keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Sisua, intoa ja pelon voittamista, sopivassa suhteessa















Iiris Suvitie & Marko Laihinen: Kymmenestä metristä, kuvittanut Elina Jasu, 180 sivua, Puukenkki Kustannus 2019.




Isän ja tyttären yhteinen varhaisnuortenkirja yllättää monin tavoin myönteisesti.

Marko Laihisen tyttären, Iiris Suvitien (s. 2002), uimahyppyharrastus on ollut  kimmokkeena kirjan kirjoittamiselle ja taustamateriaalia on kerätty myös lajin asiantuntijoilta. 

Vielä parikymmentä vuotta sitten lasten- ja nuortenkirjoissa harrastettiin lähinnä perinteisiä lajeja, kuten ratsastusta, jalkapalloa, jääkiekkoa tai soitettiin jotakin instrumenttia. 

Nykyisin kirojen aktiivisilla päähenkilöillä näyttää jo olevan harrastuksia melkein jokaiselle viikonpäivälle.

Vanhemmatkin osallistuvat monin tavoin lastensa harrastuksiin, paitsi kuljettaen heitä kodin ja harrastuksen väliä, myös myötäeläen  ja kannustaen kiperissä kohdissa, kun lapsi on väsynyt tai turhautunut vaativaan harjoitteluun. 

Varpu on mukavalla tavalla särmikäs keskushenkilö. Korkean paikan kammostaan ja isän puolelta perityistä tapaturmageeneistä huolimatta hän päättää aloittaa uuden harrastuksen, uimahypyt. 

Äidin vähättelytkään eivät saa häntä luopumaan päätöksestään: 

Äiti naurahti ja pudisteli päätään.  
”Voi teidän kanssa. Kaikki tekeminen vaatii pitkäjänteisyyttä, jos haluaa tulla hyväksi. Sitä teiltä nykyajan nuorilta puuttuu, aina vaan kännykät kädessä, kaiken pitää olla kivaa ja nopeaa ja helppoa”, äiti sanoi. ”Sisukkuus puuttuu kokonaan”. 

Isän Varpu saa helposti innostumaan asiasta, kun he katsovat yhdessä lajin MM-kilpailuita.

Aiemmin Varpu on harrastanut tanssia ja ratsastusta. Vanhojen ja uusien ystävien kautta tulee kiinnostavin nostoin esille myös japanilaisen populaarikulttuurin, mangan, harrastus ja Harry Potter -kirjojen kiihkeää fanitus.  

Uimahyppytreenien lisäksi romaanissa kulkee perinteisen tyttökirjan juoniaihio tyttöjen kolmiodraamasta, kun Varpun paras ystävä Klaara tulee mustasukkaiseksi Varpun uudesta ystävästä Katasta.  


 
Elina Jasun piirroskuvitus tavoittaa hyvin
tyttöjen tosiystävyyden tunnot.
 Juutin kuvitusta Iiris Suvitien
 ja Marko Laihisen varhaisnuortenkirjaan
Kymmenestä metristä
(Puukenkki Kustannus 2019).  

Erilaisten ja eri perhetaustoista tulevien uimahypyn alkeiskurssilaisten kuvataan lisäksi oivaltavasti ryhmädynamiikan syntymistä. 

Varpu  haluaa todistaa, ettei ole mikään ”pelkuripirkko”, kuten ylimielinen luokkakaveri Ville häntä nimittää. Tyttö pitää esitelmän uimahyppyharrastuksestaan, ja muuttaa monen ennakkokäsityksiä: pellehyppyjen sijasta kyse on pikemminkin ilmassa tehtävästä baletista!  



Varpun näkymä ylhäältä hyppylaudalta alas tiivistää hyvin
 tytön tunnot juuri ennen tärkeää suoritusta. Elina Jasun kuvitusta
Iiris Suvitien 
ja Marko Laihisen varhaisnuortenkirjaan 
Kymmenestä metristä (Puukenkki Kustannus 2019).



Kymmenestä metristä työstää psykologisesti uskottavalla tavalla Varpun pelon tuntoja. Harrastukseen luontaisestkin kuuluvista peloista ja sen voittamisesta keskustellaan myös yhdessä valmentaja Martin kanssa: 
  
”Uimahyppy on siitä vaikea urheilulaji, että kerta toisensa jälkeen joutuu voittamaan jokaisessa piilevän luontaisen itsesuojeluvaiston.” 

– –  ” Tuo on totta”, Anna sanoi. ”Pelon tunne on jokaisen ystävä, koska sen perimmäinen tarkoitus on suojella. Mutta mieli ei aina osaa valikoida aitoa vaaratilannetta oikein. Onko kyseessä sapelihammastiikeri vai uimahyppy?”

Uimahyppyharrastukseen kuuluvat myös rankat treenit, joilla
valmistetaan kehoa ja mieltä bvaatiivin suorituksiin. 
Elina Jasun
kuvitusta Iiris Suvitien 
ja Marko Laihisen varhaisnuortenkirjaan 
Kymmenestä metristä (Puukenkki Kustannus 2019).

Varhaisnuortenkirja huipentuu ensimmäisiin harjoituskisoihin. 

Varpulle on erityisen tärkeää, että mamma, äidinäiti,  tulee paikalle. Mamma kertoo, että edesmennyt Pena-pappakin oli kova jännittämään, mutta tämä keksi hyvän keinon liennyttää pelkojaan, ja siitä Varpukin ottaa onkeensa. 

Marko Laihinen on Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja  ja turkulainen kulttuuritoimija.

Puukenkki Kustannus on verraten uusi pienkustantaja. Kustantamon verkkosivulta ei löydy muuta profilointia kuin luonnehdinta ”iloisemman musiikin ja kirjallisuuden puolesta”. 

Laihinen on ollut yhtenä kolmesta tekijästä mukana myös lasten tietokirjassa Maestro Markus & Fiktio Fakta:  Kansanmusiikkin  kyydissä (Puukenkki 2018).

Elina Jasun mustavalkoista, selkeää tussipiirroskuvitusta olisi voinut olla enemmänkin.  Kuva-aiheet ovat huolella mietittyjä ja kuvakulmiakin vaihdellaan kiitettävästi.   

Ei kommentteja: