Sam McBratney: Arvaa mikä on maailman paras paikka. 64 sivua. Suomentanut Anneli Heimonen. WSOY 2012.
Jutta Langreuter & Stefania Dahle: Kaikista rakkain. 28 sivua. Suomentanut Maisa Tonteri. Lasten Keskus 2012.
Lapsen ja aikuisen välisestä hoivasuhteesta ilmestyy nykyisin poikkeuksellisen paljon lämminhenkisiä kuvakirjoja.
Onko niille havaittu nykyisin erityistä tarvetta, kun kiire lyö leimansa lapsiperheen arkeen?
Vanhemmat eivät välttämättä aina muista hokea rakkauttaan lapsilleen, mutta siksi onkin hyvä että lastenkirjoissa tehdään niin entistä useammin ja painokkaammin.
Sam McBratneyn & Anita Jeramin Arvaa kuinka paljon sinua rakastan on poikinut useita rinnakkaisteoksia näyttämö-, palapeli- ja pahvikirjaversioineen.
Suomennoksen uusin laitos on ilmestynyt Egmontin kustantamana viime vuonna. 
Iso Pupu ja sen poikanen seikkailevat nyt Arvaa mikä on maailman paras paikka –kuvakirjassa neljässä toisiinsa linkittyvässä pikkutarinassa.
Kiinnostavaa on se, että Anita Jeramin alkuperäinen kuvitus on korvattu Andy Wagnerin ja Debbie Tarbettin Jeramin tyyliä jäljittelevällä kuvituksella!
Pikku Pupu ottaa tarinoissa lähiympäristöään haltuun yhdessä rohkaisevan ja turvallisen Ison Pupun kanssa. Kun on seikkailtu Piilopuussa, Kaukamaassa ja Sumuvuorilla, on aika palata kotiin ja todeta – tietysti ! – että kotipesä on maailman paras paikka.
Ja aivan kuten aiemmassa Arvaa kuinka paljon sinua rakastan –kuvakirjassa, niin myös tässä uutuudessa viimeisen sanan saa Iso Pupu poikaselleen:
”Paras paikka, jonka minä tiedän”, kuiskasi Iso Pupu, ” on siellä, missä sinä olet".
Kuvakirjan iso kirjasinlaji ja väljä ladonta tekevät siitä hyvän harjoittelukirjan lukutaidon alkuvaiheisiin, sillä eihän tämä aihe ole eskari- tai ekaluokkalaisenkaan mielestä oikeasti yhtään lälly!
Saksalainen Kaikista rakkain –kuvakirja ammentaa samasta lapsen ja vanhemman välisestä tunnepatteristosta kuin Bratneyn kirjakin. Stefanie Dahlen jänikset muistuttavat ilmeissä, asennoissa ja olemuksessaan jopa hätkähdyttävän paljon Anita Jeramin ”alkuperäisiä” hahmoja.
Tässä kuvakirjassa on enemmän tekstiä ja teemakin laajenee enemmän lapsen uhmaan, suvaitsevaisuuteen ja kodin turvan merkitykseen pienelle lapselle. Myös kuvitus on runsaampi monine yksityiskohtineen.
Josse-jänis kiukuttelee emolleen ja päättää muuttaa ystäviensä luokse. Se toteuttaa aikeensa, vaikka siskojen viiksikarvat vipattavat hämmennyksestä ja äitikin on huolestuneen näköinen.
Pähkinähiirten perheessä on sotkuista, mäyräperheessä haisee omituiselta, oravaperheen asunto on korkealla puussa ja sinne on vaikea kiivetä.
Pepi-serkun luona Josse viihtyy pisimpään, mutta sieltäkin puuttuu jotakin tärkeää: äidin rakastava syli. Ja niine hyvineen Josse palaa takaisin kotiin, jossa äiti jo avosylin sitä odottaa.
Jotta tämä ei nyt menisi ihan herkistelyksi, niin tänään järjestetään Hämeenlinnassa Kirjan aika-festivaaleilla Verkatehtaalla klo 13 lähtien paneelikeskustelu Tabut eli mistä nuorille ei saisi kirjoittaa ja miksi, jota rouva Huukin matkaa pian kuuntelemaan.
Nelipäiväisillä festivaaleilla on myös muuta lasten- ja nuortenkirjallisuuteen linkittyvää ohjelmaa ja kirjailijavierailuita, joita voi selailla oheisesta linkistä.
Paneelin puheenjohtajana toimii nuortenkirjailija Salla Simukka. Muina panelisteina ovat kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Jukka Laajarinne sekä nuori lukija Paula Heinilä Hämeenlinnan lyseon lukiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti