Kesämysteereitä tyttöjen ja poikien makuun

Jaana Lehtiö & Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali, 204 sivua, Myllylahti 2014. 

Marja Aho: Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä. Kuvittanut Marja Aho, 109 sivua,  Myllylahti 2014.   

Tänään julkistetaan Luku-Varkaus –palkinnon saaja.  

Aikuisraadin valitsemat seitsemän finalistia edustavat mukavan monipuolisella tavalla nykyistä ns. ahmimisikäisten lasten kirjallisuustarjontaa. 

Varkautelaisista lapsista koostuva lapsiraati on ollut aiempinakin vuosina hyvin lahjomaton ja tehnyt nasevia valintoja.

Kaksi Myllylahti-pienkustantamon Luku-Varkaus -ehdokaskirjaa on jo pitkään kärttänyt vuoroaan päästä esille Lastenkirjahyllyssä.

Tekijäkaksikko Jaana Lehtiön & Helena Miettisen uuden Taika Valo -sarjan avaus on mukiin menevä sekoitus boheemin perheen kuvausta, fantastista aikamatkailua ja lapsen arkea. 

Taika ja pikkuveli Tobias joutuvat mukautumaan vanhempiensa tahtoon, kun koko perhe muuttaa äidin suvun omistuksessa pitkään olleeseen vanhaan taloon Pelukylään. Taika suhtautuu muuttoon aluksi penseästi, mutta vähitellen talon menneisyys kietoo hänet pauloihinsa. Taika ystävystyy omalaatuisen Saanan kanssa, jolla on lemmikkinään käärme.

Taika haluaa puhdistaa sukunsa maineen ja selvittää kyläläisten mieliä yhä hiertävän kadonneen palkintopokaalin arvoituksen. Siihen vaaditaan Taikalta ja Saanalta erityistä uskallusta ja salapoliisin taitoja.

Lehtiö ja Miettinen kuljettavat juonta sujuvasti. Pikkuveli Tobiaksen rooli jää kirjassa harmillisen ohueksi siihen nähden, kuinka paljon juonessa olisi ollut ainesta myös poikalukijoita silmällä pitäen. Ehkä Tobias pääsee vauhtiin sarjan toisessa, elokuussa ilmestyvässä jatko-osassa Taika Valo ja lentävä Plotina?

Sekä Lehtiö että Miettinen ovat lastenkirjailijoina ensikertalaisia. Lehtiö työskentelee yläkoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettajana. Hän on aiemmin julkaissut oppikirjoja sekä kaksi Porvooseen sijoittuvaa rikosromaania. Helena Miettinen on debytoinut Arthousen kautta Pyhä neitsyys -romaanilla vuonna 1990.

Kirjan kansi, jonka tekijästä ei näy mainintaa,  on väreiltään turhan valju.  

Marja Ahon yksityiskohtia vilisevää  kuvitusta levitetään välillä onnistuneesti
koko aukeamalle. Ahon omaa kuvitusta lastenromaaniin Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä!
(Myllylahti 2014).

Merirosvoilulla on pitkät perinteet poikakirjallisuudessa mutta kotimaista tarjontaa on ollut viime aikoina harmillisen vähän. Sitä puutetta paikkaa lahtelaisen Marja Ahon poikahupailu Allun ja Rikun kesäseikkailusta.

Allun isä on spontaani elämäntaiteilija, jonka intohimona on chilien kasvattaminen. Isän edesottamukset ovat ajaneet Allun vanhemmat asumaan erilleen ja poika tapaa isäänsä harvakseltaan. 

Isä tuo Allun syntymäpäivälahjan kuukauden myöhässä, mutta lahja ei olekaan ihan tavanomainen: isä on ostanut huutokaupasta vanhan merikarhun jäämistöä, johon kuului myös nukkavieru ja kapisen näköinen papukaija. Papukaija Pedrosta on ensin huolta ja harmia, sillä äiti ei missään tapauksessa halua lemmikkiä huusholliinsa.

Kapteenin lokikirjan kautta pojat pääsevät aarteen jäljille, ja onneksi isä on yhtä seikkailunhaluinen, ja lähtee poikien kaveriksi. Samalla Myrskylahden rannikkopaikkakunnalla on nimittäin myös hyvät chilifestivaalit.

Taittaja ei ole oikein ollut hereillä tämän aukeaman äärellä. Näyttää ilmeiseltä,
että kuvituskuva isän ja pojan puhelinkeskustelusta on ajateltu taitettavaksi tekstin
kanssa samalle sivulle. Hyvä kuvitusidea tärvääntyy tässä täysin.
Marja Ahon kuvitusta lastenromaaniinsa Hii-o-hoi!
Aarre näkyvissä! (Myllylahti 2014).

Jännitys tiivistyy vanhassa majakassa, kun pojat saavat peräänsä salaperäisen hiipparin.  Kuten vanhoissa poikakirjoissa konsanaan, niin myös tässä Marja Ahon lastenromaanissa ystävyys on ykkösasia, joka menee jopa isojen aarrekätköjen edelle.

Aho on myös itse kuvittanut kirjansa, ja onnistuukin siinä pääosin vallan mainiosti, vaikka pieni tekopirteys välillä vaivaakin lasten ja aikuisten ilmeissä ja asennoissa. Kuvitusta on runsaasti, mutta isoin ongelma piilee kirjan taitossa, joka ei aina anna kuvitukselle tarpeeksi tilaa ”hengittää” tai tuoda tarinaan visuaalista nostetta.


PÄIVITETTY  

PS. Rouva Huu ei tosiaankaan ollut saanut mitään ennakkovihiä etukäteen, mutta niinhän siinä sitten kävi, että Taika Valon ensimmäinen seikkailu oli myös varkautelaisten lasten mieleen.

Raadin jäsenet kehuivat kirjan seikkailuja, juonenkäänteitä ja päähenkilöitä. Kirjaa pidettiin myös erityisen mukavana lukea, ja sitä haluttiin suositella kaikille muille tytöille ja pojille.