Pinja Sanaksenaho & Tiina Luhtanen: Aurora. 176 sivua. Otava 2024.
Siinä samassa tein koko prosessista kivan pikku stoorin, jossa ihan viimeisenä lirutin hitaasti päälle agavesiirappia – ehdottomasti luomua, mikään muu ei kelvannut. Sitten vielä pala leipää paahtimesta lautaselle, pari ohutta juustosiivua päälle ja kaikki oli valmista.
Tutkin asetelmaa hetken näytön kautta. Jotain siitä puuttui. Haukkasin vielä leivästä somasti palan pois. Ihan vain aitouden vuoksi. Otin muutaman kuvan, todisteeksi myös leivänmurusista suupielessäni, valitsin parhaat ja postasin ne. Katsoin uudestaan tyytyväisenä brekusettiäni, joka näytti ekstrahyvältä. Annoin hyvän olon hyökyä lämpimänä mieleeni. Kuinka kukaan saattoi viettää tällaista elämää. Jos tämä ei ollut täydellistä, niin mikä sitten?
Palasin ajatuksistani tähän maailmaan. Luurini välähteli, ja se oli kuin mini-ilotulitus mielessäni, koska tiesin, että ensimmäisiä tykkäyksiä tuli jo.
Somevaikuttaja Pinkku Pinskun eli Pinja Sanaksenahon nuortenkirja kertoo lukiota käyvästä somevaikuttajasta, Aurorasta, jonka kulissit kaatuvat.
Kirjan tekijöiksi nimetään kannessa ja esilehdellä Sanaksenaho ja kirjailija Sari Luhtanen. Työnjako on sujunut Otavan tiedotteen mukaan siten, että Sanaksenaho on sepittänyt kirjan tarinan tuoden siihen ”ainutlaatuista näkemystään vaikuttajamaailmasta” ja Luhtasen vastuulla on ollut kirjoittaa tarina valmiiksi kirjaksi. Oman twistinsä tuotepakettiin tuo vielä se, että myös Sanaksenahon someseuraajat ovat saaneet vaikuttaa kirjan yksityiskohtiin.
Tällainen käytäntö joukkoistaa mukaan kirjan potentiaalisia lukijoita ei toki ole sinänsä uusi.
Ronja Salmen varhaisnuortenkirjaan Ystäväni hevonen (Otava 2015) saivat toiveitaan esittää myös ratsastuksen harrastajat Salmen Ystäväni hevonen -blogin kautta.
Samana vuonna 2015 ilmestyi myös Tatu Kokon Rob MacCool -sarjan ensimmäinen osa, Rob McCool ja Krimin jalokivi (Icasos), jonka juonenkäänteisiin ja yksityiskohtiin myös Kokko pyysi Ronja Salmen tavoin bloginsa kautta ja kirjailijavierailuillaan apua pojilta.
Lahtelaisen Merkityskirjat-kustantamon mesenaattikampanjalla rahoitetuissa kuvakirjoissa (mm. Terhi Kangas & Anna Aalto: Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana, Merkityskirjat 2017) rahoittajat ovat voineet vaikuttaa kuvakirjojen yksityiskohtiin.
Aurora näyttäytyy lukijalle ensin tavoittelemisen arvoisena esikuvana: hänellä on sosiaalisen median alustoilla laaja fanikunta. Paineet kasvavat vielä entisestään, kun hän saa manageritoimistolta kutsun markkinoida tunnettua uutta hiusmuotoilumerkkiä.
Sanaksenahon ja Luhtasen nuortenkirja taitaa olla lajissaan ensimmäinen, jossa some-kulttuurin nurjiakin puolia käsitellään pidäkkeettömästi. Alaikäisyytensä takia Auroran tulisi saada lupa kaupalliseen yhteistyöhön vanhemmiltaan, mutta asia kuittaantuu nähtävästi väärennetyillä nimikirjoituksilla.
Kuulin sanat ”tuotteet”, ”yhteistyö” ja ”konsepti”. Juuri jotain tällaista olin halunnut jo pitkään, olin odottanut ja odottanut tilaisuutta. Seurasin itse monia tyyppejä, jotka tekivät kaikkea sellaista, olivat influenssereita. Nyt minä pääsisin näkemään sen maailman, oikeasti tekemään jotain. Tuuletin äänettömästi.
Lukijalle tosin selviää melko pian, että kulissien takana kaikki ei todellakaan ole hyvin. Aurora on jo pitkään tuntenut ”putoavansa todellisuuden ulkopuolelle”.
Tarkentamatta tai lukijan omien johtopäätösten kehittelyn varaan jää, missä määrin tämä johtuu myös hänen nappailemistaan ”onnellisuuspillereistä” tai tunneköyhästä perheestä ja kasvattajan vastuuta pakoilevista vanhemmista.
Auroran oman luonnehdinnan mukaan vanhemmille koti oli vain eräänlainen ”varikko, jossa käytiin kääntymässä kaiken kiireen keskellä ja yleensä myös valittamassa jostain, mitä olin tehnyt tai en ollut tehnyt”.
Aurora kuvaa raadollisesti tyttöporukoiden välistä skismaa, juonittelua ja valtapeliä. Näiltä osin kirjan maailmassa on paljon samaa useammankin viime vuonna ilmestyneen kotimaisen lasten- ja nuortenromaanin kanssa (esim. Laura Lähteenmäen Laske salaa kymmeneen, WSOY ja Mari Kujanpään Rumuuspäiväkirja, Otava).
Auroran luottoystävä Sara on muuttanut muualle. Minean ja Aadan kanssa pitäisi nyt rakentaa keskinäinen luottamus ja kolmiyhteys, mutta Aurora epäilee Aadan trollaavan hänen some-päivityksiään. Ahdistuksen keskellä Aurora muistaa lapsuuden luottoystävän, Rosan, jonka kanssa hän koki olevansa parhaiten oma itsensä ja joka ymmärsi yhteisten leikkien idean jo puolesta sanasta.
Ennen mielensä lopullista hajoamista Aurora tunnistaa itsekin, kuinka tähtisädetikun loisto muuttuu nopeasti tuhoa aiheuttavaksi dynamiittipötköksi
Jani Kiiskilän esikoisen, Huppu seiskalla (Otava 2023), päähenkilön tavoin myös Aurora pakenee murrosiän tunnekuohuja lapsuuden leikkeihin. Kiiskilän varhaisnuortenromaanin yläkouluikäinen keskushenkilö haikailee legorakentamista. Auroralla on vielä tallessa My little pony -lelut, joiden kanssa puuhastelu rauhoittaa hänen levotonta mieltään.
Romaanin jännityskertointa nostatetaan urbexin eli urbaanin autiotaloihin ja hylättyjen rakennelmien tutkimiseen liittyvän löytöretkeilyn avulla.
Puoli seitsemän -makasiiniohjelmassa Pinja Sanaksenaho kertoi tällä viikolla, että hän on ylpeä nuortenkirjasta, se on jotain konkreettista, joka jää jäljelle, vaikka netti katoaisikin.
Hän myös vihjaa, että Auroran tarina saattaa saada vielä jatko-osankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti