Veera Salmi: Aina ponoi. 271 sivua. Otava 2023. Kansikuva Nelli Långstedt.
– Viranomaiset varoittavat kirjasta. Lapsia on sen vuoksi kadonnut tai he ovat uponneet sen maailmaan niin, että heihin on ollut lähes mahdoton saada enää kontaktia. Kun he ovat lukeneet kirjan, he ovat muuttuneet kokonaan toisenlaisiksi, jopa niin, että vanhempien on ollut vaikea tunnistaa heitä omiksi lapsikseen. (Aina ponoi, s. 54.)
Aina ponoi on Oboin kirjan itsenäinen jatko-osa. Keskushenkilönä on edelleen Oboi ja hänen kaksi sisarustaan Fanta ja Marmeladi. Uuden kirjan asetelmat ovat nyt hieman realistisempia, vaikka arjesta päästäänkin vaiherikkaaseen seikkailuun.
Oboin paras kaveri Niiles muuttaa pohjoiseen ja musertava yksinäisyys nakertaa Oboin sisälle isoja reikiä hän saa paniikkikohtauksia.
Oboin ja sisarusten äiti on kirjailija, mutta hänen kirjoistaan ovat nykyisin kiinnostuneita vain paperitoukat. Kirjailijan uran notkahdus on aiheuttanut perheelle myös köyhyyttä. Äiti lähettäisi Oboin mieluusti terapiaan, mutta rahaa ei ole.
Marmeladi visioi maailmaa, jossa olisi kaikkia asioita vain yksin kappalein:
Olisi vain yksi laulu, yksi elokuva ja yksi sirkus ja yksi pelle. Olisi yksi väri, ja yksi sen värinen paita. Olisi yksi kirja, jonka kaikki maailman ihmiset lukisivat. Vain yksi ainoa täydellinen kirja.
Äitiä ajatus ällistyttää. Ja eipä aikaakaan, kun hän kertoo lapsille kuulleensa uuden työpaikkansa radiosta, että uusi kirjabuumi hullaannuttaa lapsia ja nuoria maailmalla. Edes lukutaidoton ei pysty enää vastustamaan kirjan imua!
Tässä kohutussa Aina ponoi -nimisessä kirjassa on kolmiportainen rakenne: ensimmäinen osa johdattaa lukijan hitaasti kirjan maailmaan. Toisessa osassa lukija pääsee tarinan sisään. Mutta kolmas osa, sikäli kun lukija sinne saakka onnistuu etenemään, on jokaiselle lukijalle aivan omanlaisensa.
Pelottavaksi asian tekee se, että jotkut lukijat eivät ole koskaan palanneet takaisin kirjan sisältä!
Ja tietysti käy niin, että juuri Oboi löytää eräänä päivänä tuon kohutun kirjan kotoa kadonneen siskonsa Marmeladin peiton alta!
Oboi huomaa pian arkisen todellisuutensa nyrjähtävän sijoiltaan. Myös kirjojen lukemista rakastava Fanta-sisko katoaa ja Oboi lähtee etsimään siskojaan. Kirjamatkan ja seikkailun käänteissä hän kohtaa satuhahmojen lisäksi yliaktiivisia, inhimillisesti käyttäyviä kaneja ja R-kirjainta korostetusti puheessaan käyttävän Kurnu-sammakon:
Mutta siis ihan oikeasti. Niin kuin että mitä hittoa? Apua. Ihan hullua. Mahdotonta. Epätodellista. Epäuskottavaa. Ja samaan aikaan totta. Jättipupu. Lentävä hevonen. Puhuva kirja. Kaikki nämä tyypit. Olin varmaan sekoamassa. Ja Fantakin oli.
Toisaalta: jos sekoaminen oli tällaista, niin siitä vaan. Ehkä minulle kuitenkin kelpasi vaihteeksi tällainen sekoilu. En jäisi kaipaamaan ahdistavia hetkiä, yksinäisyyttä, enkä elämääni viltin ja Wikipedian kanssa. Lukisitko tämän kirjan, jos sen nimi olisi Elämäni viltin ja Wikipedian kanssa?
En minäkään.
Veera Salmi ripottelee pitkin kirjaa viittauksia lastenkirjallisuuden klassikoihin ja uudempiin menestysteokiin ja niiden keskushahmoihin, Ihmemaan Liisasta Robinson Crusoeen ja Pipsa Possusta Soturikissoihin.
Kirjan lopusta löytyy myös kattava lista siteeratuista tai muuten viitatuista teoksista, kirjasarjoista, kirjahahmoista sekä tarinoista, joista sekopäiset kanit ovat karanneet.
Lapsilukijan kannalta viittaukset voivat olla toisarvoisia, kun taas aikuinen todennäköisesti viehättyy tunnistamisen riemusta ja nostalgiasta.
Veera Salmen tunnusmerkkinä on erityisesti Puluboi-kirjoissa (kuv. Emmi Jormalainen) erilaisten tekstityyppien sekoittaminen: kirjoissa on esimerkiksi mainosten lisäksi myös suuraakkosin kirjoitettuja huudahduksia.
Myös Aina ponoi leikittelee myös typografisilla erikostehosteilla, suuraakkosilla, kirjasimen koon vaihtelulla ja kursiivilla, vaikka teksti muutoin eteneekin perusproosana.
Rakenteeltaan Aina ponoi ei ole lapsen tai varhaisnuoren kannalta helpoimpia, mutta toivon, että lastenromaani löytää silti hieman mutkitellenkin tiensä kirjan nyansseja arvostavan lapsilukijan luo.
Tarvitaan nimittäin tällaisiakin kirjoja, jotka hyvällä tavalla haastavat lukijansa.
Salmen visio, jossa aggressiivisten kanien mielivaltainen joukkoliike yhdenmukaistaa eli ”kanintaa” kaiken tiettyyn rajattuun muottiin, ei lasten- ja nuortenkirjatarjonnassakaan ole mielestäni enää aivan absurdi ajatus: kustantajien valikoima kapenee ja sosiaalisen median suosikeilla on entistä enemmän painoarvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti