Rohkea Miranda valloittaa lukijan sydämen

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja, suomentanut Tuula Kojo, kuvittanut Tuuli Toivola,  246 sivua, S & S 2017.

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä, suomentanut Tuula Kojo, 317 sivua, S & S 2018. Kansi Sami Saramäki. 

Suomalainen fantasiakirjallisuus on ollut hyvässä nosteessa jo pidemmän aikaa. 

Iso osa teoksista pärjää mennen tullen vertailussa kansainvälisten verrokkien rinnalla.

Vielä vähän aikaa sitten kotimaiset tekijät maustivat kansainvälisiä trendejä kotosuomalaisilla vivahteilla, ammentaen esimerkiksi  suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta.

Nyt tekijät liikkuvat yhä syvemmällä satu- ja fantasiaromaanien traditiossa.

Esimerkiksi Magdalena Hain miniatyyrisaturomaani Kurnivamahainen kissa, Emma & Arja Puikkosen Äänihäkki ja Karin Erlandssonin Taru Silmäterästä -sarjan kaksi ensimmäistä osaa täyttävät laadukkaan ja kansainväliset mitat täyttävän teoksen kriteerit mennen tullen. 

Ahvenanmaalaisen Karin Erlandssonin (s. 1978) Helmenkalastaja voitti 2016 Schiltdsin & Söderströmin lastenromaanikilpailun ja se ilmestyi viime vuonna samanaikaisesti sekä ruotsiksi että suomeksi.

Ensimmäistä osaa verrataan takakannessa Astrid Lindgrenin ajattomiin saturomaaneihin ja ruotsalainen lastenkirjailija Martin Widmark onnittelee lukijaa kirjan etukannessa siitä, että lukijalla  on edessään tämä seikkailu.

Silti tuntuu, että kustantaja ei alunperin oikein uskonut teoksen ja sarjan valovoimaisuuteen. 

Ensimmäisen painoksen kansikuva oli valju eikä antanut mitään viitettä sarjaformaatista. 

Tuuli Toivolan mustavalkokuvitusta oli ensimmäisessä osassa melko harvakseltaan, eikä siitä sen vuoksi oikein riittänyt visuaaliseksi mielenmaisemaksi asti.

Helmenkalastaja nimettiin viime syksynä Suomen toiseksi ehdokkaaksi Pohjoismaiselle lasten- ja nuortenkirjapalkinnolle. Voittaja selviää ensi keväänä. 

Tämän vuoden helmikuussa teos palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla.

Kokeneelta kirjagraafikolta Sami Saramäeltä tilattiin tänä vuonna sarjalle yhtenäinen upea ulkoasu ja näin myös Helmenkalastaja sai uuden visuaalisen ilmeen. 

Kirjan kannella on todellakin iso merkitys sarjan lanseeraamisessa –  sen osoittaa tämä yrityksen ja erehdyksen kautta tehty korjausliike.

Erlandsson lataa kahteen ensimmäiseen osaan isoja, tärkeitä teemoja, joihin lukija pääsee sisälle vähitellen. Ensimmäinen osa kilpistyy Silmäterän, eli helmistä suurimman, etsintään.

Se, joka löytää Silmäterän --- ”saa kaiken, ja ettei sen jälkeen jää mitään kaivattavaa”.

Nuori Miranda-tyttö sokaistuu monien muiden tavoin etsimään vimmaisesti helmeä. Hän ei niinkään välitä helmen tuomasta mammonasta: ”Hän haluaa olla se, josta kirjoitetaan lauluja”.

Erlandsson on luonut Mirandasta kiinnostavan, särmikkään keskushenkilön, johon lukijan on helppo kiintyä. 

Tyttö on menettänyt kätensä Ruusuhaille helmenkalastuksessa, mutta yksikätisenäkin hän pystyy toimimaan vaativassa työssään menestyksellisesti. 

Uskotuksi kumppanikseen hän saa itseään nuoremman ja impulsiivisen Sirkan. 

Neliosaiseksi suunnitellun sarjan avaus, Helmenkalastaja, virittelee verkkoja jäntevälle jatko-osalle, Linnunkesyttäjälle, jossa kerronnan imu on vielä huomattavasti aloitustakin vetävämpi. 

Miljöö vaihtuu, kun etelän lämmöstä siirrytään pohjoiseen, talven tuloa odottavaan satamakaupunkiin. 

Helmenkalastus on talviaikaan mahdotonta, mutta onneksi Miranda on myös taitava kaatamaan smaragdikuusia. Kaupunkia piinaavat aggressiiviset päivytharakat, jotka hyökkäilevät ihmisten kimppuun.

Siinä missä Helmenkalastaja käsittelee ahneuden tuhoavaa voimaa, Linnunkesyttäjässä työstetään rohkeutta, yhteisöllisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. 

Kun Miranda vammautuu vakavasti, lukija pidättää hengitystään myötäeläessään hänen vähittäistä paluutaan elävien kirjoihin ja iloitsee tytön sinnikkyyden palautumisesta.

Sadut, tarinat ja perimätieto ovat romaaneissa keskeisessä roolissa. 

Erityiskiitoksen ansaitsee Tuula Kojon  tarkkavaistoinen suomennos, joka tuntuu tavoittavan hienosti Erlandssonin rikkaan ja ulokkeisen tekstin nyanssit. 

Esimerkiksi sarvekkaat rotevatekoiset sarvipäiset piirat ja arvaamattomat päivytharakat ovat hienoja kielellisiä oivalluksia. 

Juonikkaasti Kojo myös laventaa lukijan sanavarastoa:  en ole ennen kuullutkaan repusta käytettävän nimitystä rensseli!