perjantai 18. lokakuuta 2013

Satu on totta












SATU JA SINÄ -paneelikeskustelu perjantaina 18.10. klo 17 alkaen
Annantalon juhlasalissa, os. Annankatu 30, Helsinki. Keskustelijoina Sinikka Sokka, Marjut Vuorento, Timo Jantunen ja Riina Katajavuori.



Tänään perjantaina, Sadun nimipäivänä,  juhlitaan myös valtakunnallista sadun päivää.

Satupäivän tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys keskellä arjen kiireitä ja luoda kaiken ikäisille mahdollisuus uppoutua yhdessä sadun maailmaan. Yhteisen juhlapäivän avulla korostetaan lastenkulttuurin ja satujen merkitystä ja muistutetaan siitä riemusta, jonka yhdessä koettu, hieno tarina synnyttää.

Vuosien varrella Satupäivä on kasvanut pienestä teemapäivästä valtakunnalliseksi sadun juhlaksi, jota vietettiin viime vuonna 73 paikkakunnalla yli 220 satutapahtuman ja tapahtumajärjestäjän voimin aina Helsingistä Kittilään.


Satupäivän taustalla ei ole erillistä yhdistystä, vaan Satupäivän tiedotuksesta ja ohjelmatietojen kokoamisesta huolehtii projektisihteeri yhteistyössä Satupäivän toimikunnan kanssa.

Toimikuntaan kuuluvat Satupäivä-perinteen aloittaneen Suomen Teatterit ry:n lisäksi Annantalo, Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitto FIDEA, Helsingin kirjailijat ry, IBBY Finland, Kuvittajat ry, Pro lastenkirjallisuus ry, Suomen Isovanhemmat ry, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Koulukirjastoyhdistys, Suomen Nuorisokirjailijat, Teatteri Hevosenkenkä ja Teatterin Tiedotuskeskus. Satupäivän visuaalisesta ilmeestä vastaa kuvittaja-kirjailija Sari Airola. 

Satupäivien sivuilta  löytyy tietoa vuoden teemasta ja Katri Tapolan aloittama satu, jolle lapset voivat keksiä itse jatkoa. 


Satupäivänä voi miettiä vaikkapa sitä, mitä satu antaa aikuiselle? Osaako aikuinen kuulla ja kuunnella satua ja millaisin työkaluin satua kannattaa lähestyä? Mitä sadut meille opettavat ja mitä annettavaa saduilla on nykypäivän ihmiselle? Onko Topeliuksen Adalmiinan helmen sanoma nöyrästä sydämestä aivan last season? Ostaako kukaan enää ajatusta, että nöyrän sydämen tyytyväinen haltija olisi onnekkaampi kuin kaikkein kaunein, viisain ja rikkain ihminen?



Annantalolla Helsingissä satupäivän seminaarissa Satupäivän suojelija ja näyttelijä Sinikka Sokka, säveltäjä ja musiikkikasvattaja Marjut Vuorento sekä pedagogi-kirjailija Timo Jantunen keskustelevat kirjailija ja runoilija Riina Katajavuoren johdolla satujen merkityksestä ja henkilökohtaisesta suhteestaan satuun.

Keskustelun jälkeen Annantalon kirjakahvila Haitulassa  ranskalainen kuvittaja Carlos Da Cruz kertoo omasta suhteestaan Topeliuksen satuihin ja esittelee Topelius-kuvituksiaan. Tämän jälkeen voi vielä tutustua Annantalon Koivu ja tähti -Topeliuksen paluu –näyttelyyn, jossa on kuvataiteilija Risto Suomen originaalikuvituksia Kirsti Mäkisen uudellen kertomiin Topeliuksen satuihin (Topeliuksen lukemisia lapsille, WSOY 2013).

Lastenkirjailija Esko-Pekka Tiitinen on nasevasti kiteyttänyt sadun olemuksen sanomalla, että satu on totta. Kaikista fantastisista, mielikuvitukseen vetoavista elementeistään huolimatta satu heijastaa aina aikaansa.


3 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Mukava päivä tämä satupäivä! Haastoin omassa äidin näkökulmasta kirjoitetussa blogissani lukijoitani lukemaan tänään yhden sadun Satupäivän kunniaksi! Tervetuloa seuraamme listaamaan, mitä Rouva Huu tänään luki? :) Me aloitimme esikoiseni kanssa jo hieman erikoisimmilla Mauri Kunnaksen autosaduilla.

Rouva Huu kirjoitti...


Hauska haaste sadun päivänä, kiitos siitä bleue!

Olin perheen kanssa Tallinnassa pikku lomalla, joten en voi nyt varsinaisesti edes jälkijunassa osallistua haasteeseen.

Keskustan kirjakaupoissa kiinnitti kuitenkin huomiota, että Virossa myös vanhat kansansadut (muinaisjutud) ovat edelleen monin eri kokoelmin jatkuvasti saatavilla, ja siten varmasti myös suosiossa.

bleue kirjoitti...

Kiinnostava kuulla havaintosi, olivatkohan uusilla kuvituksilla?
Ja kiitos kannustuksesta, satuhaaste sujui yli odotusten (olin runoviikon jälkeen hieman skeptinen), vaikka haastoinkin ihmiset viime tingassa!