keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Avoin kutsu virtuaalisille lasten- ja nuortenkirjasynttäreille



Virpi Talvitien kuvituskuva kirjasta Onnenpäiviä. Runoja lapsen juhlaan
(Tittamari Marttinen & Päivi Heikkilä-Halttunen, WSOY 2005). 
















Mihin on taas yksi vuosi hujahtanut?

Lastenkirjahylly täyttää tänään kolme vuotta. On jälleen tilannekatsauksen aika.

Kun syksyllä 2009 päätin perustaa blogin, jossa arvioin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kritiikkiä oltiin ajamassa muissa medioissa yhä alemmas. Ajattelin optimistisesti, että blogin pito olisi akuutti vain pahimman suvantovaiheen ylitse.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikin tilassa ja tolassa ei ole kuitenkaan mitään mullistuksia tapahtunut.

Ilonaiheena voi kuitenkin pitää sitä, että maakuntalehdet seuraavat aluetta yhä suhteellisen aktiivisesti ja että esim. Yle 1:n Kultakuumeessa pidetään aika-ajoin lasten- ja nuortenkirjoja esillä uutisjutuissa. 

Myös alan erikoislehdet – Vinski, Lukufiilis, Onnimanni, Virikkeitä ja Tyyris Tyllerö – pitävät edelleen aiemmassa mittakaavassa meteliä lasten- ja nuortenkirjoista, unohtamatta myöskään järjestöjen lehtiä, ennen muuta Lapsen maailmaa ja Lapsemme-lehteä.

Isoimpien sanomalehtien mielenkiinto lasten- ja nuortenkirjallisuuteen on sattumanvaraistunut. Nähtäväksi jää, kuinka esim. Helsingin Sanomien tabloid-uudistus vaikuttaa kulttuuriosaston linjauksiin vuoden vaihteessa.

Leena Lumpeen kuvituskuva Kaarina Helakisan Suomen lasten juhlakirjasta (toim. Raili Mikkanen, Otava 1999). Kirjasta on juuri ilmestynyt uusi, tarkistettu laitos. 

Perhe- ja vauvalehdet eivät ole vieläkään oivaltaneet lastenkirjallisuudesta löytyvää markkinarakoa: lastenkirjat osallistuvat nimittäin juuri nyt kiinnostavasti kasvatuskeskusteluun ja ja heijastavat nykyhetkeä. 

Haloo, Vauva, Kaksplus ja Meidän perhe !

Kilpailu lukijoista on kovaa ja erityisen surulliseksi rouva Huu tuli jo kesällä julkistetusta uutisesta, jonka mukaan lasten ja nuorten mediakasvatukseen keskittyvä Peili-lehti lakkautetaan vuodenvaihteessa. 

Olen ollut lehden kestotilaaja jo pitkään ja  iloinnut lehden virkeistä teemanostoista ja katsauksista. Lakkautuksen peruste on lakoninen:  tilausmäärät ovat niin pienet, että lehden teko ei ole enää kannattavaa. 

Leena Lumpeen kuvituskuva Suomen lasten juhlakirjasta (2. tarikistettu painos Otava 2012). 

Uusia kirjallisuusaiheisia blogeja perustetaan varmasti lähes päivittäin. Verkossa on yltäkylläisesti valinnanvaraa keskustella hyvästä, huonosta tai keskinkertaisesta kirjallisuudesta.

Entistä useampi lasten- ja nuortenkirjailijakin on ryhtynyt bloggaajaksi. Verkosta löytyvät useamman kirjailijan Grafomanian joukkoblogin lisäksi mm. Terhi Rannelan, Päivi Lukkarilan, Raili Mikkasen, Jukka Laajarinteen, Anu Holopaisen, Kirsti Ellilän ja Marika Laijärven blogit, joista löytyy esimerkiksi luomisen tuskaa ja iloa, luontoelämyksiä, kirjailijan arkea ja juhlaa, life styleä ja lukukokemuksia (linkit näihin löytyvät oikeasta sivupalkista, kuten ennenkin!) .

