keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Karkaavat mummot – uhka vai mahdollisuus?








Ilkka Olavi: Agenttimummo ja lentävät tekarit, kuvittanut Kai Vaalio, 202 sivua. Into 2023.

 

Heidi Mäkinen: Kuura ja karkaileva isomummo. 80 sivua. Kuvittanut Marja Siira. Karisto 2023. 

 

Susanna Silvander-Rosti & Nadja Sarell: Sulon ja Elsin mummo karkuteillä. 31 sivua. Otava 2023. 

 

 





– – Nyt oli parempi olla kertomatta vanhuuden oireista, joita olin mummossa viime aikoina huomannut. Oirekuvat olivat hyvin samanlaisia kuin ihmisellä, joka on saanut zombien pureman: muistikatkoksia, hourailua, päätöntä höpöttelyä, outoja mustelmia kalpenevalla iholla ja samenevat silmät. Mummo ei ehkä ollut saanut zombien puremaa, mutta oli selkeästi siirtymävaiheessa muuttumassa hitaasti elävästä kuolleeksi. – – 
(Agenttimummo ja lentävät tekarit, s. 34).

 

 

Isovanhemmilla ja ikäihmisillä ylipäätään on ollut lasten- ja nuortenkirjoissa kautta aikain tärkeä tehtävä kasvavan lapsen ja nuoren ymmärtäjänä, tukijana ja kannustajana.

 

Tänä vuonna lastenkirjoissa esiintyy poikkeuksellisen paljon uppiniskaisia, rämäpäisiä ja jopa anarkistisia mummoja. 

 

Kaikissa kolmessa kotimaisessa uutuudessa tarina käynnistyy mummon karkaamisesta.

 

Tyyliltään ja tihenevältä juonenjuoksutukseltaan raflaavin ylöspano on Ilkka Olavin uuden sarjan aloittavassa varhaisnuortenkirjassa Agenttimummo ja lentävät tekarit

 

Seiskaluokkalaisen Alexin mummo karkaa yksityisestä vanhusten hoivakodista. Äiti pyytää, että Alex ryhtyy juuri alkaneella syyslomallaan vakoilemaan mummonsa toimia. Jäljet johtavat mummon kotipitäjään Honkkamuokkaan. 

 

Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Alexille selviää, että mummo on oikeasti agentti, joka yrittää pelastaa Valtion Itsenäisten Seniori-Suojelijoiden Instituutin toiminnan.

 

Mummo ja rollaattori. Kai Vaalion kuvitusta
Ilkka Olavin varhaisnuortenkirjaan Agenttimummo
ja lentävät tekarit
(Into 2023). 


Kirjasin on kohderyhmää ajatellen turhan pientä ja Onnenpyörä-ohjelmaan liittyvä kirjainarvuuttelu menee kokonaan harakoille. Kai Vaalion kuvitustakin olisin toivonut höysteeksi huomattavasti nykyistä enemmän. 

 

Ilkka Olavi (s. 1989, oik. Hämäläinen) on aiemmin kirjoittanut tietokirjan Kundiopas tytöille (Tammi 2012), äänikirjasarjan Mitä ihmettä Aliisa! (Storytel) ja Herra Hirmu ja hurja torakkaimuri (Atrain & Nord 2021).  

Heidi Mäkisen lastenromaanissa huolta aiheuttaa ekaluokkalaisen Kuuran muistisairas isomummo, jonka vauhtia ei lopulta hidasta edes keuhkokuume. 

– – Isomummo lojuu ikkunapaikalla ja näyttää yhtä haalistuneelta kuin lakanat, joilla hän makaa. Isomummo pyytää vettä ja tekohampaitaan. Hänen puheestaan on vaikea saada selvää. Kun isomummo on saanut juotua ja laitettua hampaat paikoilleen, hän alkaa kuulostaa ja näyttää isomummolta. 


Myös Kuuran isomummo liikkuu rollaattorillaan vikkelästi.
Marja Siiran kuvitusta Heidi Mäkisen lastenromaaniin
Kuura ja karkaileva isomummo (Karisto 2023).   


Kuura lähtee isomummon seuraksi Tampereelle ja Särkänniemen huvipuistoon. 

Heidi Mäkisen kerronta on hieman lakonista. Aloittelevan lukijan tarpeisiin kirjasin on turhan pientä, mutta onneksi luvut ovat lyhyitä. 

Marja Siiran tussipiirrosten viiva on ohut ja kuvituksen voima jää siksi vähän haaleaksi.

Isomummon maneereihin kuuluvat sananlaskut ja kettukarkit, jotka ovat keskiössä myös Agenttimummossa! 

Heidi Mäkinen (s. 1956) on tehnyt työuransa reumatologian erikoislääkärinä ja hän asuu Tampereella. Karisto on julkaissut aiemmin häneltä kaksi romaania aikuisille.  

 

Susanna Silvander-Rostin ja Nadja Sarellin Sulo ja Elsi -kuvakirjasarjan toisessa osassa mummo loikkaa kotipihan aidan ylitse, kun lapset haluavat leikkiä piilosta.

– Mummo lähti karkuteille! Elsi huudahti ihmeissään.

– Vai ottiko mummo varaslähdön piiloleikkiin? Sulo pohti.

 

Sulon ja Elsin vetreä ja punatukkainen mummo ei todellakaan
 tarvitse rollaattoria! Nadja Sarellin kuvitusta Heidi Silvander-Rostin
kuvakirjaan Sulon ja Elsin mummo karkuteillä (Tammi 2023).


Näin lapset pääsevät leikin varjolla seikkailemaan ympäri kaupunkia, minne mummo jättää erilaisia johtolankoja. 

Sulon ja Elsin mummo ei kahden muun lastenkirjan mummojen tapaan tarvitse  rollaattoria: hän kipittää paikasta toiseen ja liikkuu jopa potkulaudalla! 

Silvander-Rosti tunnetaan Kaksi äitiä ja kaksoset -vlogistaan. Sateenkaarevat teemat näkyvät tässä kuvakirjassa kohtauksessa, jossa Elsi ja Sulo päätyvät keskele miesparin häähumua kirkon edustalle.  

 

Lisää mummoja lastenkirjoissa:



Meria Palin & Reetta Niemelä: Saippuakuplakuiskaus, Enostone 2023 / sanaton kuvakirja

Reetta Niemelä & Anne Vasko: Mummojen kirja, S&S 2022 / kuvakirja

Tuula Korolainen: Mummola. Runoja mummoista, vaareista ja lapsista. Kuv. Jani Ikonen, Kirjapaja 2022


Elin Löf: Benni & skrivmaskinen, Schildts & Söderströms 2022 / kuvakirja


Malin Klingenberg: Mormor Mai, kuv. Margareta Sandin. Schildts & Söderströms 2021 / lastenromaani 

 

Malin Klingenberg: Patrik ja superseniorit- sarja, kuv. Tiina Konttila, suom. Outi Menna, S&S 2019–2021.


Mila Teräs & Sanna Pelliccioni: Lentävä mummini, Karisto 2020 / kuvakirja

 

Mari Kujanpää: 102 askelta mummolaan, kuv. Paula Mela, Otava 2018 / lastenromaani 


Maria Kuutti: Anna ja Elvis mummolassa, kuv. Katri Kirkkopelto, Karisto 2018 / lastenromaani

 

Elina Tiilikka: Kun mummi katosi, Myllylahti 2016 / kuvakirja 

 

David Walliams: Gangsterimummi ja Gangsterimummi iskee jälleen, kuv. Tony Ross, suom. Jaana Kapari-Jatta, Tammi 2016 ja 2023 / lastenromaani


Teemu Saarinen: Mummoni on pankkirosvo, kuv. Annika Manström, WSOY 2020 / Helppolukuinen lastenkirja

 

Ulf Nilsson & Eva Eriksson: Mummon kaikki rahat, suomentanut Raija Viitanen, Mäkelä 2008 / kuvakirja 


Maijaliisa Dieckmann: Ville Romunen ja mummo -sarja, kuv. Raimo Huittinen, Mäkelä 2004–2019 

 

McCaughrean, Geraldine & Stephen Lambert: Mummin kello, Karisto 2003 / kuvakirja

 

Laura Langston & Lindsey Gardiner: Mummin mehevä omenapiirakka, suom. Sanna Vehviläinen, Lasten Keskus 2004 / kuvakirja 

 

 

tiistai 28. marraskuuta 2023

Kun lapsi tulee kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi omana itsenään

















Maria Vilja: Villikissareppu. 40 sivua. Karisto 2023.







