Mila Teräs: Iso hyppy, 2001 sivua, Otava 2024. Kansikuvan suunnittelu Päivi Puustinen.
Johonkin osui ja kirpaisi. Routa tajusi suunnistavansa ihan eri kartalla kuin puhujat, kaikki nämä tyypit, joiden vanhemmilla oli valuuttaa. Se, jolta puuttuivat nämä muille itsestään selvät kokemukset, tunsi haalistuvansa vähän.
Jokin paistoi läpi, ehkä tykyttävä kiinni jäämisen pelko.
Miten hän osaisi ilmaista itseään niin, etteivät muut huomaisi hänen olevan kotoisin ihan toisesta aurinkokunnasta?
Mila Teräksen nuortenromaanin lukija tutustuu vähitellen sympaattiseen ja ikäistään kypsempään nuorukaiseen, jota ankarat kotiolot ovat valmentaneet selviytymään elämästä päivä kerrallaan.
Vielä köyhyyttäkin pahempaa 17-vuotiaan Roudan mielestä olisi kuitenkin perheen hajoaminen. Hän on joutunut ottamaan äidin kuoleman jälkeen paljon vastuuta yhdeksänvuotiaasta pikkusiskostaan Metestä.
Routa kokee olevansa puun ja kuoren välissä. Vähitellen lojaalisuus isääkin kohtaan alkaa rakoilla. Isä pakenee arkea tietokonepeleihin eikä halua nöyrtyä anomaan KELAn avustuksia.
Routa kokee, että ”hänet on potkaistu näyttämölle ilman harjoituksia, ja jatkuvasti piti improvisoida, sillä kunnon show oli koko ajan menossa”.
Routa selaa luokkakaveriensa somepäivityksiä, joissa kukaan ei ole luuseri tai pohjasakkaa:
Koko maailma tuntui olevan rakennettu vain niiden kaltaisille suorittajille. Oli elettävä ja yritettävä täysillä. Vasta silloin maailma jaksoi seurata ja lykätä sydäntä.
Routa saa onneksi uusia ystäviä: Irakista pakolaisena perheensä kanssa tulleen Saidin, ilmastonmuutoksesta huolta kantavan Pinjan ja vanhojen päivän tanssinopettajan Otson, joka tunnistaa pojan tanssijan taidot.
Seela ja Aleksandra, luokan hikipingot, suorittavat koulua ja sen ulkopuolista elämää, laativat to do -listoja ja ottavat vanhempiensa tarjoaman hulppean elintason annettuna.
Tyttöjen pakonomainen suorittaminen kiteytyy erilaisiin #-merkillä alkaviin listoihin. Mielessään Routa nimittää erikoisluvalla ajokortin saaneita Audilla, Mersulla ja Bemarilla kouluun tulevia luokan poikia ”porvaripojiksi”.
Opinto-ohjaajan mantrat siitä, kuinka tärkeää olisi jo lukion toisella luokalla tietää, minne suuntaa opiskelemaan, Routa jättää omaan arvoonsa:
Mies paasasi homman hoitamisesta, eli opinnoista ja sitä kautta rahan eli elämän hankkimisesta.
Mutta ei Roudalla ollut kiire pätemään. Ehkä hän oli vain liian simppeli jätkä sellaiseen, ei hän paljon suuria voinut suunnitella. Ja saisiko tässä edes hetken hengähtää, kun partakaan ei vielä oikein kasvanut?
Opo jatkoi lätinöitään. Nyt pitäisi jo vähitellen tietää, mitä tehdä lukion jälkeen. Elämän tulisi olla suunniteltu, seitsemäntoistavuotiaana pipopäänä täytyisi jo tehdä toisille selkoa siitä, miten alkaisi kerätä massia.
Iso hyppy ei onneksi jää vain yhden ajankohtaisen teemansa vangiksi.
Teräksen romaani on jälleen hyvä todiste siitä, kuinka tärkeää on julkaista realistisia kotimaisia nuortenkirjoja, jotka resonoivat ajassa ja antavat pohdittavaa lukijoilleen.
Erityisen koskettavasti Teräs kuvaa Saidin ja Roudan ystävyyden syvenemistä ja uuden tanssiharrastuksen voimauttavaa vaikutusta.
Lukion vanhojen päivän tansseihin valmistuminen on muistini mukaan ollut aiemmin hyvin vähän tai ei lainkaan esillä nuortenkirjoissa.
* * * * *
Lastenkirjahyllyn lisäksi olen peräänkuuluttanut kahdesti Helsingin Sanomissa syksyllä 2012 ja keväällä 2021 tarvetta kirjoittaa lisääntyneistä tuloeroista ja köyhyydestä enemmän lasten- ja nuortenkirjoja. Aihepiiri on toki aikuiselle kiusallinen, mutta nykyisen hallituksen tekemät leikkaukset ovat lisänneet lapsiperheköyhyyttä entisestään.
Yhä useammassa perheessä eletään nyt tiukalla budjetilla, joka väistämättä heijastuu myös lapsiin ja nuoriin.
Ensin mainitussa pienperheen tulot ovat vähentyneet todennäköisesti yksinhuoltajaäidin masennuksen takia ja toisessa äitiä uuvuttavat töissä käytävät muutosneuvottelut.
Tule, juostaan! on arvioitu äskettäin Lastenkirjahyllyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti