Tytsyt jyrää jalkapalloviheriöllä ja sen ulkopuolella

Anneli Kanto: FC Tytsyt. 172 sivua. Kansikuva Noora Katto. Karisto 2010.











Anneli Kannon Futistyttö-sarja (v:sta 2009) on karttunut jo kolmanteen osaansa. Oona harrastaa edelleen parhaan ystävänsä, lastenkodissa äidin alkoholismin vuoksi ajoittain asuvan Hennan, kanssa intohimoisesti jalkapalloa, vaikka aiempi Tulikärpäset-joukkue onkin lakkautettu.

Omatoimiset ja rohkeat tytöt pääsevät toiseen joukkueeseen, jonka pelipaidat ovat vaaleanpunaiset ja nimikin ilmentää tyttöenergiaa: FC Tytsyt.

Edessä on taas uusi näytönpaikka ja ryhmähengen nostatus. Jalkapalloturnaus Kokkolassa osoittautuu koetinkiveksi, josta Oona ystävineen selviää vallan mallikkaasti. Jalkapallo-otteluiden kuvauksessa Kanto on asiantuntija; kokemusta on karttunut oman tyttären jalkapalloharrastuksesta ja viheriön reunalla kannustamisesta.

Oona täyttää 13 ja kesän jälkeen on edessä siirtyminen yläkouluun. Tähän ikään näyttää latautuvan varhaisnuorten- ja nuortenromaaneissa nykyisin suuria tunteita, muistettakoon vaikkapa Seita Parkkolan Usvan 13:nteen syntymäpäivään liitetyt rituaalinomaiset uskomukset.

Näin Oona työstää siirtymävaihetta lapsuudesta nuoruuteen päiväkirjassaan:

Nyt olen 13 ja olen NUORI. Varokoon se, joka tämän jälkeen vielä sanoo minua LAPSEKSI! Mummu ehkä sanoo, että lapsikulta tai lapsiriepu, mutta mummu onkin vanha eikä opi nopeasti uusia asioita. Sitä paitsi mummu saa anteeksi senkin vuoksi, että antoi yhdessä äidin kanssa minulle synttärilahjaksi iPodin.

Anneli Kanto kirjoittaa rempseästi modernia tyttökirjallisuutta, johon lärvikirjat, iPodit ja isoveljen mopoautohaaveetkin kuuluvat oleellisena osana. Kiinasta adoptoidun Oonan identiteetti rakentuu sarjan mittaan.

Oona kokeilee – yhdessä parhaan ystävänsä kanssa, kuinkas muuten – seurustelun alkeita, mutta hanke päättyy katalan ja laskelmoivan pojan paljastumiseen. Paljon paremmin ei mene Oonan äidilläkään, joka ihastuu Oonan kauhuksi tytön entiseen jalkapallovalmentajaan.

Futistyttö-sarjassa Kanto on kuvannut luontevasti free lancer –toimittajana työskentelevän yksinhuoltajaäidin jatkuvaa penninvenytystä. Sarja onkin yksi harvoista, joissa taloudelliset vaikeudet tuodaan realistisesti ja yhteiskunnallista todellisuutta heijastaen päivänvaloon ilman mitään rappioromantiikkaa tai ylilyöntejä. Oonan perheessä huumorilla, keskinäisellä huolenpidolla ja luovalla ongelmanratkaisulla on maallista mammonaa merkittävämpi asema.