Kuvaa ja kantaaottavuutta arvostettiin Finlandia Junior -palkinnon ehdokasasettelussa

Hetki sitten on Helsingissä Bulevardilla julkistettu Suomen Kirjasäätiön Finlandia junior -palkintoehdokkaat. 

Kuusikko näyttää tällaiselta, ohessa raadin perustelut:

Marja Björk: Poika, Like

Makke on kokenut koko ikänsä olevansa väärässä sukupuolessa. Suorapuheinen kertomus siitä, miten vaikeaa transsukupuolisen on elää vahvasti sukupuolitetussa maailmassa, on yhtä aikaa niin pojan kuin hänen äitinsäkin kasvutarina.

Moni nuori kokee olevansa jotakin täysin muuta kuin mitä hänen oletetaan olevan. Makken tarina keskittyy useissa nuortenkirjoissa sivuttuun tärkeään aiheeseen. Tällä kertaa perinteisistä poikatyttö-asetelmista edetään paljon syvemmälle. Tiivis lause tulee konkreettisuudessaan lukijaa lähelle: Makken tuskan voi tuntea. Lukukokemus on voimakas ja lisää ymmärrystä sellaista toiseutta kohtaan, jota ulkopuolisen on lähes mahdotonta tajuta.

Ville Hytönen &  Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi, apinahiisi, Tammi

Aasi on keuhkorikkoinen rillipää ja apina kömpelö laahustaja. Kahden hellyttävän hahmon matka toistensa luo on lämminhenkinen satu niin muiden kuin omankin erilaisuuden hyväksymisestä.

Vaikka tarinassa ollaan haikeissa tunnelmissa, kauniin värikäs kuvitus luo maailman, johon haluaisi mennä. Jokainen aukeama on pieni taideteoksensa, jota ei ole rikottu liialla tekstillä. Kieli on ilmaisuvoimaista, ääneen luettuna valloittavaa. Pienillä vivahteilla piirtyy koskettava tunnelma. Kiusaamista on käsitelty hyvällä tavalla: vaikka matka metsän halki on pitkä ja monet ikävät sanat satuttavat, loppu on lohdullinen. Mikä voima onkaan sillä, kun tajuaa, että joku toinenkin on yksin ja etsii ystävää! Joku, jolle voisi itse olla se ystävä.

Jukka Laajarinne &  Timo Mänttäri: Isä vaihtaa vapaalle, WSOY

Sarjakuvamainen kuvakirja tarttuu työkiireisten vanhempien ongelmaan: lapsille ei ole riittävästi aikaa. Yhteisten hetkien löytäminen on erityisen vaikeaa, jos isä on salainen agentti. Puolukan isä päättääkin irtisanoa itsensä.

Hauskasti toteutettu teos on kuvan ja sanan iloittelua. Kerrontaan on rakennettu taitavasti kaksoisnäkökulma: kuva kertoo tarinaa siitä, että isä on agentti, mutta tekstin voi lukea pelkkänä hyvin arkisen tapahtumaketjun kuvauksena. Ehkä kaikki onkin vain lapsen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Isommat voivat nauttia aukeamien humoristisista salaiseen palveluun viittaavista yksityiskohdista: hyllyssä on kirja vastavakoilusta saunassa ja keittiössä purkillinen poloniumia. Vuoropuhelu kuvan ja tekstin välillä on onnistunut hyvin myös taitossa, ja välillä kerronta heittäytyy rohkeasti pelkän visuaalisuuden varaan.

Heli Laaksonen & Elina Warsta: Aapine , Otava

Ääneen luettuna lounaismurteella kirjoitetut runot ovat hauskoja niin murretta puhuville kuin sitä osaamattomillekin: joku taatusti nauraa, joko lukija itse tai yleisö. Tai sitten molemmat. Mutta ei Aapine ole kuitenkaan mikään vitsikirja: lukukokemuksen myötä kasvaa ymmärrys siitä, että eri murteissa kirjaimilla on erilaisia rooleja.

Yhtenäiset, aukeaman kokoiset tilannekuvat ja niihin upotetut tekstilaatikot ovat tasapainossa keskenään. Sanasto ja kuvasto on runsasta ja murrepiirteet huomioivaa: D:n kohdalla löytää autiomaasta mm. dyynejä, divaanin ja disco-pallon - mutta runon sanoista d tietenkin puuttuu. Hahmot ovat ilmeikkäitä, ja esitetyissä tilanteissa on sekä lämmintä huumoria että elämän haikeitakin sävyjä. Kuvitus tavoittaa hyvin teoksen aapisrunojen maailmaa hieman vinosti katsovan näkökulman. Kokonaisuuden kruunaa lopun sanasto, jonka avulla heikomminkin murretta taitava ymmärtää, mistä runoissa on kyse.

Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa, Otava

On pelottavaa herätä yksin puistossa ja huomata, ettei muista mitään. Tässä tarinassa se on kuitenkin myös lahja: alkaa seikkailu, joka johdattaa yksinäisen pojan löytämään lämpöä ja ystävyyttä helsinkiläisestä lähiöstä. Lopulta muistinsa menettänyt poika löytää myös itsensä, monellakin tapaa.

Arkisesta kaupungista voi nähdä aivan uuden puolen, jos vain uskaltautuu olemaan avoin ja utelias. Lapsen näkökulmasta tehdyt havainnot ihmisistä ja vahvasti kuvatut tunnetilat tekevät muistinsa menettäneen pojan seikkailusta elämyksellistä luettavaa. Kohdattuja vaikeita tilanteita ja asioita on käsitelty lempeän ymmärtäväisesti: maailmaan mahtuu monenlaisia kohtaloita, ja jokaisella perheellä on oma tarinansa. Kirjan luettuaan alkaa itsekin tarkastella ympäristöään uusin silmin.

Ville Tietäväinen & Aino Tietäväinen: Vain pahaa unta, WSOY

Korkokengissä kulkevat jättiläispuput, päättymättömät portaat ja myrkkykäärmeet ovat unissa pelottavia, mutta niistä puhuminen helpottaa. Isän ja tyttären yhteisessä projektissa pahat unet piirretään paperille. Syntyy kiehtova hybridi, jossa on sarjakuvia, lapsen painajaisistaan tekemiä piirroksia, kuvituskuvia ja tietokirjan elementtejä.

Aukeamiin tuo lisäsyvyyttä kuvien takana taustaan häviävät tekstikatkelmat unioppaista ja mytologisten hahmojen selityksistä. Synkästä maailmasta on tehty kunnianhimoinen ja rohkea teos, joka jättää lukijalle tilaa pohtia omia unikuviaan. Aikuisen ja lapsen yhdessä luettava kirja ei poista painajaisia, mutta auttaa niiden kohtaamisessa. Tummia sävyjä keventää lämmin huumori.  Perheen pienimmille teos saattaa olla liian jännittävä, mutta yläikärajaa painajaiskirjalla ei ole.

Marja Björkin romaani Poika on ehdokkaiden musta hevonen. Heli Laaksosen lounaismurteilla kirjoittama Aapine on sekin tulkittava kuriositeetiksi lastenkirjallisuuden valtavirrassa. 

Tämänvuotisessa FJ-esivalintaraadissa olivat mukana arkkitehtuurikasvattaja Mervi Eskelinen puheenjohtajana ja muina jäseninä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Penjami Lehto sekä toimittaja , juontaja Jenni Pääskysaari. Lopullisen valinnan tekee Jarno Leppälä, joka tunnetaan parhaiten Duudson-tv-ohjelmasta. 

Lastenkirjahyllyn varjolistalla suuria tunteita ja toimintaa

Taas on Lastenkirjahyllyn vuotuisen Finlandia junior –varjolistan aika.

Vuoden tarjonta osoittautui summauksen jälkeen vähän yllätyksettömäksi. Sarjat jyräävät yhä niin kuvakirjoissa, lastenromaaneissa kuin nuortenromaaneissakin. Näkökulmiltaan ravistelevia uusia tekijöitä ei vuoden tarjontaan paljonkaan mahtunut. 

Niinpä minusta tuntui perustellulta pöyhiä tarjontaa ja tehdä tähän varjokattaukseen edustava otos eri lajityypeistä ja eri ikäryhmille suunnatusta tarjonnasta. 

Lastenlyriikka ja helppolukuiset lastenromaanit jäivät varjolistalta kuitenkin uupumaan. Lastenrunoja ilmestyy edelleen ilahduttavan paljon, mutta tekijät ovat entuudestaan tuttuja ja kulkevat suurelta osin myös entuudestaan tuttuja riimipolkujaan.

Sitä vastoin helppolukuisten lastenromaanien vähentymisestä olen oikeasti huolissani. Tiettävästi Tammi on lakkauttanut vanhamuotoiset Keltanokka-, Kirjava kukko- ja Vihreä varis –sarjansa ja uudistanut suosituimpien sarjojen ulkoasua (oman sarja-asunsa ovat saaneet ainakin Tapani Baggen Kaisa –sarja ja Niina Hakalahden Tuukka-Omar-sarja).  

