannon hovikuvittajaksi voi pitää todellisena onnenkantamoisena.
Wikland otti aloittelevana nuorena kuvittajana yhteyttä Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleeseen Lindgreniin talvella 1953 saadakseen jotakin kuvitustyötä.
Lindgren ihastui heti Wiklandin tyyliin. Ensimmäinen kuvitustyö oli Lindgrenin lastenromaaniin Mio, poikani Mio (1954) ja myöhemmin Wikland kuvitti ruotsalaisten lastenkirjailijoiden tuotannon lisäksi paljon Lindgrenin tuotantoa.
Wiklandilla on ollut ilmiömäinen kyky tallettaa kuvituksiinsa lapsuuden nostalgiaa ja huolettomien kesäpäivien tunnelmaa. Yksi hänen Hänen bravuurinsa on vanhan puutalomiljöön ja sen lähiluonnon kuvaus, mutta yhtä lailla hänen rakastava katseensa tallensi esim. Katto-Kassisen kuvituksiin eloisaa kaupunkimiljöötä.
Ilon Wiklandin lastenkirjakuvittajan ura muistuttaa monin kohdin suomalaisen Maija Karman uraa. Molemmat hallitsivat suvereenisti tussi- ja akvarellikuvituksen. Varhaistuotannossaan sekä Karma että Wikland käyttivät kumpikin kekseliäästi vain yhtä tehosteväriä sillä seurauksella että kuvat tuntuivat katsojan silmiin silti nelivärisiltä.
Wikland ja Karma kuvittivat molemmat aikansa keskeisiä ja sittemmin klassikoituneta lastenkirjoja, ja heidän kuvituksena ovat myös osaltaan siivittäneet kirjojen menestystä useamman lukijasukupolven keskuudessa.
Lindgren antoikin tunnustusta Wiklandille vuonna 1986 järjestetyn kuvitusnäyttelyn näyttelyluettelosssa:
Kuvillasi olet auttanut kirjojani tavoittamaan lukijakuntansa. Monet lapset muistavat koko ikänsä sinun luomasi kuvat. Niistä on tullut unohtumaton osa heidän lapsuuttaan.
Parahiksi Wiklandin Tampereen kuvitusnäyttelyn kupeeseen on juuri ilmestynyt uusintapainos Melukylän kevät -kuvakirjasta, jossa eläydytään Lisan, Brittan, Annan, Lassen, Bossen ja pikkuisen Kerstin kanssa kevääntulon riemuun.
Isommat lapset kaitsevat pikkuista Kerstiä, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan.
Lassen mielestä ”Pikkupenskat pitäisi lukita keväisin sisälle, sillä heti ku maassa on yksikin märkä läiskä, niin siihen pyllähdetään istumaan”.
Melukylän lasten kevätilakointiin kuuluu myös sonnilla ratsastamista ja puuliiterin katolta hyppimistä.
Uhmapäissään Britta kävelee jopa navetan katolla.
Onneksi äiti huomaa uhkarohkeat elkeet ikkunasta ja huutaa:
”Oletkos sinä järjiltäsi tyttö? Alas ja heti!”
Ja silloin Britta tuli alas.
Lisan isä sytyttää kevääntulon kunniaksi kevätnuotion.
Tuli loimusi niin kauniisti, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt. Hän vain katseli.
Ja isä kysyi: ”Oletteko te vallan villejä, lapset?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti