Kun omalla toiminnalla on vaikutusta

Hervé Tullet: Villit pallot, suom. Mirkka Hynninen, 61 sivua, Tammi 2010. 

Tom Fletcher & Greg Abbott: Tässä kirjassa asuu hirviö, suom. Päivi Lehtinen, WSOY 2018.

Tom Fletcher & Greg Abbott: Tässä kirjassa asuu lohikäärme, suom. Päivi Lehtinen, WSOY 2019.

Olen kuullut viime vuosina varhaiskasvattajilta, että nykyisin päiväkotiryhmistä löytyy enenevässä määrin  lapsia, jotka eivät tiedä, mikä on kuvakirja ja kuinka sitä käytetään.

Tällainen perinteiseen kirjaan tottumaton lapsi lapsi voi uskoa, että kirjan kuvitus lähtee ”liikkeelle”, kun hipaisee sivua.

Yksi kuvakirjallisuuden huimapää, ranskalainen Hervé Tullet (s. 1958), on leikitellyt tällä ajatuksella jo vuonna 2010 kuvakirjassaan Un livre, joka on suomennettu nimellä Villit pallot. 

Ensimmäisellä aukeamalla kehotetaan:
"Paina sormella keltaista palloa ja käännä sivua".
Hervé Tullet´n  kuvitusta kirjaan Villit pallot (Tammi 2020). 

Se on levinnyt maailmalle 35 kielellä, sitä on painettu yli kaksi miljoonaa kappaletta ja se oli The New York Times -lehden bestseller-listoilla yli neljä vuotta. 

Suomessa olen nähnyt kirjaa myytävän kirjamessuilla kahden euron hintaan. 

Tällä aukeamalla pallot ovat  kirjan kallistuksen ansiosta 
kerääntyneet vasemmalle. Hervé Tullet´n 
kuvitusta kirjaan Villit pallot (Tammi 2020).  

Villit pallot vetoaa lapsen haluun toimia kirjan kanssa interaktiivisesti. 

Perinteisessä ääneenlukutilanteessahan lapsi jää pahimmillaan vain passiiviseksi  kuuntelijaksi, kun  aikuinen on äänessä ja määrää etenemisen tahdin.

Mistään aivan uudesta keksinnöstä ei toki ole kyse:  jo 1800-luvulla julkaistiin kolmiulotteisia lastenkirjoja, joissa esimerkiksi liuskoista vetäminen synnytti liikettä. 

Nyt tätä toiminnallisuuden ideaa tuodaan myös ns. perinteisiin kuvakirjoihin. 

Villit pallot edellyttää lapselta alttiutta jatkaa prosessia myös omassa mielikuvituksessaan. 

Rationaalinen, arkijärjen kohmettama aikuinen jää sitä vastoin Tullet´n kirjan äärellä kokonaan osattomaksi.

On kiinnostavaa, että tällainen interaktiivinen lapsen haastaminen on yleistynyt viime vuosina kuvakirjoissa.

Maija Hurmeen kuvakirjassa Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) lasta pyydetään apuun, kun Pirkko-tytön ja Aimo-orankin saari on vaarassa ajelehtia kirjan reunojen yli kohti aavaa merta. 

Lasta pyydetään uhkaavassa tilanteessa apuun ja kallistamaan kirjaa, jotta saari ei valuisi reunan yli virran  viemänä.

Tämä Hurmeen kirjan pieni yksityiskohta kiinnitti huomioni ja hurmaannuin siitä oitis. 

Melko pian hoksasin, että tässä lapsen osallistamisessa onkin kyse laajemmasta kansainvälisestä  trendistä.

Tom Fletcherin & Greg Abbottin kahdessa suomennetussa kuvakirjassa Tässä kirjassa asuu hirviö ja Tässä kirjassa asuu lohikäärme inter-aktiiviset toiminnot lukemisen lomassa ovat koko kirjan jujuna. 

Lapsilukijaa kehotetaan hätistämään sarvipäinen pikkuhirviö ja munasta kuoriutunut lohikäärme pois kirjan sivuilta.

Pikkuhirviötä yritetään karkottaa kirjasta ravistamisen,
kutittamisen, puhaltamisen, kallistamisen, pyörittämisen
ja kovan äänen avulla. Greg Abbottin kuvitusta
Tom Fletcherin tekstiin kuvakirjassa
Tässä kirjassa asuu hirviö! (WSOY 2018).  

Intoudun kyökkipsykologisoimaan näiden kirjojen merkitystä laajemmassa yhteydessä.

1970-luvun kantaa ottavaan lastenkirjallisuuteen nähden nykylastenkirjat ovat aika kesyjä, mutta huoli ilmastonmuutoksesta näkyy jo uusissa lastenkirjoissakin. 

Esimerkiksi Greta Thunbergista on tullut myös lastenkirjojen ihailtu sankari ja suorasta kansalaisvaikuttamisesta ihan varteen otettava tapa toimia. 

Lähes kaiken jo kokenut nykylapsikin voi siis tuntea itsensä nähdyksi ja kuulluksi, kun hänen toimensa lastenkirjan juonenkulussa vaikuttavat lopputulokseen.