Innostava syväsukellus nuorten käännösfantasiaan

Vesa Sisättö: Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, 178 sivua, Avain 2015.

Avaimen kirjailijahakemistoilla on jo pitkät perinteet. Niiden avulla moni kirjallisuuden harrastaja sekä työkseen kirjojen parissa aikaansa viettävä saa tärkeää ja mielenkiintoista taustaa kirjailijoista ja heidän teoksistaan.

Kirjallisuuskriitikko ja toimittaja-kirjailija Vesa Sisättö on tiheällä kammalla luodannut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa ja 2010-luvun alussa ilmestyneitä ulkomaisia nuorten tieteis- ja fantasiakirjoja (ns. spekulatiivinen fiktio). Hakemistossa esitellään 27 kiinnostavaa kirjailijaa. 

Sisättö toteaa, että fantasiasta on tullut jo nuortenkirjallisuudessakin valtavirtaa ja että realistisia nuortenkirjoja julkaistaan nykyisin jo huomattavasti vähemmän kuin tieteis-, fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Toisaalta fantasiakirjallisuuskin työstää samoja elämän perusprobleemeja kuin realistinen teinikirjallisuuskin.

Kiinnostava ilmiö spekulatiivisen fiktion alueella on, että kirjailijat julkaisevat varsinaisten pääteostensa kupeessa erilaisia sivutuotteita e-kirjoina. Suosituimmat fantasiakirjat päätyvät nykyisin vääjäämättä myös valkokankaalle, ja tämä on johtanut siihen, että kerronta on muuttunut aiempaa visuaalisemmaksi: nopeat elokuvamaiset leikkaukset näkyvät jo tekstin rakenteissa!

Fantasiakirjallisuus on peruselementeiltään melko kaavamaista kirjallisuutta, mutta Sisättö lukee sitä analyyttisesti. Yhdysvalloissa ja Britanniassa seksi on tabu ja  kiihkeätkin tunteet jäävät hapuilevien suukkojen kuvaukseen (tosin poikkeuksiakin on, mm. P. C. & Kristin Castin Yön talo -sarja). Sisättö myös ihmettelee, että monissa suosituissa nuorten dystopioissa on hämmentävän vähän toiveikkuutta. Kiinnostava on myös moraalinen dilemma: kainostelevan seksin rinnalla yhdysvaltalaisessa fantasiassa kuitenkin kuvataan pidäkkeettömästi väkivaltaa

Fantasia on edelleen hyvin naisvoittoinen laji: valtaosa sen kirjoittajista on naisia ja tytöt ovat enemmistöinä myös kirjan sankareina. Sisättö heittää pallon sukupuolimuurin murtamisesta kirjastonhoitajille ja muille nuorten lukuharrastuksen ylläpitäjille.

Sisätön teos palvelee parhaiten nimenomaan kirjastoväkeä, joiden tulisi löytää laajasta ja monenkirjavasta fantasiatarjonnasta kirjaston nuorisoasiakkaille ja kirjavinkkaukseen uusia mielenkiinnon kohteita. 

Olisi suotavaa, että myös fantasiakirjallisuuteen hurahtaneiden lasten ja nuorten vanhemmat perehtyisivät Sisätön teokseen – ymmärtääkseen, mikä fantasiassa koukuttaa ja millaisia teemoja kirjoissa käsitellään. Uskon, että moni aikuinen jopa yllättyy fantasian monipuolisuudesta! Kirjoittaja myös suosittaa aikuislukijoille muutamia nuortenkirjallisuutena ilmestyneitä fantasiakirjoja, joissa on sävyjä ja ulokkeisuutta myös aikuisempaan makuun. 

Ja toki Sisättö antaa myös päteviä vinkkejä (mm. Angie Sage ja Rick Riordan) vanhemmille siihen, mitä jälkikasvu voisi lukea J. K. Rowlingin Harry Potterien jälkeen !

Nuorelle, uusia lukuvinkkejä etsivälle fantasiakirjallisuuden ystävälle Sisätön teosta ei sitä vastoin voi suositella, sillä siinä referoidaan välillä liiankin tarkasti juonenkäänteitä!

Sisätön pitkäaikainen fantasiakirjallisuuden asiantuntemus näkyy suvereenissa lähestymistavassa: hän analysoi rakenteita huolellisesti, mutta kriittisesti lajityypin ja markkinateollisuuden kliseillä välillä vähän ilkamoidenkin:

Helen Dunmoren Ingo-sarja on värikäs ja ajankohtainen fantasiakertomus, jonka visuaalisuus tosin ajoittain lipsahtaa kylpylelutasolle – mutta vika saattaa toki olla Disneyn pilaamassa lukijan mielikuvituksessakin. Kuten aikuisten romaaneissaan, Helene Dunmore käsittelee Ingo-sarjassa varsin voimakkaita perheeseen liittyviä tunneasioita. Hän käyttää tähän taitavasti fantasian keinoja.  

Sisätön käännösfantasian esittely' on myös kiinnostavaa lukea ristiin kotimaisen spekulatiivisen fiktion kanssa. Ally Condien trilogiassa (Tarkoitettu, Rajalla, Perillä, Tammi 2011–2013) sanojen mahti ja kirjoittaminen ovat keskiössä, kuten myös Maria Turtschaninoffin Maresissa. 

Rick Riordanin Percy Jacksonin seikkailuista kertovassa Jumalten sodassa (Otava 2010) sekä Olympoksen sankarit -sarjassa (Otava 2010–2015) johdatetaan nuoria lukijoita antiikin mytologiaan ja Catheryne M. Valenten kahdessa  Satumaa-sarjassa (Gummerus v:sta 2013) kirjailijan tärkeänä lähteenä ovat olleet kansantarinat keijuista. Samalla tavoin monet suomalaiset fantasiakirjailijat (esim. Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Timo Parvela, Ritva Toivola, Marjut Hjelt) ovat viime vuosina ansiokkaasti ammentaneet suomalaisesta kansanperinteestä!

Kiinnostavaa on rouva Huun mielestä myös Sisätön havainto siitä, että muutamien fantasiakirjojen kerronnan visuaalisuus muistuttaa tietokonepelien mäiskintää. Sisättö myös toteaa, että nuorille on nykyisin tarjolla yllättävän vähän avaruuteen sijoittuvaa fantasiaseikkailua. Parhaillaan luvun alla oleva Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler 62-sarjan ensimmäinen osa Kutsu (Tammi 2015) vastannee tähän huutoon hieman nuorempien avaruusseikkailun ystävien osalta.

Suomen kustannusyhdistyksen viime vuoden kirjatilastoissa käännetyn nuortenkirjallisuuden nimekemäärä on vähentynyt edellisvuoteen verrattuna kolmanneksen. 

Rouva Huu ounailee, että vähennys on koskenut nimenomaan käännösfantasiaa. Kustantajat ovat tulleet entistä varovaisemmiksi laajojen fantasiasarjojen julkaisun suhteen. Kirjastonhoitajat kritisoivat – aivan aiheesta – kuinka pidetyn fantasiasarjan suomentaminen saatetaan lopettaa ilman ennakkovaroitusta kuin seinään. Toisaalta nykynuoret selättävät tämänkin vastuksen hakeutumalla alkuteosten ääreen, jos intoa ja kielitaitoa riittää.