Meri Luttinen: Myrskynsilmä, 397 sivua, WSOY 2020. Kansikuva Riikka Turkulainen.
Meri Luttisen (s. 1987) esikoisromaani Myrskynsilmä vie lukijansa elämykselliselle ja kaikkea muuta kuin pölyiselle seikkailulle suomalaiseen muinaishistoriaan.
Romaanin voi lukea fantasiana, mutta siinä on myös realistiselle nuortenkirjallisuudelle tyypillisiä perinteisen kasvukertomuksen piirteitä.
Myrskynsilmä alkaa vaikuttavasti.
16-vuotias Kainu on muiden saman ikäisten kylän tyttöjen kanssa valmistautumassa riittiin, joka paljastaa heidän tulevan elämänsuunnan.
Moni haaveilee emännyyden tai äitiyden kehästä. Käsityön kehää havittelee harva, sillä se ennustaa usein päätymistä vanhaksi piiaksi. Laulajat, itkijät ja tarinankertojat olivat myös yhteisössä arvostettuja. Viimeiset kehät on kuitenkin varattu parantajille eli tietiöille, ja sinne ei tavallisella tytöllä ole ollut mitään asiaa.
Kainu oli ottamassa jälleen uutta askelta, kun maa hänen jalkojensa alla vavahti. Tuntui kuin hetken aikaa koko aukea olisi pyörinyt hänen ympärillään kuin hyrrä, joka yritti singota hänet pois, ja samaan aikaan hän juurtui maahan niin tiukasti, ettei voinut liikauttaa varvastakaan. Hän oli päässyt perille, oikeaan kehään. Lämmin kihelmöinti kohosi jalkapohjista läpi koko kehon, hengitys vyöryi kuin painava aalto ja hänen oli täydellisen hyvä olla. Tuuli seisahtui paikoilleen. Puiden oksat olivat vaiti, linnut vaikenivat. Rummun viimeinen kumahdus kävi Kainun läpi kuin kosketus, ja hän avasi silmänsä.
Kainulle on jo pedattu liittoa Vaiton kanssa ja äiti on hämmentynyt Kainun päätymisestä äärimäiseen kehään, jonne ei ole kukaan yli 500 vuoteen yltänyt. Kainu saa voimaeläimekseen valkoisen suden, Viiman. Sen talja kiinnostaa monia, ja suden puolustamisesta tuleekin ensimmäinen koetinkivi.
Kylän vanha tietiä antaa Kainulle hopeisen riipuksen, Myrskynsilmän, jonka toisen puuttuvan puolen ja riipuksen merkityksestä kertovan tuohenpalan jäljittämisestä kehkeytyy yksi romaanin keskeisimmistä juoniaihioista.
Kainun on lähdettävä pois kotikylästään, Kolmesta kuninkaasta, läheiseen Hohkalinnan kaupunkiin. Siellä hän tutustuu Otavaan, jolla on myös erityisiä taitoja. Otava puolestaan tuntee puuseppä Lemmaksen, jolla on haastava tehtävä tehdä linnanherra Vallitulle peilin kehykset. Hohkalinnasta Kainun matka jatkuu kuitenkin Sarajalaan, jossa hänen vakaumustaan ja kutsumusta koetellaan monin tavoin.
Riipukseen on piilotettu merkitykselliset säkeet, jotka hienovaraisesti vielä painottavat identiteetin ja unelmiin kurkottamisen tärkeyttä.
Mitä näet, on totta.
Mitä et näe, katoaa.
Mitä kuvittelet näkeväsi,
tulee näkyväksi.
Näkemisen motiivi on romaanin yksi tärkeimmistä punaisista langoista.
Luttinen on myös omistanut teoksen ”Teille, jotka näitte minut”.
Oman identiteetin, ”kutsumuksen” ja vahvuuksien löytäminen on ollut jo pitkään myös YA-kirjallisuuden ja dystopian vakioaihe.
Myrskynsilmässä Kainulla kestää melko pitkään hyväksyä oma erityisyytensä.
Jännittävän seikkailun aikana Kainu sisäistää Tietiän ikiaikaisen tehtävän ”nähdä ihmiset oikein”.
Vähitellen hän oivaltaa, että hänen luonteensa lujuutta on koeteltu ristiriitaisilla, hämmentävillä ja ahdistavillakin kokemuksilla.
Kun Sarajalan valheellinen elämä paljastuu Kainulle, hän oivaltaa, kuinka suuri merkitys on halulla parantaa vallitsevat epäkohdat omalla toiminnallaan:
– Myrskynsilmä syntyi sitä varten, että ihmiset näkisivät toisensa oikein emmekä vääristäisi maailmaa tunnistamattomaksi, koska näemme vain mitä haluamme, pelkäämme tai oletamme. Jotta meidän pelkomme eivät muuttuisi todeksi, jotta olisi edes joku, joka voi katsoa niitä ja sanoa: tuo ei ole totta.
Tätä kautta Myrskynsilmän voi lukea myös ajankohtaisen viestin yksilön vaikuttamismahdollisuuksista.
Kirjan julkistustilaisuudessa perjantaina Luttinen kertoi tehneensä paljon taustatyötä kiertämällä eri museoissa ja mm. Turun ja Hämeen linnassa.
Hän piti tärkeänä saada ”aistikokemuksia” kuvaamastaan aikakaudesta.
Tällainen itse koetun tuntu välittyy hyvin Kainun kehräämisen kuvauksesta:
--- Kevät eteni vauhdilla, illat olivat valoisia ja puhdetöitä saattoi tehdä myöhään iltaan. Kainu poimi pehmoisen villahahtuvan pussista penkiltä. Värttinä pyöri, villa kiertyi sormen päällä langaksi. Äiti olisi huomauttanut, ettei villa juossut tasaisesti, verrannut langan alkua ja loppua ja huomauttanut, että paksuudessa oli hienoinen ero. Kainu huitaisi ajatuksen mielestään.
Kirjan kieli on kauttaaltaan vivahteikasta ja kerronta soljuu kuin vuolaana virtana eteenpäin. Myrskynsilmä on sivumäärästään huolimatta joutuisasti luettava lukuromaani.
Luttinen on luonut keskushenkilöille ja paikoille upeita, kuvaavia nimiä, jotka jo itsessään ilmaisevat henkilön valta-aseman ja olemuksen (esim. Hohkalinnan valtias, linnanherra Vallittu, kaartinpäällikkö Vihavaino ja linnanherran sotajoukkojen johtaja Tapatora.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti