”Ei muuta kuin nenästä kiinni ja rohkeasti vaaraa päin”

Jyri Paretskoi: Shell´s Angles ja beibit, 311 sivua, Karisto 2015.  Kansikuva Sakari Tiikkaja.

On erinomaisen hienoa, että suomalaiset mieskirjailijat ovat ottaneet kopin haasteesta kirjoittaa sitoutuneesti ja ajatuksella kovin vaativaksi tiedetylle kohderyhmälle eli pojille.

Puskaradion mukaan Jyri Paretskoin Shell´s Angles on kolahtanut teini-ikää jo kurkotteleviin poikiin. 

Paretskoin omintakeinen – tai siis poikamainen? – huumori paisuttelee ja hassuttelee antaumuksella.

Aikana, jolloin media yrittää koulia pienistä pojista kunnon miehiä suit-sait-sukkelaan, tuntuu hyvältä lukea terveellä itsetunnolla varustetuista pojista, joiden yhteen hitsautunut ryhmähenki on tärkeämpää kuin se, mitä muut ajattelevat heistä yksilöinä. 

Edellinen osa Shell´s Angles ja Kalajoen hiekat päättyi todelliseen cliffhangeriin. Rudi sai tekstiviestillä tiedon tyttöystävältään Hannalta, että tämä on pieniin päin.

Ensijärkytyksen jälkeen ystävät ryhdistäytyvät ja miettivät kuinka parhaiten auttaisivat tolaltaan mennyttä Rudia:

– Miten Rudi selviää tästä? Samu ajatteli ääneen. – Sehän on vielä paljon pahempi tapaus kuin me. Ihan täysi töhö. Ja nyt siitä tulee isä. 

– Me autetaan sitä tietysti, Milla sanoi päättäväisesti. – Se tarvitsee meitä nyt, enemmän kuin koskaan. Sitä paitsi mä hoidan ihan mielelläni niiden vauvaa. Varsinkin kun se ei ole mun oma… Ja te hoidatte myös! 

– En mä ainakaan osaa, Samu sanoi. – Mä varmaan rikkoisin sen. 

– Kai niissä tulee joku käyttöohje mukana, Henri arveli. – Mutta ehkä siinä sitten tehdessä oppii. Siis ei tietenkään siinä vauvaa tehdessä, vaan sitä hoitaessa. Mutta vaippoja en vaihda! Siinä mene raja. 

– Kyllä vaihdat, Milla sanoi. 

– Siinäs kuulit, Samu sanoi. – Ei muuta kuin nenästä kiinni ja rohkeasti vaaraa päin. 

Aika pitkälle kolmatta osaa näyttää siltä, että kyse on vain tyttöystävän höynäytyksestä ja Rudin tuntojen testaamisesta, ja lukijakin tuntee jo tulleensa vähän huijatuksi. Mutta niin vain Paretskoi velmusti kiepsauttaa loppua kohti taas tosiasiat karusti pöytään ja herättää suuret odotukset seuraavasta osasta. 

Pojat haluavat todistaa tytöille, että noin niin kuin teoriassa vauvat pysyisivät heidän vauhdissaan mukana. Henrin pikkusisko antaa vauvanukkensa ja pehmolelunsa poikien harjoitteluvaihetta varten, ja odotusten mukaisesti siitä syntyy monta hauskaa käännettä.

Vauvateeman lisäksi kirjaan mahtuu takaa-ajoja, mopojengin tunnusasuliivin varkauden selvitystä, kiristystä ja uhkailua. Paretskoin dialogi on sujuvaa ja hyvin vetävää ja juonen kuljetuksessa vauhti ja suvantokohdat vuorottelevat pitäen lukijan imussa mukana. 

Teiniraskautta tai sen pelkoa on tähän mennessä käsitelty yksipuolisesti vain tytön näkökulmasta. Asetelma on tyypillisesti ollut se, että poika tai mies on livennyt vastuusta kokonaan ja asia on jäänyt tyttöpäähenkilön harteille. 

Viimeksi tätä aihetta työsti hienovireisesti Mila Teräs nuortenromaanissaan Sininen huone (Otava 2006 ) ja sitä ennen Reija Kaskiaho nuortenromaanissa Rastas (WSOY 2005) ja Sinikka Laine Töyhdössä (WSOY 1992).