maanantai 10. lokakuuta 2016

Lasketaan yhdessä seitsemän veljeksen kanssa









Jukolan seitsemän poikaa. Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. Kuvittanut Anne Vasko. Toimittanut Katariina Heilala, 19 sivua, Tammi 2016.









Tänään vietetään suomalaisen kirjallisuuden päivää ja Aleksis Kiven päivää. 

Ensireaktioni Tammen vast ikään ilmestyneen Jukolan seitsemän poikaa -kartonkikirjan äärellä oli riemastus ja ihastus.

Näinkin kekseliäästi voi – no, ainakin yrittää – madaltaa vasta taaperoikästen kynnystä tarttua kansallisiin klassikoihin!  

Kartonkikirjassa otetaan haltuun numeroita yhdestä seitsemään Aleksis Kiven seitsemän veljeksen arkisten sattumusten kautta.


Anne Vaskon kirkasväriset ja sopivasti kansanomaiset hahmot innostavat
laskemaan ja tarkkaamaan yksityiskohtia. 
Anne Vaskon kuvitusta Kaarina Heilalan toimittamaan kartonkikirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Luvunlaskua
Aleksis Kiven tapaan
 (Tammi 2016). 


Anne Vaskon kuvitus säestää tekstiä, mutta tarjoilee myös paljon yksityiskohtia tarkkaavaisen lapsen itse löydettäväksi.

Vuorovaikutteisuuteen yllyttävät myös kullakin aukeamalla esitetyt kysymykset, joissa lapsi voi harjoittaa laskutaitoaan.

Ja tämän lisäksi kullakin aukeamalla on vielä asiayhteyteen sopivia lainauksia Kiven alkuperäisestä romaanista, joita tarvittaessa (vihta vai vasta –murreilmaisujen osalta) vielä höystetään sanaselityksillä.


Tämä Anne Vaskon kuvituskuva sopisi mainiosti myös poikien lukuintoa nostattavaan hankkeeseen! Anne Vaskon kuvitusta Kaarina Heilalan toimittamaan kartonkikirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan (Tammi 2016). 


Lopuksi on vielä naseva tietoisku Aleksis Kivestä, jonka kohdeyleisönä on varmasti ensisijassa ajateltu kirjaa lapselle lukevaa aikuista.

Kirjan on taiten toimittanut kustannustoimittaja Katariina Heilala, jonka suvereeni asiantuntemus ja kiteyttämisen taito näkyy monissa lastenkirjoissa, mm. Tiernapojat. Soiva joulukirja koko perheelle  (Tammi 2015) sekä Päivä Linnanmäellä ja Päivä Korkeasaaressa -kuvatietokirjoissa (Tammi 2015).


Maailmalla on jo tovin verran ihmetelty tällaisia maailmankirjallisuuden klassikoista lapsille tehtyjä kartonkikirjoja.

 The New York Times kirjoitti aiheesta kolme vuotta sitten. 


BabyLit -kustantamon klassikoissa on varaa valita!
Kuvan copyright BabyLit.

BabyLit- kustantamo lanseerasi tuolloin markkinoille maailmankirjallisuuden klassikoiden inspiroiman sarjan, jossa taaperoita tutustutetaan mm. William Shakespearen Romeon ja Julian rakkaustarinaan, Leo Tolstoin Anna Kareninaan, Homeroksen Odysseiaan sekä Jane Austenin romaaniin Ylpeys ja ennakkoluulo.

Tällaisten "taaperoklassikkojen" buumi kertoo omaa havainnollista kieltään paitsi nykyvanhempien hanakasta halusta sivistää jälkikasvuaan tehokkaasti ja vaivattomasti niin myös kustantajien kekseliäisyydestä hyödyntää tekijänoikeuksiltaan vapaita klassikkoja. 


Suomessa on viime vuosina ilahduttavasti kartutettu kotimaisten ja muutamien ulkomaistenkin klassikoiden lasten ja nuorten laitoksia.

Tässä rouva Huun suosikkeja:

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992, up. 2015
Mauri Kunnas: Seitsemän koiraveljestä, Otava 2002, up. 2016

Timo Parvela: Sammon vartijat -trilogia: Tuliterä; Tiera; Louhi, Tammi 2007–2009

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala, kuv. Pirkko-Liisa Surojegin, Otava 2002, up. 2007

Kirsti Mäkinen: Topeliuksen lukemisia lapsille, kuv. Risto Salmi, WSOY 2013
Zacharias Topelius & Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi, suom. Asko Sahlberg, Teos 2012
Zacharias Topelius & Aleksander Lindeberg: Muurahainen, joka lähti lääkäriin, suom. Pirkko Harainen, WSOY 2011
Zacharias Topelius & Kristina Segergrantz: Muurahainen lääkärissä, suom. Viljo Tarkiainen, Valter Juva ja Ilmari Jäämaa, WSOY 2005
Zacharias Topelius: Vattumato, kuv. Maija Karma, Otava 1985, up. 2002

Arto Kivimäki: Antiikin taruja lapsille 1–3: Aikojen alussa; Sankarien aika; Merenkulkijat, kuv. Camilla Pentti, Teos 2008, 2010 ja 2014

Arto Kivimäki: Odysseia lapsille, kuv. Mika Launis, Teos 2005

Nicola Cinquetti & Octavio Monaco: Romeo ja Julia, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Lasten Keskus 2003




2 kommenttia:

Sivukirjoituksia kirjoitti...

Hieno lista, tästä hyvä valita lahjakirjoja lapsille. Koirien Kalevala on pian ajankohtainen Kuopiossa, sillä 1.4. Kuopion kaupunginteatterissa esitetään koirien Kalevala -ooppera. Virpi Rautsiala ohjaa.

Ritva Kolehmainen

Rouva Huu kirjoitti...



Kiitos Ritva tiedosta liitttyen Kuopion kaupunginteatterin tulevaan ensi-iltaan.

Muistan yhä tamperelaisen Teatteri 2000:n upean Koirien Kalevalaan pohjaavan estiyksen 1990-luvun loppupuolelta. Eeva-Riitta Salo oli huima Pohjan Akka.