torstai 23. elokuuta 2012

Kolme finalistia Lastenkirjapöllö-palkinnolle


Kirjakauppasäätiön vuotuisesti jakaman Lastenkirjapöllö-palkinnon ehdokkaat julkistettiin eilen Seinäjoella.

Tämän vuoden finalistit on valittu lastenlyriikasta, joka on suorastaan räjähdysmäisesti kasvattanut nimikemääriään nimenomaan 2000-luvulla.

Palkinnolla kirjakauppa-ala haluaa kiittää vaikuttavia muistoja luoneita kirjailijoita ja tuoda heidät ja heidän teoksensa uusienkin lukijapolvien ulottuville. Palkintoa tavoittelee kolme vähintään kymmenen vuotta sitten tai tätä aiemmin ilmestynyttä lastenrunokirjaa.

Lopullisen voittajan valitsee runoilija Heli Laaksonen.

Tässä ehdokaskirjat esivalintaraadin perusteluineen:

Kirsi Kunnas & Juha Pykäläinen: Sirkusjuttuja. WSOY 1985.

Runokirja voi olla kuin sirkusesitys, lapsia ja nuoria lumoavaa taidetta. Ihmeelliset eläimet merileijonista steppaaviin poneihin ja taiteilijat nuoralla tanssijoista tulennielijöihin, käärmenaisista voimamiehiin astuvat runon estradille Kirsi Kunnaksen humoristisin sanakääntein ja taidokkain rytmein puhumaan iloistaan ja suruistaan toden ja fantasian leikissä.









Pia Perkiö & Jarmo Kulonen: Mitä kummaa? Tammi 2001.

Pia Perkiön tunnistaa mitallisen runon taituriksi helppolukuisuudesta ja rytmikkyydestä. Henkiset arvot ovat läsnä sekä vakavissa että humoristisissa runoissa, ja valoisa toiveikkuus on pysyvä pohjavire. Mitä kummaa -kokoelmassa ihmetellään maailman suuria ja pieniä kummallisuuksia. Jarmo Kulosen valokuvakuvitus tukee hilpeitä huomioita.






Ilpo Tiihonen & Tiina Paju: Jees ketsuppia! WSOY 1999.

Ilpo Tiihonen on aikuisrunojen ohella riemastuttanut lastenteksteillään. Niissä pääsee oikeuksiinsa sekä oivaltava elämisen maku että pitelemätön poljento. ”Jees ketsuppia” on parhaimmisto kolmelta vuosikymmeneltä, keskiönä runoja upeasti Helsinkiä riimitelleestä ”Ej-Kaj Plumps” -kirjasta. Uutena on sikermä limerikkejä, jotka kiertelevät leikittelevästi ympäri Suomen paikkakuntia.



Rouva Huu tietää esivalintaraatiin takavuosina osallistuneena, että alkuperäinen ehdokaslista on usein pidempi, mutta kirjakauppiaista koostuva asiantuntijaryhmä karsii listaa ja oman kortensa vajentuvaan kirjakekoon kantavat myös kustantajat, mikäli eivät syystä tai toisesta halua ottaa ehdolle asetetusta kirjasta uusintapainosta.

Mutta iloitaan nyt näistä kolmesta hyvin erityyppisestä ja kolmen erilaisen riimitaiturin kirjasta.

Lastenkirjapöllö-palkinto haluaa muistuttaa lastenkirjan pitkästä elinkaaresta. Parhaimmillaan onnistutaan pöyhimään unohtuneita lastenkirjoja ja nostamaan niitä uusien lukijasukupolvien saataville.

Kirsi Kunnaksen ja Juha Pykäläisen Sirkusjuttuja on esitelty Lastenkirjahyllyssä 1. joulukuuta 2010.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ehdokkaita!

Olenkin jo monta vuotta yrittänyt etsiä Ilpo Tiihosen Jees ketsuppia -kirjaa kirjakaupoista ja divareista, mutta ei ole löytynyt. Nyt siitä siis saamme uuden painoksen! Jees runoja!

Kirsi Kunnas on tietenkin ihana ja Pia Perkiö sydäntälämmittävä.

Anonyymi kirjoitti...

Jees ketsuppia on todella JEES! Ja epäilemättä kaksi muutakin paikkansa ansainneet.

anni.M kirjoitti...

en ole kuullutkaan tästä palkinnosta, mutta hieno idea! ja allekirjoitan täysin tämän lastenlyriikan räjähdysmäisen kasvun - minulla on just pinossa moooonta tämmöistä lastenkirjaa. täytyy niistä postaillakin ajallaan.

Rouva Huu kirjoitti...


Anni M.: Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavaa Kirjapöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 2006, joten aika uudesta palkinnosta on kyse.

Media uutisoi monista kirjallisuuspalkinnoista nykyisin aika nihkeästi, ja niinpä myös tieto palkinnoista ja ehdolleasettelusita voi pahimmillaan jäädä aika pienen piiriin tietoon.