Yksi uusimmista blogisteista on lastenkirjailija ja -kuvittaja Annastiina Syväjärvi (nyk. Mäkitalo), jonka Kiinnoste-blogi  starttasi alkusyksystä. Kiinnoste on hyvä esimerkki kuvittaja-graafikoiden työnkuvan moninaisuudesta sekä ennen muuta heidän lisäntyneestä halustaan saada enemmän vastakaikua luovalle työlleen tässä kuvaähkyn kyllästämässä maailmassa. Kiinnosteen graafisesti harkittu, mutta erittäin värikylläinen ulkoasu on linjassa Syväjärven uusimpien kuvakirjojen kanssa. 

Kirjailija/kuvittajablogistit kokevat tärkeäksi lisätä vasta ilmestyneen kirjansa näkyvyyttä myös oman blogin kautta, kun kustantamoiden markkinointiosastot eivät enää ennätä, viitsi tai jaksa tehdä tätä työtä. 

Monet esikoiskirjailijatkin perustavat ensitöikseen kustannussopimuksen saatuaan nykyisin blogin, jossa kertovat ensimmäisen kirjailijavuotensa kokemuksista ja teoksen saamasta vastaanotosta. 


Lastenkirjahylly on saanut Kiinnosteelta blogitunnustuksen näillä saatesanoilla:

Uppoutukaa tähän blogiin, jos tuntuu ettei kirjakauppojen valikoima tyydytä. Tätä blogia tutkittuanne osaatte etsiä muitakin kuin niitä lastenkirjoja joita on notkuva pino kassan vieressä!  

Rouva Huu kiittää hienosta tunnustuksesta ja pistää sen kiertoon kaikille yllä mainituille blogeille.

Lastenkirjahylly haluaa vastaisuudessakin lisätä tietämystä tarjolla olevista lasten- ja nuortenkirjauutuuksista, nostaa myös niitä vähemmän julkisuutta saavia, pienempien kustantamoiden teoksia ansaitusti enemmän näkösälle, antaa arvoa unohtuneille klassikoille, tutkia ilmiöitä, ihmetellä ääneen asioita ja toivon mukaan – ja yhä enenevässä määrin – herättää keskustelua. 

Lastenkirjahylly eroaa monista harrastuspohjalta yllä pidettävistä kirjallisuusblogeista tavoitteellisuutensa ja erityisasiantuntemuksen puolesta. Tästä syystä lähtöoletuksena on ollut saada blogille ulkopuolista rahoitusta. Hyllyä ovat tähän mennessä tukeneet taloudellisesti Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Kirjastosäätiö, Majaojan säätiö, Otavan kirjallisuusrahasto, WSOY:n kirjallisuussäätiö ja Alfred Kordelinin rahasto. Jatkorahoitus syksystä eteenpäin on vielä haussa.

Rouva Huu reissaa huomenna Joensuuhun osallistuakseen perjantaina alkavaan Joensuun kirjallisuustapahtumaan, jonka teemana on TYHJÄ. Paikalla ei kuitenkaan ole tyhjäntoimittajia eivätkä aiheet ole tyhjänpäiväisiä. Esiintyjinä ovat mm. kirjailijat Kristina Carlson, Claes Andersson ja Markku Envall sekä Helsingin Sanomien radio-ohjelmien kriitikko Sampsa Oinaala.



14 kommenttia:

Raili Mikkanen kirjoitti...

Paljon paljon onnea ja lukijoita Lastenkirjahyllylle ja sen mainiolle Rouva Huulle!

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Lämpimät onnittelut ja pitkää ikää Lastenkirjahyllylle!

kiinnoste kirjoitti...

Kiitos kaunis, rouva Huu! Pidetään lippua korkealla vastakin ja heilutellaan niin että näkyy! Toivottavasti nähdään kirjamessuilla.

Terhi kirjoitti...

