Sympaattinen ja moniulotteinen tietokuvakirja kaupunkiviljelystä

Maija Hurme & Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit, suomentanut Heli Ikäheimo, 43 sivua, S&S 2021. 

Ilmestynyt samanaikaisesti ruotsiksi Plats på jorden, 43 sivua, S&S 2021.

 

Maija Hurmeen ja Lina Laurentin yhdessä kirjoittama ja Hurmeen kuvittama Piilopalstan tarhurit on monella tavalla kiinnostava, ajankohtainen ja erityinen kirja.

 

Se on hyvä esimerkki lasten tietokirjallisuudessa yleistyneestä faktiosta, jossa fiktiivisen tarinan kupeessa annetaan lapselle luontevasti paljon faktatietoa. 

 

Juonellinen tarina jatkuu välillä koko aukeaman tieto-osuuksilla. 

 

Piilopalstan tarhurit assosioi ulkoasunsa ja nimensäkin puolesta enemmän perinteiseen kuvakirjaan kuin tietokirjaan.  

 

Ratkaisu toimii. 

Lapsi ei välttämättä tiedä ennalta, että tietokirjan sisältö voisi kiinnostaa häntä jopa enemmän kuin perinteinen,  usein mielikuvituksenkin varaan rakennettu lastenkirjallisuus. 

 

Hyvä esimerkki kuvakirja- ja tietokirjaformaatin kompaktista
toteutuksesta kuvituksessa: Maija Hurmeen kuvituskuva
havainnollistaa "elämää pinnan alla". Maija Hurmeen
kuvitusta Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

Itsenäisesti jo lukeva lapsi voi valita kirjasta halutessaan vain kuvakirjatarinan tai vaihtoehtoisesti paneutua pelkästään kuokattomaan kateviljelyyn keskittyviin, pienemmällä kirjasimella painettuihin tietolaatikoihin. 

 

Kuvatietokirja nostaa oivaltavasti esiin kaupunkiluonnon rikkauden. 

Armi ilmaa talikolla maaperää kuohkeammaksi.
Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin tekstiin 
kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).

Luna, Jasmin ja Ville tarkkailevat ympäristöään. Originellit aikuiset, surullinen vaari parvekkeella ja ämpäreitä lastenvaunuissa kuljettava nainen kiinnittävät heidän huomionsa. 

 

Lasten kerrostalon vieressä on autiotalo ja rehevöitynyt puutarha, joka vetää lapsia puoleensa. Lapset tutustuvat  ”ämpärinaiseen”,  Armiin, joka raivaa tontille sissiviljelyhenkistä kasvimaata. Lapset auttavat hänrä mielellään. 

Röyhkeän pionivarkaankin arvoitus selviää. Elämän kiertokulku havainnollistuu kauniisti myös surullisen miehen elämäntarinassa.  

 

Lina Laurentin journalistinen ammattitaito näkyy tavassa, jolla tietoaines on upotettu luontevasti tarinaan. Maija Hurme on osallistunut myös tekstin tekoon.

 

– Kasvimaassa on paljon työtä, Luna sanoo.

– Niin, mutta oman ruoan kasvattaminen on hauskaa, ja se on hyväksi ilmastolle, jos sen tekee oikealla tavalla, sanoo Armi.

 

Hän kertoo, että ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa, jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä pystytään vähentämään ja samalla varastoimaan hiiltä maaperään. Se puolestaan onnistuu, jos viljellään muokkaamatta maata.

– Mutta sen täytyisi tapahtua uskomattoman monessa paikassa, koko maailmassa.

 

Armin suosima kateviljely helpottaa myös lasten osallisuutta, kun maan kääntämisen ja kuokkimisen raskaat työvaiheet jätetään kokonaan pois. 

Kateviljelyä verrataan lasagnen valmistukseen: viljelypenkissäkin on lasagnen tapaan monta kerrosta päällekkäin! 

Kuvakirja on jälleen mainio todiste siitä, kuinka lastenkirja toimii hyvänä tiedonlähteenä myös aikuiselle. Esimerkiksi nyt niin trendikäs bokashikompostointi ja mehiläisten kasvatus esitellään aikuisellekin selkeällä tavalla. Mehiläisen, ampiaisen ja kimalaisen toisistaan erottamiseen annetaan niin ikään pätevät ohjeet.  

 

Lina Laurentilla on kokemusta myös mehiläistarhurina. Hän asuu osan vuodesta Pirkanmaalla Parkkuun kylässä ja pitää siellä mehiläisten lisäksi kanoja, lampaita ja joskus possujakin.  

Alueen asukkaat innostuvat yhdessä hoitamaan
kaupunkipuutarhaa.  Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin
tekstiin kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

 

Kuvakirjan punaisena lankana kulkevat myös yhteisöllisyyden ja kansalaisvaikuttamisen teemat. 

Eri ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset havahtuvat toimimaan yhdessä. Hauskasti ja havainnollisesti tuodaan esille eri maiden viljelykulttuuri ja mieltymykset puutarhan hoidossa. 

 

Tarinan juonesta voi löytää kaikuja 1970-luvun luonnonsuojeluaktivismista, kun autiotalon tontille kaavaillaan parkkihallia. 

2000-luvun maanläheiselle kansalaisaktivismille sen sijaan on ominaista se, että ponnisteluita yhteiselle kasvimaalle ei nähdä hyödyttöminä, vaikka alueen yllä leijuukin vääjäämättömän tuhon uhka. 

Tarkkasilmäinen ja ruotsin kieltä osaava lukija löytää vihjeen onnelliseksi kiertyvästä loppuratkaisusta kirjan lopusta sisäkansista!

Vihje sissipuutarhan pelastumisesta annetaan kirjan lopun
sisäkansista: oikeassa alakulmassa mies lukee sanomalehdestä
uutista: "Invånare stoppade bygge". Maija Hurmeen kuvitusta 
Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa 
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).    

 

 

Maija Hurmeen vesiväriä ja puuväriä onnistuneesti yhdistävä kuvitus on yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen ylistys. 

 

Kuvakirja- ja tietokirjakuvitus lomittuvat toisiinsa jouhevasti.  

 

Kirjan aihepiirille on selvästi kysyntää: sen käännösoikeudet myytiin heti Kanadaan ja Viroon. 

 

 

Lisää lastenkirjoja puutarhasta, viljelystä ja kasvun ihmeistä:

 

Aira Savisaari & Hannamari Ruohonen: Niilo kylvää, Karisto 2021. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Elin Ek: Kyllä kasvaa! Kylvä, kasvata, leivo, kokkaa ja askartele sisällä, parvekkeella ja puutarhassa, suom. Katariina Kallio, Mäkelä 2020. Arvio Lastenkirjahyllyssä. 

Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja parvekeviidakko, Etana Editions 2019. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Christina Björk & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1989. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Nähdään majalla: kasviagentit, Sammakko 2018.

Görel Kristina Näslund & Lars Klinting: Antin kasvimaa, suomentanut Tuula Syvänperä, Gummerus 1988.

Mahtuuko sydämeen uusia sukulaisia?

Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle, suomentanut Leena Ojalatva, 424 sivua, Karisto 2021. Kansikuva Bijou Karman & Erin Fizsimmons. 

 

Karisto on ansiokkaasti jatkanut Elizabeth Acevedon nuortenkirjojen suomentamista. 

 

Acevedon debyytti, säeromaani The Poet X (Runoilija X, suom. Leena Ojalatva, Karisto 2019) ylsi New York Timesin bestseller-listalle ja palkittiin Carnegie-mitalilla. 

 

Viime vuonna suomennettiin YA-romaani With The Fire on High (Kaikilla mausteilla, suom. Leena Ojalatva) ja nyt on ilmestynyt toinen säeromaani, Maata jalkojen alle. 

 

Leena Ojalatvan suomennoksen nimeä voi pitää jopa alkuteosta (Clap When You Land, 2020) osuvampana. 

Alkuteoksen nimi juontaa Acevedon lapsuusmuistosta: hän matkusti lentokoneella kahdeksanvuotiaana yksinään tapaamaan äidin puolen sukulaisia Dominikaaniseen tasavaltaan ja lennon päätteeksi matkustajat taputtivat käsiään. Käsittääkseni tapa on ollut yleinen aiemmin ympäri maailman, kun lentokoneella matkustaminen ei ollut vielä niin yleistä.

 

Acevedo kertoo jälkisanoissaan saaneensa kimmokkeen teokselle vuonna 2001 Yhdysvaltoja ja Dominikaanista tasavaltaa järkyttäneestä lentoturmasta, jossa Santo Domingoon matkalla ollut lento numero AA587 syöksyi maahan Queensissä, New Yorkissa.  Onnettomuudessa kuoli 265 matkustajaa ja heistä jopa 90 prosentilla oli sukuyhteyksiä Dominikaaniseen tasavaltaan. Yhdysvaltain ilmailuhistorian toiseksi tuhoisin onnettomuus järkytti syvästi New Yorkin dominikaanilaisyhteisöä. 

 

Maata jalkojen alle tuo alkuteoksen nimeä paremmin – ja lukijan kannalta houkuttelevammin – esille romaanin identiteettiin, kansallistunteeseen ja perhesuhteisiin liittyvää tematiikkaa. 

 

Kirjalla on kaksi minäkertojaa. 

 

Lukijalta, jolla ei ole mitään taustatietoa kirjasta, vaaditaan alkuun valppautta hoksata tämä näkökulmakerronta lukujen alkuun liitetyistä kahdesta nimestä ja lentokoneen kuvasta, joka osoittaa kumpi 16–17-vuotiaista tytöistä on kulloinkin äänessä.

 

Camino asuu Dominikaanisessa tasavallassa. Äiti on kuollut jo aiemmin ja parantajana yhteisössä työskentelevä Tia-täti on ottanut käytännössä päävastuun tytön kasvattamisesta. Isä joutuu työn takia asumaan suuren osan ajasta Yhdysvalloissa, New Yorkissa. 

 

Camino harrastaa uintia ja haaveilee kouluttautuvansa lääkäriksi, mutta pitää unelmaa mahdottomana perheen varattomuuden ja taustansa takia.

 

New Yorkissa asuva Yahaira on varakkaan perheen ainokainen, joka on aiemmin ollut lahjakas shakinpelaaja. Hän on saanut selville isänsä tarkoin varjeleman salaisuuden ja on sen protestiksi ja isänsä pettymykseksi lopettanut uran ja lakannut puhumasta isälleen. 

 

Molempien tyttöjen elämältä putoaa pohja, kun lentokone putoaa. Yahaira on ollut tietoinen isänsä kaksoiselämästä pidempään kuin Camino.  

 

Tyttöjen erilaista taustaa ja arkea pohjustetaan kiinnostavasti. 

 

Caminon arkea tummentaa El Cero, joka

 

– –  kaupittelee vartaloita; silmäilee nuoria tyttöjä,

vasta kymmenkesäisiä,        & saa heidät

 

taskuunsa ruoalla & kauniilla sanoilla.

Kun tytöt kehittyvät & näkyy merkkejä

orastavasta povesta, hän poimii heidät remmiinsä. 

 

Seksuaalista ahdistelua ei kuvata suoraan, mutta lukijalle käy selväksi, että maan patriarkaalinen kulttuuri ei anna tytölle juurikaan mahdollisuuksia puolustautua. Lopussa naisten joukkovoima kuitenkin osoittautuu miehen häikäilemättömyyttä vahvemmaksi strategiaksi.  

 

Camino suhtautuu varauksellisesti siskopuolensa kohtaamiseen. Hänen sydämellään ” ei ole varaa uusiin sukulaisiin”: 

 

Pelkään kauheasti, että pidän hänestä. 

Että haluan hänestä perheeni jäsenen.

 

Acevedo työstää vivaihteikkaasti perheen vaiettuja salaisuuksia ja tuo esille vaikenemisen motiiveja. 

Isän kaksoiselämä kahdessa eri maassa saa tytöt tuntemaan vihaa, pettymystä ja surua, mutta silti rakkaus nousee vahvimmaksi tunteeksi:

 

Kuin hän olisi ollut kaksi

tyystin eri miestä.

Kuin hän olisi halkaissut itsensä kahtia.

Kuin hän olisi venyttänyt itsensä sillaksi

Atlantin valtameren yli.

 

Ei koskaan täysin täällä eikä siellä.

Yksi varvas kummassakin maassa.

 

Erityisen kiinnostavaa romaanissa on kieleen ja kulttuuriin liittyvän identiteetin merkityksen korostaminen. 

Caminon kerronnassa vilisee pajon espanjankielisiä sanoja ja sanontoja. Camino myös pelkää Yahairan puhuvan espanjaa voimakkaasti murtaen kuin gringa, ulkomaalainen. 

 

Säeromaanin alussa luentaa häiritsi ensin &-merkin runsas käyttäminen tehokeinona. Siihen tottui kuitenkin nopeasti. 

Acevedo rytmittää tekstin intensiteettiä myös pitkillä sanaväleillä, 

Jotka toimivat ikään kuin levähdysseisakkeina hyvin latautuneessa kerronnan kohdassa.

Säeromaaniformaatissa on mielestäni olennaista, että sama kääntäjä suomentaa kaikki kirjailijan teokset. Kirjailijalla on aina omat maneerinsa, joiden mekanismeista kääntäjän on hyvä olla tietoinen.

 

 

Uhanalainen Pullervo ja hellyttävä Mooses, kaksi erilaista lasten hyljekirjaa

Pinja Meretoja: Pullervo. Suuri kirja saimaannorpasta, 44 sivua, Tammi 2021.

 

Astrid Lindgren & Maria Nilsson-Thore: Saariston lapset: Pampulan ikioma hylje, suom. Laila Järvinen, 48 sivua, WSOY 2021.

 

Pinja Meretojan tietokuvakirja WWF:n norppalivestäkin tutusta Pullervosta on erinomainen todiste kotimaisen lasten tietokirjallisuuden korkeasta nykytasosta.

 

Meretojan opiskellessa Buenos Airesissa kuvittajaksi hän liennytti koti-ikäväänsä  katsomalla WWF:n Norppaliveä.  

 

Vähin erin hän kiinnostui enemmän saimaannorpista ja muutaman vuoden taustatyön jälkeen syntyi aiheesta lasten tietokirja.

 

Lopputuloksen tasapainoisuus selittyy varmasti suurelta osin sillä, että Meretoja vastaa itse sekä kuvituksesta että tekstistä: hän on joutunut tekemään kompromisseja kuvan ja tekstin kertovuuden välillä vain itsensä kanssa ja näin hän on onnistunut välttämään, että kirjaan tutustuva lapsi ei saa kuvista tai tekstistä ähkyä. Kuva ja faktateksti ovat tasapainossa keskenään. 

 

Näin yksinkertaisella havainnekuvalla näytetään 
saimaannorpan anatomiaa. Pinja Meretojan kuvitusta
kuvatietokirjaan Pullervo. Suuri kirja saimaannorpasta
(Tammi 2021). 

Graafiset havainnekuvat, kartat ja norpan anatomia esitetään selkeästi. Tyylitellyn graafisesta ja yhtenäisiä väripintoja suosivasta kuvitustyylistä huolimatta eläinten lajityypilliset piirteet on kuvattu tunnistettavasti. Paikoitellen valkoinen teksti hukkuu vaaleaan taustaansa ja on siksi hieman vaikealukuista.

 

Teksti on kauttaaltaan selkeää ja riittävän lyhyttä, jotta lapsi jaksaa lukea erikaliset tieto-osuudet. 

Vuodenaikojen vaihtelun vaikutukset saimaannorpan
elämään ovat myös kiinnostavia. Pinja Meretojan kuvitusta 
kuvatietokirjaan Pullervo. Suuri kirja saimaannorpasta 
(Tammi 2021). 

 

Ilmastonmuutoksen uhkat norpan pesimiselle sekä luonnonsuojelu tulevat kirjan lopussa luontevasti esille.

 

WWF:n Norppaliven kamerat suljettiin tänään, koska norppien tarkempi sijainti on paljastunut ja ihmiset eivät ole malttaneet tarkkailla norppia pitkän välimatkan päästä vaan häirinneet niiden luontaista reviiriä.  Norpilla on juuri nyt käynnissä karvanvaihto, ja lämpimässä paikassa makoilu edistää karvan vaihtumista. 

Norppalive ehti kerätä tänä keväänä reilun kolmen viikon aikana lähes 1,2 miljoonaa katselukertaa.

 

Astrid Lindgrenin Saariston lapset -romaanista aloitettiin viime vuonna uusi kuvairjasarja, jossa on Maria Nilsson Thoren uusi kuvitus.  

Tässä kuvakirjassa eletään auvoista saaristolaisidylliä ja hylkeet ovat lähinnä riesana kalastajille.  

 

Edellisessä osassa Pelle sai oman lemmikkikanin ja nyt 

Pampula pistää paremmaksi. Kalastaja Kalle Västerman on löytänyt luodolta verkkoon sotkeutuneen hylkeen poikasen. 

 

Pampulan ilo on suunnaton, kun kalastaja lupaa antaa hylkeen tytön hoiviin.

 

– Saat sen kokonaan itsellesi, jos tahdot.

Pampula tuijotti häntä.

– Mitä sinä sanoit?

– Sinä saat sen. Mikäli isäsi ja äitisi sallivat. Minä olen iloinen kun pääsen siitä. Voit ruokkia sitä ja pitää sitä, kunnes se tulee niin suureksi, että siitä on jotakin hyötyä.

 

Pampula on onnesta ymmyrkäisenä, kun saa kuulla, että
kalastaja antaa mielihyvin hylkeen hänen hoiviinsa. Maria Nilsson
Thoren kuvitusta Astrid Lindgrenin tekstiin kuvakirjassa
Saariston lapset: Pampulan ikioma hylje
(WSOY 2021).

Pampula syöttää hyljettä tuttipullolla. Hylje saa nimekseen Mooses, koska sekin löytyi Raamatun Mooseksen tavoin kaislikosta. 

Villi eläin saa kuitenkin melkoista tuhoa aikaan sisätiloissa. Ulkona se seuraa Pampulaa joka paikkaan, koska leimautuu emon puuttuessa tyttöön. 

 

Hylkeistä on kirjoitettu paljon lastenrunoja, mutta löytyypä niistä jo ennestään muutama lastenkirjakin. 

 

Lisää kirjoja hylkeistä:

 

Anna Taube & Imke Sönnichsen: Pikku hylje löytää ystävän, suom. Seija Kalinen, Mäkelä 2020 / helppolukuinen lastenkirja lukutaidon alkuun 

 

Sari Kanala & Daga Ulv: Saippa Saimaannorppa / The Saimaa ringed seal, englanninkielinen käännös Sari Mononen, Amusantti 

 

Tuure Holopainen & Oma Orell: Nuutti ja Kuutti, omakustanne 2011

 

Pekka Hänninen & Laura Tuominen: Norpan talvi, Rakennusalan kustantajat 2005 

 

Jonathan Mc Leod & Wendy Holden: Malawa, pieni hylkeenpoikanen, suom. Hanna Autio, Satusiivet 1992