Maria Viljan edellisessä kuvakirjassa Näkymätön reppu erityisherkkä Rosali-tyttö oppi kanavoimaan häntä kuormittavia ärsykkeitä ja keksi luovia ongelman-ratkaisukeinoja tasatakseen mieltään liiallisen ylikuormituksen hetkinä. 



Pienperheen aamupotretteja. Maria Viljan kuvitusta
kuvakirjaan Villikissareppu (Karisto 2023). 

 


Nyt isän ja Rosalin pienperhe on uuden edessä: he ovat muuttamassa uuteen kotiin, jonka äänet, tuoksut ja korkealta avautuvat maisemat ovat jotakin ihan muuta kuin mihin tyttö on tottunut. 

 

Alkava esikoulukin jännittää. 



Eskariryhmän lasten uteliaisuus ja kovat 
äänet havainnollistuvat aran ja herkän 
lapsen näkökulmasta. 
Maria Viljan kuvitusta 
kuvakirjaan Villikissareppu (Karisto 2023).   




Maria Vilja myötäelää hyvin aistimusvoimaisesti herkän tytön tuntoja sekä tekstissä että kuvituksessa. 

 

Edellisessä kuvakirjassa Rosalin isällä oli iso rooli tyttären erityislaatuisuuden ymmärtäjänä. 


Villikissarepussa nähdään yövalvomisen väsähdyttämä isä, mutta myös rakastavalla ja hyväksyvällä katseella tytärtään hellivä ja omiin vaistoihinsa kasvattajana luottava yksinhuoltajaisä. Vilja onnistuu kuvaamaan vanhemman rakastavaa katsetta pakahduttavan kauniisti ja todesti. 



Ymmärtävän aikuisen tuki ja turva tiivistyy 
tähän kuvituskuvaan. 
Maria Viljan kuvitusta 
kuvakirjaan Villikissareppu (Karisto 2023).  


Esikouluryhmän tarkkakatseisen varhaiskasvattaja on keskeisessä roolissa: Maria Vilja sanallistaa ja visualisoi hänen tukensa, kannustuksensa ja myötäelämisensä konkreettisesti kohtauksessa, jossa hän kietoo suuren ruudullisen viltin Rosalin ympärille.

 

 

Villikissareppu puhuu kauniisti jokaisen lapsen tarpeesta tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta omilla ehdoillaan.  


Viljan kuvakirja on yksi kuudesta Runeberg Junior -ehdokkaasta.




sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Myttyyn mennyt yökyläily ja suloisen joutilasta kotoilua











Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin ystäväkirja. 28 sivua. S&S 2023.

 





Entistä enemmän ilmestyy kotimaisia kuvakirjoja, joissa havainnollistetaan joskus vähän väkinäisesti tai ohjelmallisestikin moninaisuuden teemaa.

 

Hannamari Ruohosen Kaisa ja Oskari -kuvakirjoissa valokeila on tuiki tavallisessa arjessa, ilman alleviivausta.

 

Kaisan ja Oskarin ystäväkirja on sarjan kolmas osa. 

 

Kuvakirjassa työstetään ystävyyden olemusta monelta eri kantilta. 


Pikkuveli Oskarille äiti on paras ystävä.


Päiväkodissa ja eskarissa on erityisen hauskaa, että eri ystävien kanssa voi tehdä erilaisia asioita.

 

 

Kaisan mielestä on hyvä, 

että on monta ystävää, 

sillä jokainen ystävä on erilainen.

 


Kaisan ja Oskarin perheessä löydetään luontevasti
pieniä juhlan ja riemun aiheita. Tässä ollaan lettukesteillä.
Hannamari Ruohosen kuvitusta kuvakirjaan
Kaisan ja Oskarin ystäväkirja (S&S 2023). 


