Lastenkirja on aina aikansa lapsi, mutta silti rakas

Anna Tarcha: Muru ja Leppis Peppis, 10 sivua, Kirjalito 1981.

Ilman uuden opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen haastattelua tämäkin kirja olisi varmasti saanut  viettää joutilasta kesää Tampereen pääkirjaston varastossa. 

Grahn-Laasoselta kysyttiin, mitä hän lukee parivuotiaalle tyttärelleen. Anna Tarchan Muru ja Leppis Peppis -kirjan lisäksi ministerin perheessä luetaan myös muumikirjoja.

Tässä jälleen mainio todiste siitä, kuinka kiintymys lapsuuden tärkeään kirjaan kannattelee yli lukijasukupolvien. 

Käytännössä ei sinällään ole mitään tuomittavaa: myös rouva Huu on lukenut omille lapsilleen rakkaita lapsuuden kirjojaan, vaihtelevalla menestyksellä. 

Lapsi kyllä äänestää jaloillaan, jos kirja ei häntä miellytä. Toisaalta usein voi käydä niin, että ääneen lukevan aikuisen haltioitunut, harras tai muutoin poikkeuksellisen virittynyt äänensävy voi nykäistä lapsen kirjan ääreen, vaikka kirjan aihepiiri, kuvitus tai kerrontatapa olisikin jo lapsen näkökulmasta aikansa elänyttä.

Toisaalta aikuisen on hyvä aina täydentää lapsen kirjallista makua myös uusilla lastenkirjoilla.

Anna Tauriala (myös nimellä Tarcha, 1941–2007) valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta sisustusarkkitehdiksi ja graafikoksi. 

Tauriala opiskeli samaan aikaan Mauri Kunnaksen kanssa. Kunnas on kertonut, että tuolloin jo lastenkirjailijan uransa aloittanut Tauriala oli hänelle kannustin tehdä  myöhemmin myös oma  lastenkirja.   

Tauriala muistetaan erityisesti arkirealistista lastenkirjoistaan. Omasta lapsuudestani muistan Leena-kuvakirjat: Leena menee kouluun, Kun Leenan ällästä tuli ärrä ja Leenan sairaalamatka (Gummerus 1971–1975). Koulun aloitusta kuvaavassa kirjassa verrattiin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatin koulupolkua kehitysmaiden lasten työntäyteisempään arkeen.

Taurialan kuvitus Vuokko Österlundin kuvatietokirjaan Ihminen, ihmisiä (Gummerus 1974) toi hänelle Rudolf Koivu -palkinnon. 

Kirjaan liittyy myös pieni kohahdus. Se oli nimittäin kouluhallituksen hyväksymänä koulujen oheislukemistona 7–12-vuotiaille koululaisille. Kun kirjasta otettiin toinen painos, se herätti pienen joukon keksuudessa närkästystä   – sananmukaisesti peittelemättömän – rakastelukohtauksen vuoksi. 

Kirja päätyi kouluhallituksen ylitarkastajan Pirkko Poikosen arvioitavaksi, ja hän luonnehti Taurialan kuvituskuvan pariskunnan "röhnöttävän siinä kuin kurnuttavat sammakot". Hänen mielestään kirjan kuva ei ollut sovelias pienimmille koululaisille ja niin kirja vedettiin pois koulujen oppimateriaaleista.  

Tämä kuva oli joillekin tahoille liikaa ja Ihminen, ihmisiä -vedettiin pois
koulujen oheislukemistosta. Anna Taurialan kuvitusta Vuokko Österlundin kirjaan
 Ihminen, ihmisiä (Gummerus 1974). 

Pirjo Suvilehto on kartoittanut suomalaisen ensikirjan vaiheita Onnimanni-lehden 2/2015 artikkelissa Vauvan tuhat taitoa. Koitimaiset ensikirjat yleistyivät nimenomaan 1980-luvulla. Jo tuolloin ensikirjoissa painotettiin lapsen ja aikuisen vuorovaikutusta ja luontevaa yhdessäoloa kirjan parissa. 

Muru ja Leppis Peppis -kirjan takakannen vanhempien ohjeistus pätee yhä sellaisenaan:

Tutustu kirjaan lapsen kanssa yhdessä. Varaudu siihen, että lapsi haluaa katsoa kirjan yhä uudestaan. Kirjan teksti on lyhyt ja viitteellinen. Keksikää yhdessä omat selostukset. Kysy lapselta, mitä kuvassa on. Anna lapsen näyttää tutut asiat ihan oikeasti. – Muista, että kun lapsi tulee sinun luoksesi ja pyytää lukemaan juuri silloin kun aika on tiskata, hänellä on hyvin tärkeää asiaa. Likaiset astiat eivät karkaa, mutta lapsuus vilahtaa ohitse niin nopeasti.

Takakannessa kerrotaan niin ikään, että Muru-sarjan kirjat on tehty alan asiantuntijoiden sekä lasten vanhempien kanssa yhteistyössä. Tällainen asiantuntijuuteen vetoaminen oli tuolloin hyvin tavanomaista ja käytäntö toi lisäarvoa ja vakuuttavuutta myös kirjan ostaville aikuisille.

 

Hiekkakakun ääreen kerääntyy paljon pikkuötököitä. Onkohan Mauri Kunnas
saanut idean monissa kirjoissaan esiintyvään Heikki Hämähäkkiin Anna Tarchalta? Oikeanpuoleisessa kuvassa äärivasemmalla on Hämähäkki Huugo.
Anna Tarchan kuvitusta ensikirjaan Muru ja Leppis Peppis (Kirjalito 1981).

Suuret, helposti hahmotettavat yksityiskohdat ovat Muru-kirjoissa keskiössä, mutta lapsen riemuksi on aukeamille sijoitettu myös pienen-pieniä yksityiskohtia löydettäväksi ja nimettäväksi. Kirjassa seurataan leikki-ikäisen Muru-nimisen pikkutytön arkisia puuhia hiekkalaatikolla ja luonnon helmassa.

Muru on vaatetettu 1980-luvun taaperomuodin mukaan rypytettyyn hellehattuun ja raikkaasta pallokuosista tehtyyn vilpoisaan kesähaalariin. Kirjan alussa esiintyvä äiti on pukeutunut samanlaiseen haalariin kuin tyttärensä. 

Ensikirjan kuvituksessa on epätavanomaisempaa, että päähenkilöä kuvataan
sivuprofiilista. Muru-tyttö on sullonut kaikki luontoretken aarteensa haalarinsa taskuun ja ilman profiilikuvaa tämä ei tietenkään välittyisi kuvan katsojalle. Anna Tarchan kuvitusta ensikirjaan Muru ja Leppis Peppis (Kirjalito 1981).