Tuntuu peräti nurinkuriselta, jos helppolukuinen, lukutaidon hapuilevaan alkuun tarkoitettu tarjonta tulee yhä enenevässä määrin olemaan käännösvoittoista!

Varsinaisia esikoistekijöitä ei tähän varjokattaukseen mahtunut. Mene ja tiedä, onko kyse ajatusharhasta, mutta mielestäni uusien tulokkaiden määrää on viime vuosina selvästi karsittu kustantajien lasten- ja nuortenkirjatarjonnassa.

Tarja Makkonen debytoi Önnö ja kirjava kissa -lastenromaanilla (Karisto). Ninka Reittu on tehnyt tänä vuonna useampia kansi- ja kirjankuvituksia, ja nyt hän debytoi myös kuvakirjan tekstin tekijänä kirjassa Messi ja Mysteeri (Otava). Toimittaja Saska Saarikoski on innostunut kokeilemaan lapsille kirjoittamista – varmasti myös omien lasten inspiroimana – Meidän isä on hammaspeikko -lastenromaanissaan (Otava). Uusi tuttavuus on myös television lastenohjelmistoon tiensä löytänyt  Veronica Lassenius Fungi. Pyrstöt pyörimään -lastenromaanin tekijänä (Otava).  

Kustannus-Mäkelän kautta debytoi peräti kaksi esikoistekijää:  Satu Heimonen nuortenkirjalla Sonjan hevoskesä ja Kari Evinsalo lastendekkarilla Etsivä Vertti ja varastettu veistos.  

Ainoa realistisen nuortenromaanin mitat täyttävä esikoisteos, Shell´s Angles,  ilmestyi Jyri Paretskoilta (Karisto). Aiemmin kahdesta aikuistenkirjastaan tunnettu Johanna Hulkko on kirjoittanut tänä vuonna jo kaksi Geoetsivät-sarjan kirjaa Karistolle.

Todellisen rynnäkön lastenkirjallisuuteen on tehnyt aiemmin aikuistenkirjailijana tunnettu Kreetta Onkeli, jolta on ilmestynyt peräti kolme kirjaa lapsille: Selityspakki (Otava, kuv. Ninka Reittu-Kuurila), Poika joka menetti muistinsa (Otava) ja Ahmattien yö. Kekriseikkailu (Maahenki, kuv. Jussi Kaakinen). 

Nähtäväksi jää, kuinka Finlandia Junior -raati suhtautuu Alexandra Salmelan ensimmäiseen lastenkirjaan, satukokoelmaan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia, jonka on kuvittanut slovakialainen Martina Matlovicova (Teos). Muistini mukaan palkintoehdokkailta vaaditaan Suomen kansalaisuutta. Satukokoelma on freesi ja tyydyttää mainiosti lyhyiden satujen kysyntää, mutta suomalaiseen makuun kuvitus lienee liian monisärmäinen. 

Paljon odotuksia herätti minussa ennakkoon jo nimellään anarkistinen Henriikka Tavin Joka päivä on karkkipäivä (kuv. Aino Korpela, Teos), jonka ilmestyminen lykkääntyi alkuperäisestä suunnitelmasta ja tiettävästi kirja on vasta pari päivää sitten tullut painosta. Kenties se on kuitenkin vedoksena ennättänyt  FJ-raadin lukulistalle?

Suomenruotsalaisen nuortenkirjallisuuden osalta vuosi oli valitettavan vähäverinen: Schildtsiltä ja Söderströmsiltä ei ilmestynyt lainkaan tuhtia lukuromaania nuorille. Annika Luther keskittyi tänä vuonna aikuisiin ja Maria Turtschaninoffin työpöydälläkin tekeytyy varmasti uusi iso nuortenromaanin aihe.

Siiri Enorannan  Nokkosvallankumous (WSOY) on vielä rouva Huun lukulistalla odottamassa vuoroaan. Enorannan nyansseista rikas kieli vaatii tarkkaa ja aikaa vievää lukemista.

Pidemmittä puheitta: tässä rouva Huun kuusikko. 

Finlandia Junior -ehdokkaat julkistetaan huomenna aamupäivällä. 

Katri Tapola & Karoliina Pertamo: Toivon talvi. Tammi 2013.

Retrohenkisiä, kirkkain värein ja selkein muodoin kuvitettuja kotimaisia pahvikirjoja ilmestyy todella paljon, mutta myös tällaisia tyylitellen mutta realistisesti kuvitettuja pahvikirjoja tarvitaan leikki-ikäisten lasten arjen ankkureiksi!

Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon Toivon talvi on arvosteltu Lastenkirjahyllyssä helmikuussa.

Jukka Laajarinne & Timo Mänttäri: Isä vaihtaa vapaalle. WSOY 2012.

Huima agenttiseikkailu ottaa veikeästi kantaa työelämän ja lapsiperheen yhteensovittamiseen. Tällaisille action-pläjäys-kuvakirjoille on oletukseni mukaan entistä enemmän kysyntää tyttöjen ja poikien keskuudessa.

Lastenkirjan tekijänä ensikertalaisen,  Timo Mänttärin,  kuvitus ammentaa sarjakuvatekniikasta ja Jukka Laajarinteen tarinan voi lukea täytenä totena tai lapsen fantasiana.  

Arvioni kuvakirjasta löytyy Helsingin Sanomista. 

Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta. WSOY 2013.

Kotimainen lasten sarjakuva on harvinaista herkkua. Ehkä tämä sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen yhdessä Aino-tyttärensä kanssa tekemä sarjakuva olisi pikemminkin pitänyt luokittaa nuorten sarjakuvaksi, mutta ansiot ovat silti samat, olipa kohderyhmä sitten mikä tahansa: visuaalisesti äärimmäisen vangitseva ja lapsen kaikkein mielivaltaisimpiinkin pelon aiheisiin kunnioittavasti suhtautuva sarjakuva ilmentää hyvin nykyistä lastenkirjallisuuden tendenssiä, jossa aikuisella on rajattomasti aikaa ja kiinnostusta keskittyä lapseen. 

Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa. Otava 2013.

Tämän vuoden ehdoton valopilkku muutoin aika yksitotisessa lasten ja varhaisnuortenromaanien tarjonnassa! 

Luettuani äskettäin tuhdin annoksen eri vuosikymmeninä julkaistuja Zacharias Topeliuksen satuja  minussa voimistui entisestään ajatus siitä, että Kreetta Onkelia voi perustellusti pitää nykypäivän Topeliuksena: siinä määrin oivaltavasti hän osoittaa lapselle ja nuorelle elämän lainalaisuuksia ja haastaa ottamaan niihin myös kantaa.

Onkelin lastenromaani on arvosteltu Lastenkirjahyllyssä elokuussa. 

Sari Peltoniemi: Haltijan poika. Tammi 2013.

Fantasiajuonteita ja suomalaista muinaisperinnettä sisältävässä nuortenromaanissa Sari Peltoniemi työstää hienosti monia  itseään etsivän murrosikäisen identiteettiin ja maailmankuvaan liittyviä isoja asioita, mutta malttaa jättää lukijalle myös paljon tulkinnan ja päättelyn vapautta. 

Haltijan poika on arvioitu syyskuussa Lastenkirjahyllyssä. 

Siri Kolu: Pelko ihmisessä. Otava 2013.

Dystopioita tulee nyt ovista ja ikkunoista.  Siri Kolun yhteiskuntakriittinen dystooppinen nuortenromaani Pelko ihmisessä työstää ansiokkaasti myös nuoren identiteettikriisiä. 

Arvostelu odottaa vielä julkaisuaan Helsingin Sanomissa.   

Ylenpalttista kekriä kaikille

Kreetta Onkeli: Ahmattien yön salaisuus. Kekriseikkailu. Kuvittanut Jussi Kaakinen. 63 sivua. Maahenki / Talonpoikaiskulttuurisäätiö 2013.

Rouva Huu ei ole koskaan lämmennyt rapakon takaa meikäläiseen juhlaperinteeseen tulleille vuotuisjuhlille, pahimpina kaupallisina kammotuksina pidän Valentinuksen päivän ja Pyhäinpäivän kupeeseen juurtunutta Halloweenia.

Kreetta Onkelin ja Jussi Kaakisen Ahmattien yön salaisuus liittyy hauskasti suomalaisen lastenkirjallisuuden uuteen trendiin lanseerata kotoperäistä kansanperinnettä lapsille ja nuorille. 

Ahmattien yön salaisuus on yksi harvoista tämän syksyn lastenkirjauutuuksista, jossa on selvästi mietitty kuvan ja tekstin yhteispeliä.  Aukeama, jolla vilistävät hämähäkit, muurahaiset ja erinäiset toukat on yksi riemastuttavimpia pitkään aikaan! 

