Annika Hämynen: Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! Tarinoita aistiherkkyyksistä ja jännittämisestä. Kuvitus Johanna Lehtomaa, 60 sivua Kumma Kustannus 2024.
Erityisherkät lapset ovat tulleet sankoin joukoin osaksi lastenkirjallisuuden henkilögalleriaa.
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! on jo toinen aistiherkän Kaikun arjesta kertova lastenkirja. Apua, sukissani on lohikäärmeitä. Satuja aistiherkkyyksistä (Kumma 2022) ilmestyi pari vuotta sitten.
Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä! on jo toinen aistiherkän Kaikun arjesta kertova lastenkirja. Apua, sukissani on lohikäärmeitä. Satuja aistiherkkyyksistä (Kumma 2022) ilmestyi pari vuotta sitten.
Uudessa kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa Kaiku jännittää päiväkodin jumppahetkeä, käy perheen kanssa tivolissa ja viettää syntymäpäivää.
Hän on kehitellyt itselleen erilaisia luovia selviytymiskeinoja ja myös hänen läheisensä suhtautuvat herkkyyteen myötäeläen ja pyrkivät kaikin tavoin helpottamaan lapsen oloa.
Kun Kaikua jännittää mennä karusellin kyytiin, hän keksii, että krokotiilipehmolelu voi mennä hänen puolestaan:
Kaiku asettaa Pöhkelin varovasti karusellin penkille. Kuljettaja napsauttaa turvavyön kiinni. Kaiku katselee, kun Pöhkeli kiertää verkkaisesti ympyrää krokotiiin kyydissä. Sillä näyttää olevan mukavaa.
Sen lisäksi että Annika Hämysen tarinat antavat vertaistukea aistiherkille lapsille, ne auttavat myös lapsen läheisiä ymmärtämään paremmin, miltä herkkyys esimerkiksi hajuille tai äänille tuntuu lapsesta itsestään.
Hauskasti tuodaan myös esiin Kaikun syntymäpäivään liittyvä jännitys: ”Edellisestä syntymäpäivästä on kulunut jo vuosi, ja Kaiku tarvitsee aikaa tottuakseen syntymäpäiväsankarina olemiseen”.
Kaiku ei aluksi ole lainkaan innostunut ajatuksesta, että kotiin tulee paljon vieraita häntä juhlimaan, vieraat hajut ja tuoksut ja äänet kuormittavat häntä.
Illan päätteeksi Kaiku menee kylpyyn:
– – Kaiku huomaa, että hänen vaatteensa tuoksuvat sateenkaarikirjaimilta ja ihokin tuntuu paksulta, ihan kuin vieraiden hajut olisivat imeytyneet siihen. Hän haluaa kylpyyn, sillä jännittävän juhlapäivän jälkeen hän ei jaksa tuoksua toisilta ihmisiltä.
Kirjan lopussa on vielä lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anita Puustjärven tietoisku aikuisille aistitiedon käsittelyn ja säätelyn vaikeuksista.
Johanna Lehtomaa havainnollistaa kuvituksessaan Kaikua hälyisässä tivolissa kiusaavat vilinäiset siivekkäinä pikku-ukkoina.
Yhteisöpedagogi Annika Hämynen on työskennellyt aiemmin perhepäivähoitajana.
Johanna Lehtomaa havainnollistaa kuvituksessaan Kaikua hälyisässä tivolissa kiusaavat vilinäiset siivekkäinä pikku-ukkoina.
Yhteisöpedagogi Annika Hämynen on työskennellyt aiemmin perhepäivähoitajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti