Reetta Niemelä & Leena Lumme: Miljan niittyopas. 32 sivua. Otava 2024.
Ampiaiset rakentavat pesän puuvajan räystään alle. Kun ampiaispesä on kasvanut suureksi, on aika vierailla jälleen Nättiniityllä. Ahomansikat ovat punertuneet! Tuon niitä Ukolle heinässä. Hän sanoo: ”Kylläpäs kesä on pitkällä, kun ahomansikat ovat kypsiä!” Ampiaiset ja mesipistiäiset ovat imeneet mansikankukkien mettä. Samalla kukat pölyttyivät ja kehittyivät sitten mansikoiksi. Kiitos, pörisijät!
Reetta Niemelän lastenkirjailijuudesta on löydettävissä selvä VIHREÄ lanka.
Hän aloitti 2000-luvun alussa neljällä vuodenaikojen mukaan nimetyllä Milja-sarjan tietokuvakirjalla, joiden jatkoksi ilmestyivät vielä Miljan puutarha, Miljan kaupunki ja Milja nikkaroi.
Sittemmin eläinten oikeudet, luonnon ja elämän monimuotoisuuden korostus ovat saaneet helppolukuisissa lastenkirjoissa, kuvakirjoissa, tietokuvakirjoissa ja Musta Kuu -lastenfantasiassa monenlaisia variaatioita.
Hän aloitti 2000-luvun alussa neljällä vuodenaikojen mukaan nimetyllä Milja-sarjan tietokuvakirjalla, joiden jatkoksi ilmestyivät vielä Miljan puutarha, Miljan kaupunki ja Milja nikkaroi.
Sittemmin eläinten oikeudet, luonnon ja elämän monimuotoisuuden korostus ovat saaneet helppolukuisissa lastenkirjoissa, kuvakirjoissa, tietokuvakirjoissa ja Musta Kuu -lastenfantasiassa monenlaisia variaatioita.
Miljan niittyoppaan Leena Lumpeen kuvitukset ovat ilmestyneet jo aiemmin vuosina 2002–2009 ilmestyneissä Miljan kesä-, Miljan talvi-, Miljan syksy- ja Miljan kevät -kirjoissa.
Tällainen vanhan kuvamateriaalin kierrätys on varsin yleistä monien brändättyjen tai muutoin rakastettujen lastenkirjojen osalta: esimerkiksi Mauri Kunnaksen, Tove Janssonin ja Ilon Wiklandin aiemmin julkaistuista kuvituskuvista on tehty katselukirjoja pienimmille.
Jäkäläkalliolla viihtyvät myös sisiliskot, västäräkit ja tervapääskyt. Leena Lumpeen kuvitusta Reetta Niemelän kuvatietokirjaan Miljan niittyopas (Otava 2024). |
'
Miljan niittyoppaan ajankohtainen fokus on pölyttävien hyönteisten merkityksessä luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.
Vuodenaikojen mukaan etenevän kirjan aukeamilla seurataan elämää niityllä niin hyönteisten kuin eri kasvilajienkin näkökulmasta.
Leena Lumpeen tarkat kuvituskuvat kannustavat tunnistamaan ja pongaamaan lajeja luonnosta.
Havainnollisuutensa takia kirja sopii mainiosti myös koululaisten kasvinkeruun tueksi. Lopusta löytyy vielä kootusti aukeama, jonne on nimetty hyönteiset, perhoset, niityn kasvit ja siellä viihtyvät eläimet.
Infoaukeama monimuotoisen niityn kasveista, hyönteisistä ja isommistaeläimistä auttaa lajitunnistuksessa. Leena Lumpeen kuvitusta Reetta Niemelän kuvatietokirjaan Miljan niittyopas (Otava 2024). |
Milja-kirjat edustavat ”tarinallisen tietokuvakirjan” konseptia.
Kirjoissa Milja tutustuu luontoon vaarinsa Ukon johdatuksella. Nyttemmin tarinalinen tietokirjakonsepti on jo vakiintunut osaksi lasten tietokirjallisuutta, mutta vuosituhannen taitteessa lajityyppi oli Suomessa vielä melko harvinainen.
Tarinallisen tietokirjan konsepti vakiintui Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston sienestykseen, suomalaisiin luonnon marjoihin, kaiken maailman hedelmiin ja kasviksiin keskittyvien lasten tietokirjojen myötä (Lasten Keskus 1997-2001, kuv. Leena Lumme).
Sitä ennen suomennettiin ruotsalaisten Christina Björkin ja Lena Andersonin Linnea puutarhassa- kirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti