torstai 3. marraskuuta 2022

Kaksi voimakirjaa hiljaisuudesta













Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kettu ja hiljaisuus. 32 sivua. Otava 2022.

 

Maria Vilja: Näkymätön reppu. 40 sivua. Karisto 2022.

 





Erityisherkkyydestä on tullut suoranainen ilmiö, ja yhä useampi tunnustautuu ahdistuvansa isoissa ihmismassoissa. Korona-pandemia on varmasti vielä entisestään lisännyt näitä tuntemuksia hyvinkin eri-ikäisten ihmisten arjessa.

 

Erityisherkkyys näkyy nyt myös lastenkirjallisuudessa. 

 

Tässä kaksi erilaista toteutusta samasta aiheesta. 


Kummassakin kuvakirjassa päähenkilö, toisessa kettu ja toisessa lapsi, hakeutuu mieluusti hiljaisuuteen ja rauhaan.

 

Reetta Niemelän ja japanilaisen, nyttemmin Suomeen muuttaneen Eri Shimatsukan kuvakirjassa kettu asuu maan alla olevassa onkalossa. Sen on pitänyt kaivautua yhä syvemmälle lepuuttaakseen korviaan, sillä metsä on täynnä kovia ääniä. 

 

Ketusta on ”hirveän noloa kulkea koko ajan korvat luimussa ja säpsähdellen”. 


Ketun kaveri Otso ehdottaa korvatulppia. 




Ketun kotimetsässäkin on jo liikaa ääntä. Tyyliteltyjen kuusien
ornamentiikasta löytää samaa pelkistämisen ja toisaalta
koristamisen taitoa kuin Shimatsukan kangaskuoseistakin.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvakirjassa
Kettu ja hiljaisuus (Karisto 2022). 


Kettu lähtee etsimään hiljaisuutta, ja löytääkin sitä monesta paikasta: 

 

Miten hohtavan kaunista hiljaisuus onkaan! Se muistuttaa valoa, joka kulkee puiden latvuksen läpi maahan. Se on kuin riippukeinu, johon voi turvassa nukahtaa. Hiljaisuus on huoletonta. Se on lämmin kylpy. 

 

Kettu rohkaistuu tekemään aloitteen, että metsässä raivattaisiin vastedes enemmän tilaa hiljaisuudelle. 


Kun kettu uskaltaa tuoda toiveensa esiin, moni muukin paljastaa kaipaavansa hiljaisuutta. 


”Joskus pitää hieman metelöidä saadakseen hiljaisuutta”, toteaa kettu.

 

Loppu hyvin: kastemato ja kettu pitävät kestit rauhan palattua
kotimetsään. 
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän
tekstiin kuvakirjassa 
Kettu ja hiljaisuus (Karisto 2022). 


 

Reetta Niemelän teksti puhuttelee konkreettisesti lukijaa ja kutsuu vuorovaikutukseen. 

 

Eri Shimatsukan  kuvituksen lempeät värit ja pelkistetyt muodot ja yksityiskohdat virittävät osaltaan rauhoittumaan ja rentoutumaan kirjan äärellä. 


Shimatsuka on suunnitellut monia kuoseja muun muassa Marimekolle ja Lapuan kankureille.  Kettukirjan kuvituksesta voi tunnistaa hänen mieltymyksensä kasviornamentiikkaan.  

 

Kuvakirja toimii mainiosti pohjustuksena aiheen työstämiseen lapsiryhmässä. 


Jälleen tekee mieli suositella tämän kirjan rinnalla Deborah Underwoodin ja Renata Liwskan Ihan hiljaa -kuvakirjaa (Karisto 2011). 



 

Maria Vilja teki  lastenkirjadebyytin pari vuotta sitten Maria Lassilan Eeva ja harmaakaapu  -kirjan kuvittajana.  Ensimmäisessä Viljan omassa kuvakirjassa on sihen verrattuna huomattavasti enemmän väriä, yksityiskohtia ja eräänlaista tunnekylläisyyttä. 

 

Myös Maria Vilja kutsuu lasta tekstissä vuorovaikutukseen puhuttelemalla jo ensimmäisellä aukeamalla suoraan lasta: 

 

Oletko sinä joskus kantanut selässäsi

Reppua? Oliko siinä sivutasku vai vetoketju?

Ainakin siinä oli olkahihnat, eikö niin?

 

Kysymyksen esittää itse asiassa Rosali-tytön pehmolelupossu, joka pystyy myös tarkkailemaan asioita välillä hyvää tekevän etäännyttävästi.

 

Repun sisällön lisääntyminen ja kokemus arka haittaavasta
taakasta havainnollistuu näin konkreettisesti. Maria Viljan
kuvitusta kuvakirjaan Näkymätön reppu (Karisto 2022). 



Rosalilla on näkymätön reppu selässään likipitäen aina. Reppuun kertyy tytön aistimuksia, kokemuksia, elämyksiä, sekä ilon että ärtymyksenkiin aiheita.

 

Reppu-metafora toimii hyvin havainnollistamaan sitä, että kaikille meille ei olekaan yhtä helppoa suodattaa ja ohittaa itseä kuormittavia asioita ja näin helpottaa omaa jaksamistaan. 

 

Rohkeasti ja siekailematta Maria Vilja tuo kuviin tytön ärsykekynnyksen ylittymisen hurjimmatkin tunnot. Kuten Rosalian sisällä, myös aukeamilla kuohuu ja sinne vyöryy konkreettisia asioita, jotka pärskyvät yli sietokyvyn. 

 

Rohkea ja visuaalisesti hurja aukeama, joka näyttää
lapsen aisti- ja tunnekuormituksen. 
Maria Viljan 
kuvitusta kuvakirjaan Näkymätön reppu (Karisto 2022).  



Hurjan aukeaman jälkeen tyttö hakeutuu isän kainaloon. Isä sanoittaa vaikeita tunteita ja lohduttaa: ”Kun kasvat, opit tuntemaan oman reppusi. Myös sivulokerot ja salataskut.” 


Isä myös antaa erilaisia vinkkejä repun keventämiseksi: joskus voi auttaa, jos tanssii, kiipeää korkealle kukkulalle tai puhuu jollekulle. 


Rosalia hoksaa myös itse, että leikkiessä tulee helpompi olo.

 

Yhdessä viisaan isänsä kanssa tyttö oppii kanavoimaan
omia tuntojaan. 
Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan 
Näkymätön reppu (Karisto 2022)



Maria Vilja on tehnyt kuvakirjalle myös omat sivut, joilta löytyy tietoa erityisherkkyydestä. Vilja järjestää myös työpajoja kirjan teemasta. 

 

Kaksi teemakirjaa näyttävät taas toteen sen, kuinka tarpeellista on saada lastenkirjavalikoimaan samasta ertiyisaiheesta tehtyjä kirjoja, joiden toteutustapa ja henkilögalleria on hieman erilainen. 


Joku lapsi voi tarvita aiheeseen enemmän etäännytystä, ja silloin kettukuvakirja voi toimia hänelle paremmin. Näkymätön reppu voi puolestaan toimia parhaiten erityisherkän lapsen voimakirjana.


Kirjat ovat myös mainio todiste siitä, kuinka kokemusasiantuntijuus tietyn erityisaiheen käsittelyssä voi tuottaa parhaan lopputuloksen. 


Sekä Reetta Niemelä että Maria Vilja ovat kumpikin haastatteluissa  tuoneet esille introvertin luonteensa ja erityisherkkyytensä. 



 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: