Täsmälukemista tähän päivään

Tänään vietetään kansainvälistä naisten päivää.

Sukupuolineutraalin ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen tuulet näkyvät jo suomalaisissakin lastenkirjoissa monin tavoin.

Ideat ovat rantautuneet Suomeen Ruotsin kautta, mutta onneksi meillä ei olla ehkä ihan yhtä ryppyotsaisia kuin naapurissa... ainakaan vielä.

Kotimaisissakin kuvakirjoissa on toki jo lapsia, joiden sukupuolta ei ole tekstissä lapsen nimeämisen kautta tai kuvituksessa avattu lainkaan. 

Hyviä esimerkkejä ovat Hannamari Ruohosen Minun kadonnut äitini (S & S 2017) sekä Satu Kettusen & Inka Nousiaisen Yökirja (Tammi 2015).

Maija Hurme on kuvittanut Ruotsiin Olika-kustantamolle Åsa Mendel-Hartvigin teksteihin perustuvia taaperoiden katselukirjoja Titta-sarjaan. 

Hurme on kertonut, että kuvituksen luonnosvaiheessa kustantamo oli erityisen kiinnostunut siitä, minkä pituiset lapsihahmojen silmäripset ovat. Lopputuloksena oli, että lapsilla ei ole lainkaan silmäripsiä, jotka voisivat vihjata lapsen sukupuoleen.

Olika-kustantamon kustannuspoliittisena mottona on normikriittinen julistus "Ut med stereotyper –in med möjligheter!"   

Perinteisistä sukupuolirooleista vapaita lapsihahmoja on jo esiintynyt tovin verran sekä käännetyissä että kotimaisissa kuvakirjoissa.

Esimerkiksi Pija Lindenbaumin Kenta ja barbiet (WSOY 2008, suom. Päivö Taubert), Tuula Korolaisen & Taru Castrénin Minä olen perhonen (Tammi 2010) ja Anneli Kannon & Noora Katon Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat (Karisto 2011 ) antavat pojallekin luvan koreilla vaatteilla ja leikkiä ns. tyttöjen leikkejä.

Jo ajat sitten kumoutuneita kliseisiä ammattistereotypioita huojuttaa Antti Nikusen taaperoikäisten katselukirja Onna on poliisi  (WSOY 2017).

Elena Favilin & Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (suom. Maija Kauhanen, S & S 2017) sulkee harmillisesti jo kirjan nimessä ulkopuolelle ison osan potentiaalisesta kohderyhmästä. Historian ja nykyhetken vahvat ja dynaamiset naissankarit kiinnostavat toki nykyisen moniarvoisuuden aikana ihan kaikkia!

Suoranan sukupuoli-identiteettiä työstävät lastenkirjat ovat Suomessa vielä harvinaisia. Yksi alueenvaltaus kuitenkin jo on: Jessica Waltonin & Dougal MacPhersonin kuvakirja Olen ystäväsi aina (Otava 2016, suom. Emma Alftan) kertoo Tuomaksen Erkki-nallesta, joka ilmoittaa arastellen Tuomakselle halunneensa aina olla Elli-niminen tyttö.

Sukupuoleen liittyvät stereotypiat miellyttävät vielä saksalaisia,  mikäli johtopäätöksen uskaltaa vetää Maja von Vogelin & Eva Czerwenkan runsaasti kuvitetun neljän tarinan sikermän nimestä  Kivaa olla tyttö! (suom. Seija Kukkonen, Mäkelä 2016, alkuteos Mädchengeschichten).  

Helppolukuisesssa, versaaliaakkosin ja tavuviivoin höystetyssä  Kirjatiikeri-sarjan kirjassa ei siekailla yhtään tuoda eri tavoilla esille sitä, että tytöillä nyt kerta kaikkiaan on omat kivat juttunsa!

Poleemisesta nimestään huolimatta tytöt toki esimerkiksi ratsastuksen lisäksi  leikkivät myös merirosvoa ja kiipelevät puumajassa. Piia pähkäilee valinnaisaineen kanssa, ja ottaa uhmasta kotitalouden sijasta puutyöt, kun Vili häntä kiusaa perinteisestä valinnasta. Kokeilun jälkeen Pia vaihtaa kotitalouteen, sillä ”tyttöjen hommia ei voita mikään”.

Vaaleanpunaista pikkutyttökulttuuria Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen hengessä suositaan monissa kotimaisissa lastenromaaneissa. 

Viime vuoden satoa ovat Heidi Viherjuuren Hilja ja vihreän talon kesä (kuv. Nadja Sarell, Mäkelä 2017) ja Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu, Leikkimökin asukas (kuv. Oili Kokkonen, WSOY 2017). 

Anarkismia perinteisiä sukupuolirooleja kohtaan löytyy sitä vastoin jo kirjan nimistä lähtien Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -kirjoista (kuv. Ninka Reittu, Otava 2016 ja 2017) sekä Elina Hirvosen Prinsessa Rämäpään talvitaiasta (kuv. Mervi Lindman, Tammi 2017).