Sympaattinen lastenkirjalöytö Venäjältä

Stanislav Vostokov: Frosjan talo, kuvittanut Maria Vorontsova, suomentanut Katri Kulmala, suomennoksen stilisointi Hannu Hirvonen, 110 sivua, Karisto 2015.

Venäläisten lastenkirjauutuuksien tarjonta on Suomessa 2000-luvulla ollut yhden käden sormilla laskettavissa. 

Edellinen rouva Huun muistipintaan tarttunut kirja oli Grigori Osterin Huviksi ja haitaksi (WSOY 2011) anarkististen lastenrunojen kokoelma, jonka kuvitti Alexander Reichstein ja suomensi Teemu Kaskinen.

Frosjan talo on hauska löytö Karistolta. Lastenromaani on  – jos ilmaisut sallitaan – patavanhoillinen ja silti samanaikaisesti myös vastustamattoman freesi.

Frosja-tyttö on karismaattinen sankari, jonka perhekuvioissa on paljon samaa  Nopoloiden Risto Räppääjän kanssa: hän asuu isoäitinsä, todellisen kylän matriarkan,  hoteissa Isälän kylässä, kun geologivanhemmat huitelevat maailmalla. Mummon talo on 1800-luvun alussa rakennettu hirsinen maalaistalo, joka on juonen kannalta keskeisessä osassa.

Vostokov kirjoittaa kronikoivasti, alleviivaa tapahtumia ja niiden seurauksia pikkupiirteisen tarkasti – nykylapsen mielestä varmasti joskus vähän pitkäpiimäisestikin. 

Frosjan talon viehätys perustuu väkeviin tyyppeihin, joista suorastaan hulvaton on ”periaatejuoppo Nikanor”, joka osaa kaikkein parhaiten ketkuilemisen taidon:

Nikanor oli sitä mieltä, ettei mikään maalaiskylä voi elää ilman omaa juoppoa. Niinpä hän otti juopon tehtävän niskoilleen ja aikoi tosiaan juopotella elämänsä loppuun saakka, totta kai luottaen siinä muiden kyläläisten tukeen. Ikävä kyllä hän ei saanut osakseen myötätuntoa vaan pelkkää paheksuntaa, Isälässä kun kukaan muu ei juopotellut.

Nikanorin hahmossa lienee vähän mukana propagandistista agendaakin:
Venäjällä on arvioitu olevan peräti 28 miljoonaa ihmistä, jotka täyttävät
alkoholistin tunnusmerkit. Maria Vorontsovan kuvituksessa Stanislav
Vostokovin lastenromaaniin Frosjan talo (Karisto 2015) Nikanor ja luhistumaisillaan
oleva aita saavat kuvan katsojan arvuuttelemaan, kumpi luhistuu ensin, aita vai Nikanor.

Perivenäläisen papin tyyppinä niin ikään mainio on liehuhiuksinen, pitkään kirkkokaapuun sonnustautunut kirkkoherra Ignatius, joka vakuuttaa:  

–     Jumala asuu jokaisen ihmisen sydämessä, Ignatius kertoi. 

– Jokaisen, joka häneen uskoo, hän vielä lisäsi. 

Frosja tietysti uskoi Jumalaan mutta pohti aina välillä, uskooko Jumala häneen? Jos ei uskonut, niin se oli todella epäkohteliasta Jumalalta.

Tällainen naiivin lapsenuskon korostaminen tuo kirjaan veikeän silauksen, ja lukija – iästä viis – ei voi olla rakastumatta eriskummallisten vastustenkin jälkeen tolkuissaan pysyvään Frosja-tyttöön, joka luistelee lumipyryssä kuusi kilometriä ja jatkaa matkaa vielä jalkaisin viedäkseen jalkansa taittaneelle mummolle tämän rakkaan fiikuksen sairaalaan.

Mummon pitkällisen sairaalajakson aikana Frosjan seurana ovat Kana ja
Gerasim-karhu. Maria Vorontsovan kuvitusta Stanislav Vostokovin lastenromaaniin Frosjan talo (Karisto 2015).

Meikäläiseen mentaliteettiin Frosjan talosta löytyy sävyjä, joita voisi nimittää leimallisesti venäläisiksi. Auktoriteettiusko, byrokratian korostaminen sekä kyläläisten vankkumaton  yhteishenki ryydittävät koomisiakin sävyjä saavaa tarinaa, jossa venäläisen puurakentamisen taidonnäyte, eli Frosjan ja mummon kotitalo, yht äkkiä häviää kuin tuhka tuuleen. 

Jälkisanoissa on hyvinkin perinpohjainen tilinteko venäläisen puuarkkitehtuurin merkityksestä ja talon eri osien toiminnoista. Selvitys laitetaan vologdalaisen  puuarkkitehtuurin museon johtajan, ansioituneen kulttuurin merkkimiehen Ivan Mihailovits Omeljanovin nimiin.  Museo lienee oikeasti olemassa? Ainakin Vologdan alue on kuuluisa puuarkkitehtuuristaan.

Sympaattisen lastenromaanin tunnelman luomisessa on Maria Vorontsovan naivistishenkisillä kuvituksilla suuri rooli. Tyylissä on samaa intiimiä lämminhenkisyyttä kuin Kitty Crowtherin kuvituksessa Toon Tellegenin tarinakokoelmaan Oravan syntymäpäivät ja muita eläinten juhlia (Nemo 2003).

Tarina huipentuu tietysti jouluaattoon. Pitkän juhlapöydän ääreen kokoontuu kylän väkeä. Mummo on pidetty autuaan tietämättömänä talon kokemista käänteistä, mutta melkein ensitöikseen mummo puuskahtaa "Mitä talolle on tapahtunut?" Maria Vorontsovan kuvitusta Stanislav Vostokovin lastenromaaniin Frosjan talo (Karisto 2015).

Vorontsova levittää kuvituskuvansa usein koko aukeamalle, lopputuloksena on mukavan kotikutoinen tunnelma.

Lastenkirjailija ja runoilija Stanislav Vostokov (s. 1975) lukeutuu Venäjän nuorempaan lastenkirjailijasukupolveen. Ennen kirjailijaksi ryhtymistä hän on työskennellyt  mm. eläintarhassa, kustantamossa sekä nuortenlehden toimittajana. 

Hänen kirjansa ovat saaneet Venäjällä lukuisia palkintoja ja päässeet myös Internationale Jugendbibliothekin White Raven -listalle sekä Kansainvälisen nuortenkirjaneuvoston eli IBBYn kunnialistalle vuonna 2014. Hän asuu pienessä kylässä Moskovan lähellä.

Suomessa Vostokov on ollut Koneen säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssissä kirjoittamassa ja kuvittamassa eläinaiheista kirjaa parin kuukauden ajan vuonna 2009.