sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4. luukku: Kaikki eivät tosiaankaan ole jouluihmisiä














Daniel Blythe: Vihaan joulua. Manifesti jouluhömpötystä vastaan, suomentanut ja lokalisoinut Riku Siivonen, 191 sivua, Ajatus-kirjat 2008.






Jouluperinteet ovat nykyisin monen kulttuurin ja maailmankatsomuksen miksaus, joten soraäänillekin on hyvä antaa yleisen sovun nimissä tilaa.

Brittiläinen kirjailija Daniel Blythe  (s. 1969) on nimennyt manifestikirjansa niin raflaavasti, että pakkohan siihen oli kirjaston hyllyssä tarttua ja tutustua lähemmin.

Viihdyttävästi Blythe maalailee lyhyissä luvuissa koko länsimaisen jouluhysterian lukijan silmien eteen. Kirjassa on lukuisia listoja, arkinen joulukuvaelma mm. joulukorteista sekä jouluostoksille lähetetystä isästä, kauheimpien joululaulujen syväanalyysiä ja jouluvalojen kilpavarustelun filosofiaa.

Tämänkaltaisia pakinakokoelmia joulusta on tehty lukuisia, mutta usein niiden terävin särmä hukkuu kansallisiin ominaispiirteisiin. 

Riku Siivosen ns. lokalisoitu suomennos tekee Blythen kirjasta kokoaan suuremman suomennoksen. Niinpä kirjassa ei ole brittiläisen joululauluperinteen ruotimista, vaan paneudutaan suomalaisiin jouluhitteihin, esimerkiksi tähän tapaan Zacharias Topeliuksen Sylvian joululaulusta, joka on saavuttanut kanonisoidun aseman suomalaisten mielissä:

Täytyy olla niin, että ihmisiä eivät oikeastaan kiinnosta laulun sanat. Mikään muu ei selitä sitä, että me olemme niin kauan sietäneet Sylvian joululaulua. Laulussahan on pohjimmiltaan kyse sitä, että Sakari Topelius nillittää Sisiliassa, että voi voi kun ois niin kiva olla kuitenkin Suomessa. Nyt puhutaan siis ajasta, jolloin ani harvalla oli mahdollisuus matkustaa. Mutta Topelius, hyväosainen turisti, pötköttelee auringossa. Ja silti kehtaa valittaa julkisesti osaansa. Pthyi.

Joulu numeroina -lukuun on koottu paljon tilastotietoa suomalaisesta joulusta:

2000-luvulla Suomessa lähetetään noin 50 miljoonaa joulukorttia vuosittain. 45 miljoonaa niistä joulukorteista lähetetään sosiaalisen paineen vuoksi. Siksi, että nekin lähetti meille viime vuonna.






2 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

Onkohan olemassa mitään lastenkirjaa jossa inhotaan joulua kirjan alusta loppuun, siis niin että lopussa ei tapahdu muutosta jossa joulun kivuus havaitaan...ei suoraan tule mieleen.

Rouva Huu kirjoitti...


NO EI TIETENKÄÄN, sillä lastenkirjoissa on jouluna idylli kukkeimmillaan.

Mutta kyllä sitä joulun auvoa on muutamissa kirjoissa vähän särötetty. Barbro Lindgrenin ja Sven Nordqvistin Aapo eksyy -kuvakirjassa kuvataan tavaratalon jouluangstia pienen pojan näkökulmasta. Hannu Mäkelän ja Camilla Mickwitzin Tonttu joka pelkäsi joulua päähenkilönä on joulutontun virkaan vähän vastentahtoisesti suhtautuva kotitonttu. Nopolan sisarusten Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä kuvataan riemastuttavasti Hanna Kattilakosken aika mekaanista joulurituaalien noudattamisen tuskaa (joulukranssi, joulukukkien vaihtarit Alibullenin neitien kanssa ja joulukorttien lähettäminen).

Ute Krausen ja Achim Brögerin Joulupukkien lakko on myös aika hauska kommentti jouluhysteriaan.