Pingistä sanoilla, mutta onneksi myös aitoja kohtaamisia

 

Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä. Kuvittanut Cecilie Ellefsen.  156 sivua. Suomentaneet Virpi Vainikainen, Sirkka-Liisa Sjöblom, Tapio Koivukari ja Kaija Anttonen. Tammi 2025. 
 

Yhteispohjoismaiset lyhytproosakokoelmat tarjoavat luontevan alustan kurkistaa nykytarjontaan aikana, jolloin pohjoisten naapurimaiden lasten- ja nuortenromaaneja käännetään Suomeen entistä vähemmän.
 
Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä sisältää novellit 11 pohjoismaiselta kirjailijalta. 

Mukana ovat kaikki viisi pohjoismaata eli Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Färsaaret ja kaksi pohjoissaameksi kirjoitettua tarinaa. 

Todennäköisesti kokoelma ilmestyy kaikissa Pohjoismaissa, vaikka asiaa ei kirjassa tuodakaan esille. 
 

Edellisen vastaavan kokoelman lastenrunoudesta Tammi julkaisi vuonna 2003: Talot ovat yksin kotona. Pohjoismaisia runoja lapsille.
 
Tarinoita yhdistävänä säikeenä kulkee ystävyys sekä siihen liittyvät monet hankauspisteet.
 
Kokoelmassa kuvattujen lasten ja varhaisnuorten ikähaarukka on iso: alakoulun kakkosluokkalaisista aina yläkoululaisiin asti. 
 
Monessa tarinassa on kyse kiusaamisesta, ennakkoluuloista tai kivuliaasta siirtymästä lapsuuden ja nuoruuden välitilaan. 

Valtaosa tarinoista on realistisia, mutta kokoelman avaustarinassa, tanskalaisen Zakiya Ajmin ”Pyjamabileissä” 12-vuotiaan Boletten vanhemmat ovat sitä mieltä, että tämän pitäisi jo luopua mielikuvitusystävästään Sallysta. 
 
Suomesta mukana on kaksi kirjailijaa, Siri Kolu ja Maria Turtschaninoff. 

Siri Kolun ”Alvar ja ajatustenkuuntelulaite” -tarinassa poika saa vanhemmiltaan 10-vuotispäivälahjaksi kojeen, jonka avulla on mahdollista kuulla toisten ajatuksia. Isä kuitenkin muistuttaa, että laite vie paljon sähköä, joten sitä voi käyttää korkeintaan kolme kertaa.  
 

Laitteessa oli pieni megafoni ja siitä lähtivät kuulokkeet. Megafoni ei toistanut ääntä. Se imi ajatuksia. Alvar odotti kihisten koulun alkua, että saisi kokeilla laitetta luokkakavereihin. Laitteen käyttäminen vanhempien ajatuksien lukemiseen olisi ollut latauksen tuhlaamista. 

 
Hyvin nopeasti Alvar kuitenkin päättää lopettaa laitteen käytön. Hän saa nimittäin pian vahvistuksen oletuksilleen, että myös muilla luokkakavereilla on hänen laillaan kaikenlaista vastusta ja säätöä elämässään. Salakuuntelusta ei saa kuin pahan mielen.  
 
Maria Turtschaninoffin ”Salainen paikka” on antanut nimen kokoelmalle. Tarina kuvaa uusperhekuvioista aiheutuvaa kitkaa perhedynamiikassa. Minäkertoja on kaivannut yhteisiä hetkiä äidin kanssa.

Äiti paljastaa kesämökin lähellä metsän siimeksessä olevan piilopaikan, jossa he  viettävät merkityksellistä laatuaikaa. Kun minäkertojalapsi haluaa myöhemmin palata salaiseen paikkaan, metsä on avohakattu tunnistamattomaksi. 
 
Malin Eriksson Sjögardin ”Silja” kuvaa lähes inhorealistisesti varhaisnuorten välistä sananvaihtoa, jossa ”pelataan pingistä sanoilla”. 

Silja  on ajautunut  kaveriringin äärilaidalle. Vähitellen tarinan  minäkertoja Pepsi havahtuu että hän on syyllistynyt yhdessä muiden kanssa kiusaamaan Siljaa, vaikka kyse ei olekaan äärimmäisistä teoista, kuten pään työntämisestä vessanpönttöön. 

Pepsin moraalinen ryhtiliike ei kuitenkaan osu maaliinsa, koska  Silja osoittautuu vahvemmaksi kuin muut ovat uskoneet.
 
 
Espen Eiran ”Lauttalaituri” ja Liv Tone Boinen ”Uusi alku” on kumpikin kirjoitettu pohjoissaameksi ja ne on suomentanut Kaija Anttonen. 

Kummassakin arkikertomuksessa korostuvat luonto ja saamelaisen yhteisön uskomukset. 
 

Mentiin selvästi jo kohti kesää. Kevät oli ollut pitkä ja kylmä. Juuri niin kuin mummo oli ennustanut. Hän kertoi aina kevättalvellla Niilasille, millalinen keväästä tulisi. Hän oli oppinut äidiltään, kuinka ennusmerkit tunnistetaan, ja äiti puolestaan oli oppinut ne omalta äidiltään. 

”Niilas, jos valkoiset pikkulinnut, pulmuset, parveleivat kevään korvalla, keväästä tulee viileä.” / Espen Eira: "Lauttalaituri"

 
Äidin työmatkan takia Niilas lähetetään sukulaisten hoteisiin Pohjois-Norjaan. Siellä poika tutustuu Mukhtariin, joka perhe on asunut aikaisemmin Afganistanissa ja joutunut jättämään kotimaansa. Erilaiset kulttuuritaustat eivät estä poikia ystävystymästä lyhyen vierailun aikana. 
 
Toinen pohjoissaameksi kirjoitettu tarina ”Uusi alku” niveltää yhteen Emman ja hänen äitinsä lapsuudenkokemuksia. Emman isoäiti on sairastunut ja Emma a äiti muuttavat äidin kotipaikkakunnalle. Naapurissa asuu äidin vanha koulukaveri, jota äiti on aikoinaan kiusannut.

Kertomuksessa nuorempi sukupolvi osoittaa ennakkoluulottomuutta ja antaa mallia anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä.
 
 
Kokoelman mieleenjäävin ja ehdottomasti omintakeisin kertomus on islantilaisen Lóa Hlín Hjálmsdottirin ”Lasten pöytä”. Se kiteyttää hurmaavasti lasten ja aikuisten välisen todellisuuden erillisyyden. Toisilleen ainakin osittain tuntemattomat eri ikäiset lapset ja nuoret liittoutuvat yhteen rintamaan, kun aikuiset määräävät heidät huolehtimaan parivuotiaasta taaperosta, jotta aikuiset saavat juhlia ilman huolen häivää. 

Katastrofihan siitä sukeutuu. Tarinan näkee mielessään hirtehisenä lyhytelokuvana.
 
Kokoelman on kuvittanut norjalainen Cecilie Ellefsen. Kuvitus jää somistavaksi poimiessaan tarinoista pieniä yksityiskohtia.