Maahenki-kustantamo on yhdistänyt voimansa Talonpoikaiskulttuurisäätiön kanssa ja yhdessä ne tekevät tämän lastenromaanin kautta  kekriä paremmin tunnetuksi. 

Talonpoikaiskulttuurisäätiön sivuilta löytyy varhaiskasvatukseen sekä ala- ja yläkouluille ja lukioille tarkoitettua opetusmateriaalia.  Anna Sauraman koostamassa aineistossa kekri linkitetään monien eri oppiaineiden sisältöön. Kekriä tarkastellaan myös tarinoiden, leikkien ja kädentaitojen inspriaation lähteenä.

Tämänpäiväisessä Aamulehdessä  toimittaja Simopekka Virkkulan haastattelussa Onkeli iloitsee kekrikirjansa hyvästä menekistä ja uudesta painoksesta. Tekeillä on myös jatko-osa, jossa seikkaillaan Maunulassa eläinten hautausmaalla. 

Onkelin  yhdessä kuvittaja Jussi Kaakisen kanssa kehittämä  konsepti on moderni ja kaikenlaista paasausta kaihtava. Kansanperinnetietämys tulee luontevasti vetävän fiktiivisen juonenkuljetuksen lomassa.   

Kuvituskuva todentaa hyvin, kuinka Jussi Kaakinen saa pelkästään poikkeuksellisella kuvan muodolla eloa koko aukeamalle. Serkukset kohtaavat pimeänä syysiltana maantien laidalla oudon ilmestyksen, päättömän miehen. Jussi Kaakisen kuvitusta Kreetta Onkelin lastenromaaniin Ahmattien yö, Maahenki 2013.  

Päätön kekripukki  suree sitä, että ihmiset eivät ole jättäneet hyvien tapojen mukaisesti sille ylenpalttisesti syötävää. Serkukset Kake, Liisa ja Tapsa ovat matkaamassa mummonsa kanssa maalle laittamaan mökkiä talviteloille, kun kohtaavat kekripukin maantiellä. Monien sattumusten kautta he pääsevät osallistumaan kyläläisten kekrin viettoon. Ja lopuksi myös kekripukin  päättömälle menollekin löytyy  selitys.

Kekriin kuuluvat kukkuraiset ruokapöydät istuvat oikeastaan hyvin nykyiseen yltäkylläiseen elämäntapaan. Onkeli rakastaa vastakohtia, niinpä kaikissa toimissaan malttia ja niukkuutta suosiva Visujen perhe toimii erinomaisena kontrastina kartanonherra von Lapion ja kyläläisten juhlinnalle.   

 Siluettipiirrokset olivat vielä 1900-luvulla usein käytetty tehokeino
lastenkirjojen kuivituksessa. Yksi alan suomalaisista mestareista oli Emil
Cedercreutz. Hauskana yksityiskohtana kannattaa huomata päättömän kekripukin
taivallus sankan kirjainviidakon keskeltä kohti juhlataloa. Jussi Kaakisen kuvitusta
Kreetta Onkelin lastenromaaniin Ahmattien yö, Maahenki 2013.  

Lastenkirjallisuuteen tämän vuoden mittaan peräti kolmella kirjalla ensitulemisensa tehnyt Onkeli taitaa vetävän ja lukijoita riittävästi koukuttavan kerronnan. Yhdessä Jussi Kaakisen runsaan nelivärikuvituksen kanssa kirjasta on tullut ehyt kokonaisuus. Kaakinen elävöittää mustavalkokuvitusratkaisuillaan taittoa ja elvyttää vanhaa siluettipiirrosta erinomaisesti. 

Nelivärikuvituksessakaan ei kirjan sivumäärään nähden kitsastella. Värikylläinen kuvitus tempaa vikkelästi etenevän tarinan pyöritykseen. 

Kuten kuvasta näkyy, perinteisissä kekrijuhlissa asu on vapaa eikä käytöstavoistakaan olla turhan tarkkoja. Pöydän päässä maljaa kohottamassa kartanonherra von Lapio. Jussi Kaakisen kuvitusta Kreetta Onkelin lastenromaaniin Ahmattien yö, Maahenki 2013.   

Jokaiselta lastenromaanin aukeamalta löytyy kuvitusta –  seikka, joka nykyisin lastenromaaneissa on tuiki harvinainen! Lapset ja nuoret tarvitsevat vapaa-ajan lukemiseensa kuvitusta entistä enemmän samastumisen ja keskittymisen ankkuriksi!