Onnitteluni! Telepatiaa, sillä olisin parin päivän sisällä ojentanut saman virtuaalisen tunnustuksen myös Rouva Huulle.
Olen tehnyt lehteä leikkimökki-ikäisestä saakka, joten blogi on vain luonteva, moderni jatko sille kehitykselle. Se on eräänlainen virtuaalinen auditorio, jossa lukijat ja ystävät voivat piipahtaa. Tai ehkä mieluummin kahvila.
Bloggausintoa kaikille kollegoille! :0)

Nimetön kirjoitti...

Onnea Rouva Huu ja Lastenkirjahylly! Hip hip huraa!

Magdalena Hai kirjoitti...

Onnittelut mainiolle ja tarpeelliselle blogille! Tuli mieleen, että miksei lastenkirjallisuusblogeilla ja noilla mainitsemillasi perhelehdillä (Vauva, Kaksplus jne.) voisi olla tiiviimpääkin yhteistyötä keskenään? Ne ovat kuitenkin edelläkävijöitä, mitä tulee netin ja paperilehden yhdistämiseen. Ainakin itsestäni tuntuu, että lastenkirjallisuutta edistävien blogien suurin ongelma tällä hetkellä on se, että niitä lukevat lähinnä toiset bloggarit, kirjastoihmiset ja kirjailijat. Tieto ei kulje niin laajalle kuin paperilehtien kautta. Voisiko esim. Vauvalla olla oma kirjallisuusbloginsa, jota siteerattaisiin myös paperilehteen?

Rouva Huu kirjoitti...

Kiitos kaikille kanssajuhlijoille !

Rouva Huu huseerasi vielä synttärien päätteeksi keittiössä ja teki hurjan hyvää omenamehua.

"Violetille varpukasville" kiitos ohjeesta!

Magdalena Hain ehdotus ei ole ollenkaan pöllömpi. Itse asiassa Kaks Plus olikin yhteydessä Lastenkirjahyllyn alkuvaiheessa ja väläytteli mahdollisuutta yhteistyöhön jossain tulevassa lehden uudistuksen käänteessä, mutta vaitonaista on ollut silläkin sektorilla lupaavasta alusta huolimatta.

Nimetön kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut ja kukkavaasi Hyllylle! Onneksi se on.

Sari

Nimetön kirjoitti...

Onnea myös täältä susirajalta mainiolle blogille ja rouva Huulle, joka olet tulossa Joensuuhun tulevana viikonloppuna. Lämpimästi tervetuloa, Joensuun kirjallisuustapahtuma on kirjallisuussyksyn kohokohta täällä päin. Yritän löytää sinut launtaina konservatorion yleisöpaljoudesta, joten näkemisiin! Marja-Leena T.

Terhi kirjoitti...

Meidän Perheen ja Vauvan suhteen olen kaiken tämän Sanoma-hässäkän keskellä aika skeptinen...

"Sanoma-konserni laajentaa yt-neuvotteluja. Aikakauslehtikustantaja Sanoma Magazines vähentää Suomesta 95 työntekijää"...

Susanna kirjoitti...

Onnittelut täältäkin ja kiitos kertakaikkisen ihanasta ja tarpeellisesta blogista! Vaikka lehtien ym. suhtautuminen lastenkirjallisuuteen on vähän kummallista, voin lastentarhanopettajana todeta, että onneksi päiväkodeissa lastenkirjallisuus elää ja voi hyvin. :)

Arja-täti kirjoitti...

Kiitos jo tästä ja odotamme lisää.
Töissä käytämme blogiasi viikottain, luemme, mitä uutta, mitä mieltä olet mistäkin ollut ja mitä on jäänyt huomaamatta. Usein huomaan aloittavani iltavuoron sanoilla, huomasitko, mitä Rouva Huu sanoi siitä ja siitä ja samalla tulee kerrottua blogistani uusille työntekijöille.

Tämä on kirjastoihmisen työväline. Ja samalla riemu!

Rouva Huu kirjoitti...


Susannalle ja Arja-tädille sydämelliset kiitokset palautteesta suoraan "kentältä" ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden arkikäytön ytimestä.

Reeta Karoliina kirjoitti...

Onnea ja kiitos ihanasta blogista! <3