Pehmeitä havaintoja lapsen arjesta

Katri Tapola & Aino Louhi: Pumpulibussi ajaa ohi, 32 sivua, Karisto 2019.  

Katri Tapolan kuvakirjateksti  sai kunniamaininnan Kariston taannoisessa kuvakirjatekstikilpailussa. 

Suuri osa Pumpulibussi ajaa ohi -kuvakirjan tekstistä on julkaistu lähes sana-sanalta Tapolan aikuisten romaanissa Näiden seinien sisällä emme näy (Tammi 2002). 

– – Pelataan kuumailmapalloa, äiti opetti, toinen käsi, toinen käsi. Pallo on iso kivi. Tämä on työmaa-alue, pääsy kielletty. Iso kauha tulee, kaivinkone kaivaa, iso kivi nousee, mäntä liikkuu, liikkuu, liikkuu. Äiti kaivaa kuopan, se on oja, siellä kulkee vesiputkia, vesi virtaa, tulee kotiin, meidän kotiin.  (Näiden seinien sisälle me emme näy, s. 113.) 

Pelataan kuumailmapalloa. Pallo on iso kivi. Tämä on työmaa-alue, pääsy kielletty. Iso kauha tulee, iso kivi nousee. Minulla on paljon töitä. Minä kaivan kuopan, se on oja, siellä kulkee vesiputkia, vesi virtaa, tulee kotiin, meidän kotiin. (Pumpulibussi ajaa ohi, ei sivunumeroita.) 

Ääneen lukemisen rauhoittava  vaikutus  tiivistyy  
mainiosti tähän kuvaan. Aino Louhen kuvitusta 
Katri Tapolan tekstiin kuvakirjassa 
Pumpulibussi ajaa ohi (Karisto 2019). 

  

Tapolan romaani kuvaa päähenkilö Ellenin kokemusten kautta kotiäitiyttä ja parisuhteen muuttumista lapsen syntymän jälkeen. 

Alussa Ellen joutuu sanoittamaan lapselle asioita. Hän odottaa malttamattomana, että lapsi oppii puhumaan. 

Lukijasta tuntuu, että pahin pelko mielen järkkymisestä, uupumuksesta tai turhautumisesta laukeaa nimenomaan siksi, että lapsi oppii puhumaan ja Ellen ei ole enää niin yksin.  

Lapsi seisoi puheen kynnyksellä ja mitä se aikoi hänelle kertoa? Aikoiko se toistaa kaikki hänen luettelonsa? Äitisi on kapea, äitisi on maailma, Ellen ajatteli, katseli taivaalle ja hengähti. Sitten hän käänsi katseensa takaisin lapseen, joka istui hiekalla ryhdikkäänä. Suu auki ja käsi koukistunut kohti suuta. (Näiden seinien sisällä emme näy, s. 39–40.)

Louhen kuvituksissa on hetkeen pysähtymistä ja rauhaa. 
Minnekään ei ole kiire. Aino Louhen kuvitusta Katri Tapolan 
tekstiin kuvakirjassa Pumpulibussi ajaa ohi (Karisto 2019).  

Luin Tapolan romaania limittäin Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti -romaanin (Siltala 2019) kanssa. 

Kotiäitiyden kuvaus tuntuu olevan kirjoissa valovuosien päässä toisistaan. Vaikka myös Kekkosen keskushenkilö, nuori äiti,  kipuilee oman tilan ja identiteetin kanssa, kirjan aikuisilla on enemmän roolimalleista vapaata tilaa hengittää ja luoda omat käytänteensä kotitöiden tasaamisessa. 

Tapolan ja Louhen kuvakirja toimii taaperoikäisen kanssa katselukirjana: aikuinen nimeää pelkistetyistä kuvista yksityiskohtia, lapsi tuntee turvallisuutta tuttujen asioiden äärellä. 

"Äiti ponnistelee repaleisin siivin vastatuuleen". 

Aino Louhen kuvitusta Katri Tapolan tekstiin 

kuvakirjassa Pumpulibussi ajaa ohi (Karisto 2019). 

Taaperoikäiselle poukkoileva tajunnanvirta voi olla hieman haastavaa, mutta leikki-ikäinen, puheen vivahteista jo tietoinen lapsi viehättyy jo sanaleikeistä. 

Aikuiselle polvenkorkuisen arkiset  havainnot muistuttavat lapsen terävästä havaintokyvystä ja halusta olla elein, ilmein ja sanoin jatkuvassa vuorovaikutuksessa vanhempiensa kanssa.  

Aino Louhen pelkistetyssä puuvärikuvituksessa on retrovivahde ja äidin ja lapsen tiukassa symbioosissa on samaa luontevuutta kuin Aino Louhen äidin, Kristiina Louhen, rakastetuissa Aino-kuvakirjoissa.