Kaisa haluaa kutsua eskarikaverinsa Elsan yökylään. 

 

Tarkkasilmäinen katsoja huomaa kuitenkin kuvituskuvista, että Elsa ei ole asiasta yhtä innoissaan kuin Kaisa. 


Lopulta Elsa soittaa äidilleen ja pyytää tätä hakemaan hänet kotiin.

 

Kaisa ei voi yhtään ymmärtää ystävänsä reaktiota.

 

– Elsa taitaa olla vielä liian pieni yökylään, sanoo Elsan äiti hymyillen.

 

Miten niin liian pieni, miettii Kaisa, meillähän on kummallakin synttärit toukokuussa?

 


Hälinää päiväkodin naulakolla. Jokainen lapsi piirtyy
hienosti omaksi persoonakseen. 
Hannamari Ruohosen kuvitusta
kuvakirjaan Kaisan ja Oskarin ystäväkirja (S&S 2023). 



Hannamari Ruohonen onnistuu tiivistämään kuvakirjaansa lapsentahtisen arjen. 


Ihonväriltään ja olemukseltaan ja luonteeltaan erilaisissa lapsissa voi tunnistaa monia tunteita ja reaktioita.

 

 

Ruohosen sympaattinen leikki-ikäisten lasten arkea havainnollistava kuvitustyyli on tuttua myös esimerkiksi Aira Savisaaren Niilo-kuvakirjasarjasta ja Riina Katajavuoren Kielo-sarjasta. 



 






tiistai 21. marraskuuta 2023

Paineiden kyllästämä nuoruus
















Sari Kaarniranta: Ysin kevät, 175 sivua. Aurinko kustannus 2023. Kansikuva Iiris Kallunki.

 





 

– – Yhdeksännen luokan viimeiset kuukaudet, jokainen yksittäinen tunti ja hitaasti valuva minuutti olivat yksinkertaisesti aivan hiton paljon liikaa, koska tässä oli meneillään aika paljon kaikkea muutakin. Pannuni oli kiehumaisillaan yli! Tällä menolla en saisi keväällä päästötodistusta vaan diagnoosin persoonallisuushäiriöstä. Mutta mitäpä minä sillä todistuksella tekisinkään? Lukiossa sama kidutus jatkuisi, osa opettajistakin olisi siellä samoja. Mikään ei muuttuisi, paitsi että lukemista olisi älyttömän paljon enemmän. Vain masokisti valitsisi lukion. Nej tack! 

 

 

Rafun elämä on monin tavoin taitekohdassa. Peruskoulun päättymisen jälkeen pitäisi tehdä ratkaiseva päätös jatko-opintojen suhteen. 


Isä pitää itsestään selvänä, että poika hakee hyvän koulumenestyksenkin perusteella luonnontieteellisesti painottuneeseen ”lutikkalukioon”.

 

Rafun mielestä ”koko yksiluokka oli ollut pelkkää lukion mainostamista, siihen valmistautumista ja sillä pelottelua”. 

 

Keskittymistä haittaa isosti vanhempien iloinen perheuutinen: Rafu ja hänen jo täysi-ikäinen ja monin tavoin ylivertainen isoveli Remu saavat nimittäin pikkusisaren – onko mitään nolompaa?

 

Rafu lupailee puolihuolimattomasti kavereilleen kotibileitä ja on valmis käyttämään hyvinkin häikäilemättömiä keinoja tavoitteensa toteutumiseksi. 

 

Uskottavuuden nimissä hiukan kohtuuttomalta tempaukselta tuntuu Rafun spontaani ja teatraalinen muutto  kaikissa toimissaan ja pyrkimyksissään tehokkaan Liinan luokse. 


Liinalla on kuitenkin omat ongelmansa: paras ystävä on tehnyt aiemmin itsemurhan ja vanhemmat ovat kumpikin töissä muilla paikkakunnilla ja tulevat kotiin vain kääntymään. 

 

Ysin kevät tasapainoilee komiikan ja tragiikan kaltevilla pinnoilla. Sen koommin tyttöjen kuin poikienkaan vedonlyönnit ja keplottelut eivät kestä päivänvaloa. Ystävysten välinen solidaarisuus selättää sentään lopussa juonittelut ja laskelmoinnit. 

 

Koulun opettajat esitetään inhimillisinä, mutta silti ennen kaikkea oppilaiden parasta ajattelevina järkevinä aikuisina.  

 

Kaarnirannan nuortenromaanin keskushenkilö uskoo minäkuvansa jäntevöityvän kuntosalilla. 


Näiltä osin Radun pohdiskelu peilaa nasevasti nykynuorten ulkonäkökeskeistä elämäntapaa: 

 

Miltähän tuntuisi, jos tyttöjen päät kääntyisivät aina, kun tulisin paikalle? Räjähtelisivätkö mielihyvähormonit päässäni? Naurattaisiko minua enemmän? Olisinko varmempi ja rennompi? Olisiko itsetuntoni ihan tapissa jatkuvasti? Vai alkaisiko se jossain vaiheessa kyllästyttää? Nousisiko lopulta kusi päähän? – – 

 

Ysin kevät on ainoana nuortenromaanina ehdolla Savonia-palkinnolle viiden muun savolaislähtöisen kirjailijan kanssa. 


Ehdolla ovat myös Sara Al Husainin Huono tyttö (Like 2023), Antti Hurskaisen Suntio (Siltala 2023), Sirpa Kähkösen 36 uurnaa (Siltala 2023), Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa (WSOY 2023) ja Markku Pääskysen Niin kaunis on maa (Tammi 2023).

 

Kaarniranta (s. 1970) on työskennellyt aiemmin äidinkielenopettajana mutta on nykyisin vapaa kirjailija. Hän asuu Kuopiossa. 

 

Sitruuna kustannus on julkaissut vuodesta 2016 Kaarnirannan Supertavis-lastenromanisarjaa, jonka ensimmäinen osa on arvioitu Lastenkirjahyllyssä

 

Kaarniranta on kirjoittanut myös romaaneja aikuisille useamman pienkustantamon kautta. 

 

 

 


 

tiistai 14. marraskuuta 2023

Vähitellen valoa kohti










Emma Sofianna Söderholm: Toisinaan valo hiipuu, 273 sivua, Otava 2023. Kansikuva Päivi Puustinen. 

 




 

Mistään ei tule epäonnistuneempi olo kuin siitä, etten ole mukana pyörittämässä tätä yhteiskuntaa. Se häpeä, kun kerron olevani työtön. Se poskien ja kämmenten kuumotus, kun kerron, etten vieläkään ole saanut opiskelupaikkaa. Se vielä valtavampi häpeä, kun kerron olleeni ikuisuuden sairauslomalla ja toivovani myönteistä päätöstä työkyvyttömyyseläkkeestä. 

 

Näin osuvasti tilittää tuntojaan nuori aikuinen, Tuulikki, Emma Sofianna Söderholmin nuortenromaanissa Toisinaan valo hiipuu. 


Mielenterveyteen liittyvät aiheet ovat arkipäiväistyneet nuortenromaaneissa.

 

Lyhyt- tai pitkäkestoista mielenterveyden häiriötä kuvataan entistä vapautuneemmin arkisena asiana, jossa nuorta ei leimata tai eristetä muista ikätovereistaan.

 

Tuulikki on käynyt kolme vuotta terapiassa masennuksensa takia. 


Hän on käyttäytynyt itsetuhoisesti, kontrolloinut elämäänsä ja saanut paniikkikohtauksia.

 

Terapian päättymisen jälkeen Tuulikin pitäisi tulla toimeen omillaan, hakea töitä ja löytää oma paikkansa elämässä.  Hän on suorittanut lukion loput kurssit aikuislukiossa ja saanut KELAlta kuntoutustukea. 

 

Nopeasti Tuulikki saa huomata, että terapia ei olekaan muuttanut häntä ”äiti teresaksi” sen koommin muita kuin itseäänkään kohtaan. 


Hän kokee olevansa ”totaalipaska ihminen” ja ”ihmisroska”. 

 

Silmäilen virkailijan antamat laput läpi, tarkistan työkkärin Oma asioinnista tietoni ja hyväksyn työllistymissuunnitelman. 

Työnhakuilmoituksissa hakijoilta vaaditaan vaikka mitä. Mielellään kokemusta alalta, oma-aloitteisuutta, ahkeraa otetta. Alan koulutus on toivottavaa, muttei välttämättömyys. Ajokortti katsotaan eduksi. Asiakaspalveluhenkinenkin pitäisi olla.

 

En osaa edes valehdella, että täyttäisin mitkään kriteerit. Omien ongelmieni analysointi on käynyt minulle työstä, – –  

 

Yksi suurimmista juurisyistä Tuulikin mielen ongelmiin liittyy isään, jonka olemassaolosta ja taustasta on perheessä kokonaan vaiettu. 

 

Tämä isään liittyvä problematiikka tuntuu jokseenkin epäuskottavalta. 

 

Tuulikki saa onneksi tukea ja apua mummiltaan, vaikka ei ehkä aivan heti mummin huolenpitoa sellaiseksi tunnistakaan, kun mummi kehottaa esimerkiksi kuuntelemaan Sibeliusta ja kannustaa nukkumaan riittävästi. 


Vähitellen löytyy myös uusi keskusteluyhteys äidin kanssa. 

 

Tuulikin äidin muotokuva on kaikessa tavallisuudessaan mukavan arkinen. 


Lopulta juuri äidin havainto auttaa tytärtäkin nousemaan ylös alakulosta: 

 

Mielellä on usein tapana jäädä harmeihin kiinni, muistutella vain kaikesta ikävästä. Hyvät hetket jää nopeasti unholaan.  

 

Tyttö pääsee työkokeilun jälkeen kuntouttavaan työtoimintaan. KELAn tukitoimien kuvauksen osalta romaani on hyvinkin tiukasti ajassa kiinni. 

 

Hyvä ystävä Mikke on myös tukena pahimpina hetkinä. 


Miken kanssa vaihdetussa viestiketjussa kiteytyy Tuulikin oma oivallus siitä, kuinka aikuistuminen ja suhde vanhempiin voikin yht äkkiä muodostua ongelmaksi:

 

Voiks vanhempien kanssa ikinä olla samal tavalla läheinen ku joidenki muiden. Perhe tai huoltajat on nähny sut alasti lapsesta asti, syöttäny ja pukenu sut, tietää susta kaiken, kunnes tulee se aika, kun niille ei kerro enää mitään.

 

 

Tuulikki taittaa itse pahimman angstin välillä jopa hyvinkin hurtilla huumorilla. 


Valon määrä lisääntyy, mutta ehkä sen ei ole tarpeenkaan olla määrältään vakio.  






sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Vanhakin voi irrotella ja poiketa rutiineista











Rebekka Lukošus: Vallaton vaari, suomentanut Annika Suna. Etana Editions 2023.


Anton-vaari on aina ollut hyvin kuuliainen. Hän on vielä melko nuori, alle kahdeksankymmentävuotias! Vaimo ja tyttäret pitävät tiukkaa komentoa ja vaari tekee mitä käsketään.


Latvialaisen Rebeka Lukošuksen kuvakirja on jälleen pätevä todiste siitä, miksi on niin tärkeää, että Suomeen saadaan monipuolisesti käännöksiä eri maiden kuvakirjatarjonnasta. 

 

Kyse on paitsi aihepiirien ja näkökulmien niin myös kuvitustekniikoiden freesaavasta merkityksestä. 

 

Kuvitus on samaan aikaan retroa ja modernia yhdistäessään rouhean väriliidun suurpiirteisyyttä ja pienissä yksityiskohdissa tarkkaa ohutta tussiviivaa. 



Vaarin toimintatarmo ja aktiivisuus havainnollistuvat aukeamilla, 
joissa vaari esiintyy eri toimissaan. Rebeka Luko
šuksen 
kuvitusta kuvakirjaan Vallaton vaari (Etana Editions 2023).


Vaari on sekä kuvissa että tekstissä aktiivisesti aina menossa jonnekin, ja tämä havainnollistuu välillä myös aukeamilla perättäisinä liikesarjoina.

