Lastenkirjailijan ihmisoikeudesta … eli erään haastattelun anatomiaa

Leena Parkkinen: Miss Milky Ray. Kuvittanut Camilla Pentti. 49 sivua. Teos 2011.
















Lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvostus on ikuisuuskysymys, jonka veivaamisesta Rouva Huu tulee nykyisin lähinnä äkäiseksi.

Eilisessä Ylen ykkösen Kultakuumeen lähetyksessä kulttuuritoimittaja Kare Eskola haastatteli kirjailija Leena Parkkista, jonka ensimmäinen lastenromaani Miss Milky Ray ilmestyi viikko sitten Teoksen kustantamana.

Rouva Huu on arvioinut Parkkisen kirjan jo toisaalle, joten pureudutaan nyt enemmän Kultakuumeen haastatteluun kuin itse teokseen.

Eskola nosti Parkkisen lastenromaanin yhdeksi keskusteemaksi Idols-julkisuuden ja kilpailuhenkisen nykytodellisuuden ja solmi oman tulkintani mukaan haastattelun lomassa myös yhdistäviä säikeitä Parkkisen parin vuoden takaisen missivuoden eli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon synnyttämän julkisuuden ja kirjan välille.

Kulttuurijulkisuus tarvitsee raflaavuutta ja kontaktipintaa tuttuun ja ajankohtaiseen. Rouva Huulle Idols-huumaa paljon tärkeämmäksi teemaksi Parkkisen lastenromaanissa nousi kuitenkin ystävyyden ja moniarvoisuuden korostaminen.

Kare Eskola esittää Parkkiselle haastattelussa tyhmän kysymyksen. Eskola itsekin tunnustaa kysymyksensä tyhmäksi, ”ikään kuin lastenkirjan kirjoittaminen olisi jotenkin halveksittavaa sen oikean romaanin jälkeen”, mutta esittää kysymyksen silti, koska sellainen on tapana kysyä kirjailijalta, joka on debytoinut aikuistenkirjailijana mutta päättääkin yht äkkiä vaihtaa kohderyhmää ja kirjoittaa lapsille.

Parkkinen kertoo – kärsivällisesti – että kohderyhmää vaihtamalla hän pääsi toisen kirjan kirjoittamisen angstista. Kun uusi aikuisten romaani ei ottanut syntyäkseen, hän vaihtoi tyylilajia. Päähenkilöksi valikoitui Angus-rotuinen lehmä, jonka kaltaisia laidunsi hänen kirjoitusresidenssinsä läheisyydessä.

Leena Parkkinen myös arvelee että nyt on otollinen aika lastenkirjallisuuden buumille: hän on kehunut monille ystävilleen, että lastenkirjan kirjoittaminen on kivaa, ja suosittelu on tuottanut tulosta: monet Parkkisen ystäväpiirissä ovat ryhtyneet kirjoittamaan lapsille!

Kare Eskola intoutuu myös miettimään kotitaustan vaikutuksia Leena Parkkisen ensimmäisen lastenkirjan tyyliin ja kysyy oliko lastenkirjan kirjoittaminen luontevampaa vai vaikeampaa kotitaustan takia. Eskolan mielestä Miss Milky Rayn toteava, osin jopa lakoninen ja siten mielikuvitukselle tilaa jättävä kerronta muistuttaa paljon Parkkisen isän, Jukka Parkkisen, lastenkirjoja.

”Jos on asunut isänsä kanssa 19 vuotta, niin ehkä tietty huumorintaju periytyy, tai sitten kyse on savolaisesta geeniperimästä”, kuittaa Parkkinen oletetut vaikutevelat. Mutta Eskola keksii vielä toisen ilmeisen vaikutteen antajan, brittiläisen Roald Dahlin, jonka aikuisten- ja lastenkirjoja Parkkinen kernaasti kertoo lukeneensa eikä ole rinnastuksesta lainkaan pahoillaan.

Lastenkirjailijan työ ei eroa niin sanotun oikean kirjailijan työstä, sanoo Eskola, mutta epäilee että markkinoinnissa ja muussa julkisuudessa on kuitenkin eroavaisuuksia. Parkkinenhan joutui – tai pääsi – Sinun jälkeesi, Max –romaanin jälkeen melkoiseen julkisuusrumbaan.

Eskola povailee, että Parkkiselle on tulossa rauhallinen vuosi, sillä ”lastenkirja tuskin synnyttää isoja mediakiertueita”. Myös Parkkinen uskoo Miss Milky Rayn jäävän esikoista hiljaisemmaksi kirjaksi. Nuoriin esikoiskirjailijoihin kohdentuu mediassa ymmärrettävästi isoin huomio. Hän ei usko lastenkirjan saavan yhtä isoa huomiota kuin esikoinen ja ”toisaalta onko se niin väärin, toisaalta on joskus kiva olla sivussa”, tuumii Parkkinen.

Mitä opimme tästä?

No. Rouva Huu on ainakin sitä mieltä, että lastenkirjallisuuden mediajulkisuutta voitaisiin parantaa kahdellakin eri taholla. Kaikki lastenkirjallisuutta julkaisevat tahot – kirjailijat, kustantajat, suomentajat, tutkijat, kriitikot ja muut kommentaattorit – tulisi valmentaa antamaan erilaisia julkisia lausuntoja edustamastaan kirjallisuuden alueesta – ja ennen muuta ohjeistaa heitä välttämään sellaisia sanoja kuin hiljainen, marginaalissa oleminen, vähempiarvoinen ja sivutoiminen.

Ja saman tien myös kultuuritoimittajia tulisi harjaannuttaa lähestymään lastenkirjallisuutta myös ilman ennalta-arvattavia kliseitä – ennakkoluulottomasti ja uteliaasti ja ennen muuta käsittelemään kirjaa itseään, eikä niinkään sen liepeille sijoittuvaa mediahärpäkkää.

Leena Parkkisen haastattelun jälkeen Kultakuumeessa siirryttiin ”lastenkirjallisuudesta aivan yhtä tärkeisiin ihmisoikeusasioihin” käsittelemään ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin ensi lauantain 50-vuotisjuhlan kunniaksi koottua eturivien artistien juhlalevyä ja juhlakirjaa.

Tänään vietetään kansainvälistä kirjan ja ruusun päivää. Hyviä lukuhetkiä hyvien kirjojen parissa kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.