Aira Savisaari: Joku siipi pitäis olla. Kuvittanut Lotta Kauppi. 79 sivua. WSOY 2009. Tuula Korolainen: Mikä onni, 6 B. Kuvittanut Terhi Haikonen. 47 sivua. Tammi 2009.
Karo Hämäläinen & Salla Simukka: Luokkakuva. Tammi 2009. 183 sivua. Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen.
Sattuman summana on tänä syksynä ilmestynyt peräti kolme nuorille suunnattua kirjaa, joissa leikitään näkökulmatekniikoilla ja zuumataan yhden koululuokan tai ikäluokan nuoria.
Kaikki kolme kirjaa käsittelevät ryhmäytymistä ja lojaalia kaverihenkeä.
Käsittelytapa on tuore ja tuo uusia vivahteita 2000-luvulla nuortenkirjallisuudessa vakiintuneeseen suvaitsevaisuuden teemaan.
Aira Savisaaren Joku siipi pitäis olla kosiskelee Lotta Kaupin graffitimaisella kuvituksella ja lakonisen lausahduksen kaltaisella nimellään hyvinkin julkeasti lukijoitaan, mutta osuu myös napakasti maaliinsa.
Savisaaren runojen huumori on viistoa, mutta hän tasapainottaa taitavasti hekotusta myös nuoren elämän traagisilla siivuilla. Ihku mieliala vaihtelee kohtuuden ja uskottavuuden nimissä hurmion kautta nolouteen ja arkiseen jurottamiseenkin.
Savisaari kiteyttää nuoruuden kaksijakoista kaikkivoipuutta ja neuroottista epävarmuutta sellaisella intensiteetillä, joka ei kuitenkaan tee kohderyhmästään pilkkaa.
Osansa saavat myös kateederin toisella puolella harmaata arkeaan elävät opettajat. Lajissaan riemastuttava on esimerkiksi runo Jumala ajaa kuningattaren parran.
Runopastissina verraton on myös Savisaaren Eino Leinon Nocturnea jäljittelevä runo Viesti sulle, joka alkaa seuraavasti:
Pakoputken ääni korvissani
Huoltoaseman yllä täysikuu
Ketjuöljyläiskät sormissani
Visiiri silmäin eteen laskeutuu. --
Sekä Savisaari että Tuula Korolainen Mikä onni, 6 B –kokoelmassaan opettavat nuorille lukijoilleen lyriikan aakkosia. Nuorten henkilökohtaisissa tilityksissä tulevat lyriikan alalajeista esille niin proosa- ja kuvarunot, kansanrunous, limerikit, kuulas tunnelmarunous, roolirunot kuin paikoin tahallisen kömpelöt riimirunotkin.
Korolainen on harrastanut tämänkaltaista "lyriikan piilo-opetussuunnitelmaansa" uutta kokoelmaa tietoisemmin selkorunokirjassaan Taivas punastuu (BTJ Kirjastopalvelu 1997, 2. p. 2009) ja Kuono kohti tähteä (Lasten Keskus 2005, 6. p. 2006). Korolaisen kuutosluokkalaiset ovat selvästi vielä likempänä lapsuuden tyventä ja vanhempien syliä kuin Savisaaren yläkouluikäiset finninaamaiset ja mopontuoksuiset murkut. Silti elämän varjopuolet – esimerkiksi itsetuhoinen käyttäytyminen, kiusaaminen ja vanhempien pahoinvoinnin heijastuminen suoraan lasten arkeen – ovat tuttuja myös Korolaisen 6 B-luokan oppilaille.
Tuleva siirtyminen alakoulusta yläkouluun pelottaa Ellaa ja Roosaa:
Me jännitetään yläastetta
ja kauheaa mopokastetta
ja saadaanko vielä yhdessä olla
ja ollaanko pitkissä käytävissä
me uudet ihan kuutamolla,
ja onko sielä yhtään työrauhaa
kun isojen haukku korvissa pauhaa.
Tähän emme keksi pelastustaikaa.
Onneksi syksyyn on vielä aikaa.
Korolaisen kokoelman punaisena lankana on opettajan koulutehtäväksi antama onnen pohdiskelu. Koululaisten tilitykset muistuttavat intiimissä tunnustuksellisuudessaan paljon Eppu Nuotion lohturunokokoelmaa Näin pienissä kengissä (Tammi 2003).
Korolainen on nimennyt runot luokan oppilaiden mukaan, ja tämä auttaa lukijaa samastumaan ja hahmottamaan oppilaiden välisiä suhteita hieman Savisaaren kokoelmaa paremmin.
6 B:ltä löytyy tutun oloisia luonnekuvia: esimerkiksi Julia on tunnollinen kympin tyttö, Aino hauras runotyttö, Ella hieman säikky, pumpulissa kasvanut perheen ainokainen ja Markus luonnon tuhoutumisesta huolestunut, tiedostava ja tiedonjanoinen nuori mies.
Korolaisen luokkakuva on Savisaarta kansainvälisempi: esimekriksi Alisa ja Samira haikailevat Suomeen kotoutumisestaan huolimatta myös entisiä kotimaitaan.
Kiinnostava kokeilu on myös Salla Simukan ja Karo Hämäläisen tarinakokoelma Luokkakuva. Oletin kirjan ennakkotietojen perusteella, että tarinat linkittyisivät kaikki kertomaan saman luokan oppilaista, mutta henkilögalleria onkin laajempi. Nimitarinan luokkakuvaukseen tiivistyy nuoren ihmisen haavoittuvuus ja samanaikainen halu miellyttää ja tyrkyttäytyä eturiviin, melkein hinnalla millä hyvänsä.
Luokkakuva-tarinan ihmissuhdesoppa houkuttaa tekemään miellekartan tyyppisiä plus- ja miinusmerkein varustettuja suhdeverkostoja; kuka komppaa tai dissaa ketäkin.
Kokoelmassa on monia koskettavia nuorten muotokuvia.
Kuokkavieras-nimisessä tarinassa vieraiden ihmisten hautajaisissa käyvästä Kaislasta on jotain hyvin elokuvallista.
Pieni tarina Maailmanmatkaaja on loppunousussaan komea henkilökuva täyskäännöksen elämässään tekevästä arkajalasta, joka uskottelee ystävilleen olevansa kokenut reissaaja, vaikka todellisuus onkin jotain aivan muuta.
Kertomus Aamuyöllä on miniatyyrimäinen mysteeri ja kokoelman päättävä Siskonsa vartija on lataukseltaan dekkarimainen tarina siskoaan jäljittävästä pikkuveljestä.
Viisaasti tekijäpari – tai kustantaja – nimittää tekstejä tarinoiksi.
Aitojen novellien latautunutta ja ytimekästä intensiteettiä näissä tarinoissa ei ole, ja kokoelma on tyyliltään hyvin kirjava. Karo Hämäläisen ja Salla Simukan kertojanlaadut entuudestaan tuntevan on melko helppo tunnistaa tarinoista heidän maneereitaan ja arvomaailmoitaan.
Lyhytproosalle on käsittääkseni nykyisin kouluissa kysyntää, ja Luokkakuvan kursailematon ja sopivan yllätyksellinen näkökulmien vaihtelu herättää varmasti kiinnostusta nuorissa.
Asko Martinheimon Mestarilaukauksen (WSOY 1983), Kivensirujen (1992) ja Isojalkaisen pojan (1996) tasolle Luokkakuva ei yllä, mutta ei ole toki tarviskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti