Kaikki pois piiloista!

Heini Junkkaala: Kymmenen tikkua laudalla, kuvittanut Maria Sann. 109 sivua, Otava 2019. 

Heini Junkkaala: Kymmenen tikkua laudalla. 79 sivua, Kirja kerrallaan 2010 / Näytelmäkäsikirjoitus. 

Lasten- ja nuortenkirjat hakevat aiempaa hanakammin yhteyttä muihin taiteen lajeihin. Saman aiheen kierrätys eri medioissa tai julkaisualustoilla ja nuorten fanikulttuurin hyödyntäminen näyttävät olevan nyt niitä keinoja, joilla yritetään kiinnittää nuorten huomiota kirjauutuuksiin.

J. K. Rowlingin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat ja Ihmeotukset ja Grindewaldin rikokset (Tammi 2017 ja 2018, suom. Jaana Kapari-Jatta) ovat kumpikin elokuvakäsi-kirjoituksia. Harry Potter ja kirottu lapsi (Tammi 2016, suom. Jaana Kapari-Jatta) on näytelmän käsikirjoitus. 

Norjalaisen nuorten tv-sarja Skamin suosion nosteessa on Suomessakin julkaistu vuodenvaihteen molemmin puolin neliosainen Skam-kirjasarja (WSOY, suom. Kati Valli), joka sisältää tv-sarjan alkuperäisten käskirjoitusten lisäksi pois leikattuja kohtauksia, ennen julkaisematonta materiaalia, käsikirjoittaja-ohjaaja Julie Andemin miellekarttoja sekä kommentteja näyttelijöille ja tekijätiimille.  

Elokuva- ja näytelmäkäsikirjoitusten lukeminen vaatii keskittymistä, hyvää hahmotuskykyä ja tietämystä draaman pelisäännöistä ja vakiintuneista käytänteistä.  

Alkuvuoden iloinen yllättäjä on näytelmäkirjailijan, ohjaajan ja dramaturgin, Heini Junkkaalan, ensimmäinen lastenromaani Kymmenen tikkua laudalla.  

Kotimaisista uusista lastenkirjoista dramatisoidaan nykyisin paljon lastennäytelmiä. Junkkaalan teos on kuitenkin ensin tullut julki saman nimisenä näytelmänä Tampereella Ahaa Teatterissa vuonna 2008. Näytelmä voitti myös Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon 2010. Näytelmän alkuidea on lähtöisin jo vuodelta 2002 ruotsalaisen lastenteatterigurun, Suzanne Ostenin, TEAK:issa pitämästä työpajasta.  

Heini Junkkaalan lastenromaani ja -näytelmä ovat juoneltaan likipitäen identtiset, näytelmän sivuhenkilöä, Herra Parenteesia, lukuun ottamatta. Herra on saanut nimensä näytelmän tai elokuvan käsikirjoittamisessa käytetystä termistä, jolla kuvataan esimerkiksi vuoropuhelun ulkopuolista toimintaa ja tapahtumia.  

Keskushenkilöt ryhmäkuvassa, joka kertoo asennoissa ja
  eleissäänkin paljon. Maria Sannin kuvitusta Heini Junkkaalan
lastenromaaniin Kymmenen tikkua laudalla (Otava 2019). 

Romaanin ja näytelmän aihe ei sinällään ole omintakeinen suhteessa nykyiseen perheenjäsenten vuorovaikutuksen erilaisia häiriöitä kuvaavien kirjojen tulvaan. 

Nelihenkinen perhe on saapunut maalle mummolaan kesänviettoon. Isä on työnarkomaani eikä osaa rentoutua lomalla. Kymmenvuotias Anna kuulee vanhempien kipakkaa sananvaihtoa, ja saa selville, että äidin mitta on tullut täyteen. Jos ei isä ryhdistäydy, äiti hakee eroa. 

Isällä on siis näytön paikka, mutta sekin menee suorittamiseksi. Hän lupaa toteuttaa kummankin lapsensa toiveen verstaassa. Anna on enemmän kartalla ja hänen toiveensa on hyvin vaatimaton, mutta veljen toive suistaa koko perheen katastrofin partaalle. Isä ryhtyy "nikkaroimaan" veljen toiveen mukaista laivaa ja saa näin hyvän syyn eristäytyä muista viikkokausiksi. 

Edesmenneen papan taikapöllistä vuollut tikut saavat Annan mielikuvituksessa maagisia piirteitä, kun tyttö päättää pelastaa perheen. Tikkuja liikuttelemalla hän pystyy nimittäin vaikuttamaan läheistensä käyttäytymiseen. 

Mutta sitten leikkimisen lopettanut isoveli katoaakin ihan oikeasti, ja perheenjäsenet havahtuvat kukin tavallaan keskittymään olennaiseen.

Isä valaisee metsää taskulampulla ja toivoo löytävänsä hukkaan
menneen poikansa. Maria Sannin kuvitusta Heini Junkkaalan 
lastenromaaniin Kymmenen tikkua laudalla (Otava 2019). 

Kesän tapahtumat vaikuttavat kaikkiin. Isoin muutos näkyy Annassa, jolle pukkihevonen ei näyttäydykään elävänä enää romaanin lopussa. 

Loppuratkaisu kiertyy sovittelevaksi ja jopa hempeäksi, mutta tapahtumien rankkuuteen rinnastettuna se tuntuukin juuri ainoalta oikealta ratkaisulta! 

Junkkaala on kertonut kiinnostavasti lastenromaaninsa syntyprosessista toimittaja Anna Tuluston Luomiskertomus-radiosarjassa. Hän  kannustaa myös  Otavan Oppimisen palvelut -sivustolla käyttämään romaani- ja näytelmätekstejä opetusmateriaalina kouluissa havainnollistamaan eri tekstilajien eroja.  

Romaanin alussa on lintuperspektiivistä kuvattu romaanin
keskeinen miljöö. Maria Sannin kuvitusta Heini Junkkaalan 
lastenromaaniin Kymmenen tikkua laudalla (Otava 2019). 

Lastenromaanin omintakeinen raikkaus selittyy tulkintani mukaan nimenomaan dramaturgisella tiivistämisellä. Junkkaala on luonut eloisat, freesit hahmot, antanut heille kullekin poljennoltaan vaihtelevat, hauskasti myös heidän luonteenpiirteitä karrikoivat puhetyylit, joista ehdoton suosikkini on mummon rakkaudentäyteinen, herkkujen ja päivittäisen ruokahuollonkin osalta ylitse vuotava puheenparsi: 

– Mitä hassutuksia? Minnekään ei tartte lähteä. Täällä on meillä ihanata kaikki. Mummon omat kullat ei lähde mihinkään hassutuksiin, nyt juodaan hyvät kahvit. 

Vuoropuhelu kaikkinensa on romaanissa eloisaa ja napakkaa. Isän tehokkuus ja malttamattomuus  tulee esille lyhennetyissä sanoissa ja töksähtelevässä puheen nuotissa.

Välillä jätetään myös lukijan tehtäväksi päätellä, kuka on kulloinkin äänessä. Lukijan omille tulkinnoille on jätetty riittävästi tilaa, eli tarinaa ei selitetä puhki.

Maria Sannin ensimmäinen lastenkirjakuvitus miellyttää rohkean pelkistyksen ja tunnetiloja visualisoivan tyylinsä vuoksi. Kuvitus kulkee samassa tempossa  Junkkaalan vivahteiltaan tarkan tarinan kanssa.