Mistä aika alkaa ja mihin se loppuu?

 

Ellen Strömberg: Ei alkua ei loppua, suomentanut Eva Laakso, 239 sivua. S&S 2024. Kansikuva Sara Edström & Sofia Ekelund. 

 

Suomenruotsalaisen Ellen Strömbergin ensimmäinen nuortenromaani Mehän vain mennään siitä ohi oli vahva avaus. Sen sukupolvet ylittävä raikas nuoruuden kuvaus teki minuun ison vaikutuksen. 

Ruotsinkielinen alkuteos Vi ska bara cykla förbi palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavalla August-palkinnolla. 
 
 
Ellen Strömbergin omaäänisyydestä ja siekailemattomasta rohkeudesta kertoo se, että syksyn uutuus Ingen början ingen slut (suom. Ei alkua ei loppua) on asetelmiltaan aivan erilainen. 

Lajityypiltään sitä voisi luonnehtia ”uuskummaksi”. 

Strömbergin kerronnassa on paljon yhtäläisyyksiä Sari Peltoniemen moniin varhaisnuorten- ja nuortenkirjoihin, joissa arjesta avautuu reittejä toiseen todellisuuteen tai aikaan.
 
Benjamin joutuu vastentahtoisesti asumaan arkeologi-isänsä kanssa kesän ahtaassa ja tunkkaisessa asuntoautossa Pohjanmaalla.  

Leirintäalueella on originelleja laidasta laitaan, muun muassa hipit Jesse ja Lo. 

Parhaan yhteyden Benjamin saa vanhaan mieheen, Haraldiin, joka näkee pojan pidättyneen ulkokuoren läpi. 

Tärkeä sivuhenkilö on myös Tonnin Tommi, joka pitää kylällä osto- ja myyntiliikettä. Benjaminin Tommilta ostama kirja kiinnostaa jostain syystä myös Jesseä. 
 
Benjaminin äiti on äskettäin kuollut syöpään, mikä kaihertaa pojan mieltä. Isäkään ei ole kovin hyvä puhumaan tunteistaan. 

Benjamin kokee olevansa ”ruma ja ällöttävä läski-idiootti, joka ei sopinut mihinkään porukkaan mukaan”.  
 
Uimarannalla hän kohtaa Tristanin, jonka olemuksessa on jotain mystistä… tai epätavallista. 

Tristan ei nimittäin takerru pikkuseikkoihin. Kun Tristan vierailee Benjaminin isän arkeologisilla kaivauksilla, hän reagoi alueella olevaan jatulintarhaan poikkeuksellisen vahvasti. 

Vähitellen Benjaminille käy selväksi, että Tristanille ajan kuluminen ei olekaan yhtä virtaviivaista kuin hänelle itselleen: 

 

–    Eli kaikki ulottuvuudet ovat olemassa täällä tällä hetkellä, yhtä aikaa. Tässä ja nyt? 

Tristan kohautti olkapäitään. 

–    Kaikki on olemassa samaan aikaan, mutta ei tässä ja  ei nyt. On kuin sama asia olisi olemassa eri kerrostumina. Ja kerroksia on olemassa vierekkäin ja ympäriinsä ja toistensa päällä. 

–     En todellakaan tajua tästä yhtään mitään, minä vastasin synkästi.  

–     Sun täytyy lakata ajattelemasta aikaa niin, että sillä olisi alku ja loppu tai edes suunta, johon se kulkee. Se auttaa. 

 

Minäkertoja Benjamin on  sympaattinen ja tarkka havainnoitsija. Pohjanmaalaisen pikkupaikkakunnan miljöö itsessään tuntuu olevan jopa yksi nuortenromaanin keskushenkilöistä;  sen verran tarkasti ja intensiivisesti Strömberg  romaanin keskeisiä tapahtumapaikkoja kuvailee. 

 

Fibul rf:n julkaisemassa suomenruotsalaista lastenkirjallisuutta esittelevässä Mera-lehdessä Strömberg paljastaa, että uimaranta, jossa Benjamin ja Tristan viettävät aikaa, on tismalleen sama kuin edellisen nuortenromaanin pohjanmaalainen uimaranta.  

Sara Edström ja  Sofia Ekelund ovat nostaneet  romaanin kannalta keskeisen jatulintarhan graafisen tyyliteltynä kuva-aiheena myös romaanin kansikuvaan.