Aiemmin nähtävästi hyvinkin säyseä vaari viis veisaa läheistensä toiveelle, että hänen olisi jo aika vähän himmata ja hiljentää tahtia. 

 

Vaari ostaa ruokakaupasta coca colaa ja sipsejä, käy parturissa värjäämässä hiuksensa ja lähtee päivätansseihin.



 

Juhlavieraat ovat odottaneet päivänsankaria kärsivällisesti.
Rebeka Lukošuksen kuvitusta kuvakirjaan Vallaton vaari 
(Etana Editions 2023).




Kesken kaiken hötkyilyn vaari havahtuu ja huomaa, että hänelle on yritetty soittaa 97 kertaa!

 

Vaari on tyyten unohtanut omat syntymäpäivänsä. Juhlakuvasta paljastuu myös, että vaari täyttää 80 vuotta.

 

Veikeästi kuvakirja viestii ikään katsomatta, että vanhoja luutuneita oletuksia ja asenteita on välillä tuulettaa. 



 

 

Kuvakirjoja isistä:

 

 

Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen: Kun Sallin isä oli lapsi. 31 sivua. Suom. Sirpa Alkunen. Kvaliti 2023.

Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen: Sallin isä kiroilee (…niin penteleesti). 26 s. Suom. Sirpa Alkunen. Kvaliti 2023.

 

Jesper Wung-Sung & Jenny Lucander: Vad bestämmer jag? Förlaget 2023. 

 

Johanna Lestelä: Tuikku baban maassa, Otava 2023

 

Oskar Kroon & Jenny Lucander: Millaisia isät ovat, suom. Johannes Ekholm, Etana Editions 2022.

 

 

torstai 9. marraskuuta 2023

Kirjoihin katoavat lapset – mahdollisuus vai uhka?

 
















Veera Salmi: Aina ponoi. 271 sivua. Otava 2023. Kansikuva Nelli Långstedt. 





 

– Viranomaiset varoittavat kirjasta. Lapsia on sen vuoksi kadonnut tai he ovat uponneet sen maailmaan niin, että heihin on ollut lähes mahdoton saada enää kontaktia. Kun he ovat lukeneet kirjan, he ovat muuttuneet kokonaan toisenlaisiksi, jopa niin, että vanhempien on ollut vaikea tunnistaa heitä omiksi lapsikseen. (Aina ponoi, s. 54.)

 

 

Veera Salmen Oboin kirja (Otava 2021) esitti uhkakuvitelman siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset eivät enää lue, koska lukeminen on kiellettyä.

 

Aina ponoi on Oboin kirjan itsenäinen jatko-osa. Keskushenkilönä on edelleen Oboi ja hänen kaksi sisarustaan Fanta ja Marmeladi. Uuden kirjan asetelmat ovat nyt hieman  realistisempia, vaikka arjesta päästäänkin vaiherikkaaseen seikkailuun. 

 

Oboin paras kaveri Niiles muuttaa pohjoiseen ja musertava yksinäisyys nakertaa Oboin sisälle isoja reikiä hän saa paniikkikohtauksia. 

 

Oboin ja sisarusten äiti on kirjailija, mutta hänen kirjoistaan ovat nykyisin kiinnostuneita vain paperitoukat. Kirjailijan uran notkahdus on aiheuttanut perheelle myös köyhyyttä. Äiti lähettäisi Oboin mieluusti terapiaan, mutta rahaa ei ole. 

 

Marmeladi visioi maailmaa, jossa olisi kaikkia asioita vain yksin kappalein: 

 

Olisi vain yksi laulu, yksi elokuva ja yksi sirkus ja yksi pelle. Olisi yksi väri, ja yksi sen värinen paita. Olisi yksi kirja, jonka kaikki maailman ihmiset lukisivat. Vain yksi ainoa täydellinen kirja. 

 

Äitiä ajatus ällistyttää. Ja eipä aikaakaan, kun hän kertoo lapsille kuulleensa uuden työpaikkansa radiosta, että uusi kirjabuumi hullaannuttaa lapsia ja nuoria maailmalla. Edes lukutaidoton ei pysty enää vastustamaan kirjan imua!  


Tässä kohutussa Aina ponoi -nimisessä kirjassa on kolmiportainen rakenne: ensimmäinen osa johdattaa lukijan hitaasti kirjan maailmaan. Toisessa osassa lukija pääsee tarinan sisään. Mutta kolmas osa, sikäli kun lukija sinne saakka onnistuu etenemään, on jokaiselle lukijalle aivan omanlaisensa. 


Pelottavaksi asian tekee se, että jotkut lukijat eivät ole koskaan palanneet takaisin kirjan sisältä! 

 

Ja tietysti käy niin, että juuri Oboi löytää eräänä päivänä  tuon kohutun kirjan kotoa kadonneen siskonsa Marmeladin peiton alta!


Oboi huomaa pian arkisen todellisuutensa nyrjähtävän sijoiltaan. Myös kirjojen lukemista rakastava Fanta-sisko katoaa ja Oboi lähtee etsimään siskojaan. Kirjamatkan ja seikkailun käänteissä hän  kohtaa satuhahmojen lisäksi yliaktiivisia, inhimillisesti käyttäyviä kaneja ja R-kirjainta korostetusti puheessaan käyttävän Kurnu-sammakon: 

 

Mutta siis ihan oikeasti. Niin kuin että mitä hittoa? Apua. Ihan hullua. Mahdotonta. Epätodellista. Epäuskottavaa. Ja samaan aikaan totta. Jättipupu. Lentävä hevonen. Puhuva kirja. Kaikki nämä tyypit. Olin varmaan sekoamassa. Ja Fantakin oli.

 

Toisaalta: jos sekoaminen oli tällaista, niin siitä vaan. Ehkä minulle kuitenkin kelpasi vaihteeksi tällainen sekoilu. En jäisi kaipaamaan ahdistavia hetkiä, yksinäisyyttä, enkä elämääni viltin ja Wikipedian kanssa. Lukisitko tämän kirjan, jos sen nimi olisi Elämäni viltin ja Wikipedian kanssa? 

 

En minäkään.

 

Veera Salmi ripottelee pitkin kirjaa viittauksia lastenkirjallisuuden klassikoihin ja uudempiin menestysteokiin ja niiden keskushahmoihin, Ihmemaan Liisasta Robinson Crusoeen ja Pipsa Possusta Soturikissoihin. 


Kirjan lopusta löytyy myös kattava lista  siteeratuista tai muuten viitatuista teoksista, kirjasarjoista, kirjahahmoista sekä tarinoista, joista sekopäiset kanit ovat karanneet. 

 

Lapsilukijan kannalta viittaukset voivat olla toisarvoisia, kun taas aikuinen todennäköisesti viehättyy tunnistamisen riemusta ja nostalgiasta. 

 

Veera Salmen tunnusmerkkinä on erityisesti Puluboi-kirjoissa (kuv. Emmi Jormalainen) erilaisten tekstityyppien sekoittaminen: kirjoissa on esimerkiksi mainosten lisäksi myös suuraakkosin kirjoitettuja huudahduksia. 


Myös Aina ponoi leikittelee myös typografisilla erikostehosteilla, suuraakkosilla, kirjasimen koon vaihtelulla ja kursiivilla, vaikka teksti muutoin eteneekin perusproosana.

 

 

Rakenteeltaan Aina ponoi ei ole lapsen tai varhaisnuoren  kannalta helpoimpia, mutta toivon, että lastenromaani löytää silti hieman mutkitellenkin tiensä kirjan nyansseja arvostavan lapsilukijan luo. 

 

Tarvitaan nimittäin tällaisiakin kirjoja, jotka hyvällä tavalla haastavat lukijansa. 


Salmen visio, jossa aggressiivisten kanien mielivaltainen joukkoliike yhdenmukaistaa eli ”kanintaa”  kaiken tiettyyn rajattuun muottiin, ei lasten- ja nuortenkirjatarjonnassakaan ole mielestäni enää aivan absurdi ajatus: kustantajien valikoima kapenee ja sosiaalisen median suosikeilla on entistä enemmän painoarvoa.