sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Joulu tulla jollottaa...

Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.): Joulun lumoa. Uusinta lasten ja nuorten jouluaiheista kirjallisuutta. BTJ Kirjastopalvelu 2000. Kannen kuva Petra Heikkilä, akryylimaalaus Viestin tuoja, 2000.


Tänään vietetään ensimmäistä adventtia.

Tunnustaudun jouluihmiseksi. Minulle joulu syntyy pitkälti jouluaiheisten lastenkirjojen usein varsin nostalgisesta tunnelmasta sekä itsetehdyistä joulukoristeista ja joululahjoista.

Tiistaina Lastenkirjahyllyssä avautuu Lastenkirjahyllyn oma joulukirjakalenteri, jossa esitellään joka päivä jokin jouluaiheinen lastenkirja!

Valikoimassa on mukana paljon uutuuksia, mutta myös poimintoja vanhemmasta, Rouva Huulle tärkeistä ja yhä tunnelmallisista joulukirjoista.


Toimitin vuonna 2000 kirjasen Joulun lumoa, joka esittelee 1980–1990-lukujen jouluaiheista lastenkirjallisuutta.

Valikoimaluettelon alussa on laajahko artikkeli jouluaiheisten lastenkirjojen historiasta.

Joulusatuperinteen juuret ovat Saksassa 1800-luvulta lähtien suosituissa kansankalentereissa, joihin painettiin tavanomaisten almanakkatietojen lisäksi myös valistavaa ja hyödyllistä tietoa sisältäviä, kaunokirjallisesti korkeatasoisia kirjoituksia.

Kansankalentereiden perinne tuli Ruotsin kautta myös Suomeen. Yksi varhaisimmista ruotsalaisista joululehdistä oli 1880-luvulla ilmestynyt Julkvällen, jota avustivat mm. Zachris Topelius, August Strindberg ja Selma Lagerlöf. Lehti oli koko perheen suosittu joulun ajan lukemisto, jossa julkaistiin myös lapsille sopivia jouluaiheisia satuja.

Sittemmin joulusatuja julkaistiin paljon myös lasten omissa lehdissä. Joulusatuperinteellä oli vielä 1950-luvulla vahvat perinteet. Esimerkiksi Mika Waltari, Marjatta Kurenniemi ja Kaija Pakkanen kirjoittivat paljon joulusatuja eri lehtiin.

Nyttemmin joulusatujen ja tarinoiden perinne elää vahvimpana jouluaiheisissa lastenkirjoissa.

2 kommenttia:

T kirjoitti...

Onpa kiva idea tuo lastenkirjajoulukalenteri (ja suomen kielessä on ihmeelliset mahdollisuudet tehdä yhdyssanoja)!

kirsti k kirjoitti...

Hiphei! Olen myös jouluihminen. Kalenteri on aina oltava, tänä vuonna R. Koivun kuvituksella. Ja nyt vielä lisäksi tämä Rouva Huun kirjakalenteri. Kiitos. En millään malta odottaa huomiseen...