tiistai 19. toukokuuta 2015

Selkeästi hyvä dekkari nuorille
















Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi, 88 sivua. Avain 2015. Kansikuva Colourbox.com.





Marja-Leena Tiainen on nuortenkirjailijana konkari, ja viime aikoina hän on ilahduttavasti paneutunut myös nuorten selkokirjallisuuteen. Tiainen tekee vapaaehtoistyötä maahanmuuttajanuorten parissa, ja arvatenkin hän on tätä kautta saanut pontta selkokielisen nuortenkirjallisuuden tekemiseen.

Poika joka katosi pohjautuu Marja-Leena Tiaisen kymmenen vuotta sitten ilmestyneeseen Poistui kotoaan -nuortenromaaniin (Tammi 2005).

Viime aikoina selkokielisen nuortenkirjallisuuden tarve on kasvanut myös kotosuomalaisten nuorten parissa. Nuoret, joilla on keskittymiseen ja / tai lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä vaikeuksia  tai ylipäätään isompia hankauksia elämässään, hyötyvät selkokielisestä tekstistä.

Myös entistä useampi ns. tavallinenkin nuori hyötyy selkokielestä, mikäli ei jaksa tai malta paneutua sivumäärältään laajoihin ja rivitykseltään  tiuhoihin nuortenromaaneihin. 

Nörtti-nuortenkirjoistaan tunnettu kirjailija Aleksi Delikouras on havainnut, että pojat ovat tottuneet tietokone- ja mobiilipeleissä saamaan  jatkuvasti tsemppausta ja palkintoja pelin etenemisen aikana, ja samanlaista nopeaa palautetta kaivataan myös vapaa-ajan lukemiseen!   

Pelkkä selkokieli sinänsä ei tee ketään onnelliseksi –  tarvitaan myös mukaansa tempaava, vetävä aihe, joka oikeasti kiinnostaa lukijoitaan. Tiainen näytti kyntensä jo viime vuonna ilmestyneessä Kyttäyskeikassa, ja kevään uutuus Poika joka katosi  jatkaa samaa laadukasta linjaa.

Tiaisen romaanissa on paljon yhtäläisyyksiä Kirsti Kurosen Pahan puuskan (Karisto 2015) kanssa, jossa isosisko yrittää selvitä pikkuveljen itsemurhasta. 

Tiaisen romaanissa 17-vuotias Hanna kipuilee yhdessä muun perheen kanssa kahta vuotta nuoremman pikkuveljensä mystistä katoamista. Luonteeltaan tasainen pikkuveli näyttää kadonneen mitään jälkiä jättämättä.  Perhe pelkää pojan pudonneen Kuuranlahteen jäihin, ja poliisi aloittaa laajamittaiset etsinnät. 

Tiainen on aina ollut syrjäseutujen nuorten puolestapuhuja. Tapahtumat sijoittuvat nytkin syrjäiseen Kuuran kylään, josta on Joensuuhun vajaat 40 kilometriä. Autioituvan maaseudun arki piirtyy tarinassa vähäeleisesti Hannan maanviljelijäperheen näkökulmasta.

Hanna saa vertaistukea samassa tilanteessa olleelta Sonjalta. Epätietoisuuden jatkumisesta huolimatta Hannan on elettävä myös omaa elämäänsä eteenpäin, ja talven taittuessa kevääksi hän huomaa myös rakastuneensa. Elämä jatkuu, ja lopulta pikkuvelikin löytyy ja perhe voi tehdä surutyönsä loppuun.

Tiainen kuljettaa juonta taitavasti dekkarin tapaan lukijaa koukuttaen. Tämä kirja on helppo ahmaista kerralla! 

6 kommenttia:

Calendula kirjoitti...

Luin alkuperäisen teoksen Poistui kotoaan ihan muutama päivä sitten. Minuun ei oikein iskenyt, mutta toisaalta tyyliltään sopii varmasti oivasti selkokirjaksi muokattavaksi. Jo alkuperäisteos oli selkeitä päälauseita täynnä.

Anonyymi kirjoitti...

Selkokielisen kirjallisuuden tarve on suuri. Kirjailijat kyllä kirjoittaisivat selkokirjoja, mutta kustantajat eivät ole innostuneet julkaisemaan niitä. On myös tapauksia, joissa selkokielisestä romaanikäsikirjoituksesta (siis alkuperäisestä, ei mukautetusta) kustantaja on tarjonnut tekijänoikeuksia polkevaa sopimusta kuten että ostaa kaikki oikeudet kertamaksulla. Maksu saattaa olla sama kuin mitä joku kirjailija saisi naistenlehtikolumnista. Sellainen kertoo kustantajan suhtautumisesta selkokirjoihin. Valitettavaa ja surullista.

Rouva Huu kirjoitti...


Anonyymi:

On kurjaa, että kustantajien arvostus selkokieleen on niin alhainen. Tuntuu siltä, että sahaavat omaa oksaansa, sillä uskon, että jos selkokielinen nuortenromaani tuottaa lukutaidoltaan heikommassa lukijassa onnistumisen ilon ja ahaa-elämyksen lukemisen nautittavuudesta, hän ennen pitkää voi rohkaistua tarttumaan myös ns. tavallisiin nuortenromaaneihin.

Suomessa ollaan naapurimaahan Ruotsiin verrattuna jälkijunassa selkokielisen kirjallisuuden levikin ja arvostuksen suhteen.



Anonyymi kirjoitti...

En nyt kaataisi kaikkea syyllisyyttä kustantamoiden niskaan. Hehän tekevät bisnestä ja tappiollinen bisnes on hyvin nopeasti entinen bisnes. Liikeyrityksen on pakko toimia voittoa tuottaen, niin se vain on. Ymmärrän oikein hyvin, jos kustantaja ei innostu "13-15 -vuotiaille maahanmuuttajapojille suunnatusta selkokielisestä kirjasta". Kuinka monta heitä on? Kuinka moni heistä ostaisi kirjan? Tarve on silti kipeä
Selkokielisen nuortenkirjan myynti tuskin on suuri. Siitä ehkä johtuu myös ylläolevan kirjoittajan kurja kokemus.
Selkokirjallisuus tarvitsee tukea. Ymmärtääkseni sitä on jonkin verran olemassa, mutta ei isosti.
Opetusvirasto (onkohan nimi oikea) on parhaillaan tuottamassa selkokielistä nuortenkirjallisuutta, mikä on hyvä. Yhteiskunnan apua tässä ongelmassa tarvitaan. Liiketaloudellisesti kannattavasti se ei onnistu.
Anneli

Rouva Huu kirjoitti...


Annelille kiitos kommentista,

Opetushallitus on tosiaan julkaisemassa ensi syksynä selkokielistä tarinakokoelmaa yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Minulla on ollut ilo olla mukana sitä koostamassa motivoituneen työryhmän kanssa.

Selkokirjallisuuden tulisi saada paljon nykyistä enemmän Suomessakin valtion tukea. Ruotsissa ollaan tässäkin asiassa roimasti Suomea edellä.

Anonyymi kirjoitti...

En usko että kukaan kirjailija odottaa kosolti jos lainkaan rahaa selkokirjoista, mutta kustannussopimuksen olisi kiva olla normaali, siis sellainen että tekijänoikeudet säilyvät kirjailijalla. Ihan siis sellainen normaali, oikeudenmukainen sopimus. Tekijänoikeudet kun ovat monen kirjailijan ainoa pääoma.(Sama anonyymi kuin kommentissa 2.)