torstai 24. syyskuuta 2020

”Elämä on yhtä villi kuin Avara luonto”
















Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla, 222 sivua, Otava 2020. Kansikuva Perttu Lämsä.

 





Yhtäkkiä muistin Vuosaaren suuret puut pihojen ja teiden välissä, kanjonia reunustavat kuusikot, jonne lapset piilottivat aarteitaan. Minä muistin ne kaikki: katuun hajonneet kännykät (niiden sisällä oli kultaa!) ja telkkarit (vanhan telkkarin kehyksissä tehdyt omat ohjelmat!), kolareissa hajonneiden auton jarruvalojen punaiset muovirubiinit, vaaleansinisen viinipullon lasinpohjan (josta pitkän hionnan jälkeen valmistui tulevaisuuslinssi!).

 

Kun ajattelin harmaantuneita lähiöitä ja niiden hiekkapihojen lapsia, en tiennyt olinko koskaan kuulunut heihin, tuskin. Minä en kai koskaan ollut kuulunut mihinkään.

 

Veera Salmen tavassa kuvata nuoruutta rouheasti, mutta tummiakaan vesiä karttamatta ja kaikesta huolimatta ilon ja elämänmyönteisyyden kautta, on paljon samaa yhdysvaltalaisen John Greenin nuortenromaanien kanssa.

 

Sekä Salmi että Green kuvaavat erityisellä heltymyksellä miljöitä, jotka voivat olla isompia maantieteellisiä alueita tai päähenkilöiden kotipaikkoja. 

 

Salmen lastenkirjasarjat, Puluboi ja Mauri, sijoittuvat Helsingin Kallioon ja Pasilaan. 

 

Perttu Lämsän useammasta kuvaruudusta koostuva kansikuva jo antaa vihjeen romaanin lajityypistä.

 

Kyse on kahden nuoren roadtripistä, joka alkaa Helsingin Vuosaaresta, ja jatkuu harhailevan reitin kautta Mikkelin, Jyväskylän, Petäjäveden, Keuruun, Virtojen, Parkanon, Porin ja Vaasan kautta vihdoin määränpäähän, Ähtäriin, sillä Isra haluaa nähdä eläinpuiston pandat.  

 

Isran perhe on muuttanut Suomeen Marokosta. Hän kokee syntymämaansa kulttuurin ja perheen odotukset painostavina: 

 

Itketti koska tiesin, että pian pitää valita oma elämä, oma suunta, ja metroasema, ei voi enää olla lapsi ja pyöriä ojissa halvoissa muotivaatteissa. Pian piti alkaa miettii jotain avioliittoo ja tulevaisuutta. 

 

Isran kielen erityispiirteet on toteutettu luontevasti. Vielä pari vuosikymmentä sitten nuortenkirjoissakin annettiin maahanmuuttajille ja uuden kielen opettelijoille usein heitä jo valmiiksi leimaava kankean suomen puhetapa.


Veera Salmi on kertonut viettäneensä kirjan kirjoitusvaiheessa paljon aikaa YouTubessa, matkustaneensa paljon metrossa ja istuneensa ostoskeskuksissa kuuntelemassa nuorten maahanmuuttajatyttöjen keskusteluja.  

 

Vanhempiensa hylkäämä Leo on asunut monissa sijaisperheissä.

 

Leo blokkaa tunteensa ja aiheuttaa usein myös tuhoa. 


Leolla on kuitenkin unelmia. Hän haluaa tulla – pilviä tutkivan isänsä tavoin –  kuuluisaksi tiedemieheksi, jonka kuva painettaisiin julisteisiin:

 

Ihmiset haluaisivat julisteen kehystettynä heidän eteiseensä kieltään näyttävän Einsteinin tilalle. Se muistuttaisi heitä siitä, että kaikilla on mahdollisuus kasvaa suuriksi. 

 

Salmi viljelee taajaan viittauksia populaarikulttuuriin ja elokuviin. 


Keskeiseksi nousee Luc Bessonin elokuva Léon, joka kertoo newyorkilaisen palkkamurhaajan Léonin ja 12-vuotiaan tytön omalaatuisesta ystävyydestä. 

 

Tärkeänä sivujuonteena romaanissa on perheen merkityksen, kodittomuuden ja jopa juurettomuuden pohdinta. 


Leo on paaduttanut sydämensä vaihtuvissa sijaisperheissä.

 

Hänen neljäntenä sijaisperheenään oli nainen, joka avautui pojalle omasta yksinäisyydestään ja kertoi ilmoittautuneensa sijaisperhetoimintaan, jotta joku ”ongelmatapaus pakotettaisiin asumaan hänen kanssaan”.

 

Nuorten psyykkisen pahoinvoinnin variaatiot ja terapiassa käymisen arkipäiväisyys  tulevat esille Isran pitkässä monologissa:

 

– – Ei nykyään kukaan kysy, et ootsä jotenkin pimee kun sä käyt jossain tutkimuksissa. On vaan hyvä, jos on joku terapia joka tiistai, kun on liikuntaa. Mä en tosiaan voi uskoo, ett meidän luokalla olis ykstoista sekoo tyttöö. Mut toisaalta, tytöillä on semivaikeeta, kun on kaikenlaista. On päänsärky. On se aika kuusta. On paha olo, anemia, lihakset kipeet, ei pysty keskittyy, ADD, on yliherkkyys tai astma tai paniikkihäiriö tai ahdistus tai semmonen et kädet aina vaan sheikkaa, on suolistohäiriö, on syömishäiriö tai mikä tahansa häiriö tai tosi paha väsymys tai masennus tai joku addiktio tai on kiusattu tai yksinäinen tai hirveen ujo et cetera et cetera loputtomiin. – –   

 

Leolla ja Isralla on kummallakin syynsä paeta. 


Heidän suhteensa syvenee pakomatkan aikana. Kerronnassa vaihtuvat Leon ja Isran näkökulmat menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteenkin. Lukija  saa näin vähitellen myös tarkentavaa tietoa Leon vanhemmista ja Isran traumatisoivista tapahtumista Mustafin auton takapenkillä. 

 

Nuoret oppivat matkan aikana, että tosielämä on yhtä villiä kuin television Avara luonto -dokumentit. 

 

Kuolema on romaanissa monin tavoin jatkuvasti läsnä. 


Lopun traagisen onnettomuuden kuvauksen osalta lukija kokee ensin tulleensa petetyksi, mutta kirjailijan vapaudella loppuratkaisu kiertyykin lopulta tyvenen puolelle. 




 

 

 

Ei kommentteja: