Liisa Lauerma: Villit pillit. Lasten urkukirja. Kuvitus Ismo Rekola. 68 sivua. Lasten Keskus 2007.
– Mistä niitä urkuja hankitaan, kysyi pikku Jaakko. – Tilaatko netistä?
– Urkuja ei osteta postimyynnistä eikä kaupan hyllyltä, sanoi Bertta ja päästi helisevän naurun.
Lapset eivät olleet aikoihin nähneet häntä näin hyväntuulisena.
– Urut rakennetaan aina tilaustyönä. Jokainen soitin on ihan omanlaisensa. Olen meilaillut vanhan ystäväni Marcelin kanssa ja minulla alkaa olla jo paljon ideoita.
– Bertta-urut, nyökkäsi Pate. – Voin kuvitella. Ja minne ne rakennetaan?
– Monitoimitalon juhlasaliin, Bertta sanoi, sulki läppärinsä ja pisti aurinkolasit takaisin nenälleen.
Helsingin Musiikkitalon uudet, viime vuonna edesmenneen säveltäjän Kaija Saariahon aloitteesta hankitut ja osin rahoittamatkin urut vihittiin käyttöön vuoden taitteessa.
Mieleeni palautui Liisa Lauerman lasten tarinallinen tietokirja Villit pillit.
Se on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka lapsille tehdään kotimaisia tietokirjoja myös hieman marginaalisemmista aiheista.
Erilaisten soittimien joukossa urut ovat aivan oma alalukunsa niiden suuren koon ja erityisen rakenteen ansiosta:
– Mutta kukaan ei näe, mitä tapahtuu piilossa urkujen uumenissa: kuinka ilma muuttuu pilleissä säveliksi. Kymmeniksi, sadoiksi, tuhansiksi erilaisiksi säveliksi. Urut ovat kuin taikalaatikko, ja minun taikalaatikkoni taikoo tänään eläimiä, sanoi Bertta.
Alakouluikäiset lapset, Reeta, Ripa ja Pate, käyvät urkuri Bertan kesäkoulua ja oppivat askartelun ja muun puuhastelun ohessa myös kiinnostavaa tietoa uruista ja niiden rakentamisesta. Uusien urkujen hankkimiseksi järjestetään kansalaiskeräys, ja lapset ovat innokkaasti mukana talkoissa.
Bertta konsultoi urkujen rakentamisen yhteydessä myös hyvää ystäväänsä ja kollegaansa Marcelia, joka on Pariisin Notre Damen kirkon urkuri.
Uusien urkujen kunniaksi järjestetään tietysti juhlat.
Ismo Rekolan kuvitusta Liisa Lauerman tarinalliseen
tietokirjaan Villit pillit. Lasten urkukirja (Lasten Keskus 2007).
Lopun tietoisku, Pillistä päähän, jakaa teknisempää urkutietoutta urkujen rakenteesta ja erityisominaisuuksista sekä niiden soittamisesta. Suomen merkittävimmät urutkin esitellään ja kerrotaan, kuka henkilö tai mikä urkutehdas ne on rakentanut.
Tieto-osuudessa selviää sekin, mihin tarvitaan viittä lampaannahkaa, jotka Bertta tilaa maanviljelijä Mäkelältä.
Lähdeluettelon lisäksi saadaan myös Bertan suosituksia hyvästä urkumusiikista.
Liisa Lauerman kirjan lukemisen jälkeen uskon olevan paljon vaivattomampaa houkutella lapsi tai varhaisnuori mukaan urkukonserttiin. Tällä tavoin lastenkirja kannustaa luontevasti taidekasvatukseen.
Ismo Rekolan kuvitus on omintakeinen. Pallopäisten ihmishahmojen luomisessa on todennäköisesti käytetty ruiskutekniikkaa. Kasvoissa on tavallaan varjostuksena myös sivuprofiili, myös silloin, kun henkilöitä kuvataan suoraan edestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti