Maisa Tonteri & Virpi Talvitie: Okko-oravan kaksi pesää. 25 sivua. Lasten Keskus 2011. Taitto Maikki Rantala.
Suomalaisessa lastenlyriikassa orava herättää välittömästi mielleyhtymiä Immi Hellénin sävellettynä lastenlaulunakin tunnettuun runoon ”Oravan pesä”, joka alkaa säkeillä "Kas kuusen latvassa korkealla / on pesä pienoinen oravalla”.
Aleksis Kiven ”Timon laulussa” oravan pesän tunnelma on jos mahdollista vielä Hellénin runoakin seesteisempi ja rikkumaton Lintukoto, jonne maailman humu ja levottomuus eivät yllä.
Mutta unohdetaan klassiset ja tunnelmoivat oravarunot.
Maisa Tonterin ja Virpi Talvitien oravatarina alkaa oraville ominaisella ääntelyllä – säksätyksellä – ja niiden välisellä vihanpidolla. Okko-oravan vanhemmat riitelevät ja syyttelevät toisiaan ja Okko pitelee hämmentyneenä korviaan.
Kuvakirjan valttina on niukka ja silti ilmeikäs teksti, joka tuo hyvin esiin avioeroon ja vanhempien välienselvittelyyn liittyvät nyanssit. Moniin muihin vastaaviin teemakuvakirjoihin verrattuna tässä kirjassa kuvataan osuvasti sitä, kuinka vanhempien riidat heijastuvat myös perheen ulkopuolelle: metsän eläimet ovat lopen väsyneitä oravaperheestä kantautuvan nahistelun ääniin ja ne kommentoivat sitä myös avoimesti.
Perinteisten eläinsatujen tapaan riidan ratkaisee metsän viisas pöllö:
Näyttää siltä, etteivät isäorava ja äitiorava tule toimeen keskenään. Silloin, kun oravat eivät tappele, ne mököttävät toisilleen. Sekään ei ole mukavaa. Metsän leppeästä hiljaisuudesta tulee ahdistavaa mökötyshiljaisuutta.
Okko Orava ei tiedä, mitä tehdä. Metsän eläimet pyytävät viisaan pöllön apuun. Pöllö tuijottaa tiukasti isäoravaa ja äitioravaa.
– Jos ette osaa asua sovussa, muuttakaa eri pesiin.
Osuvasti, joskin samalla riipaisevasti, Virpi Talvitie kuvaa vanhempien epätoivoista konsensus-ratkaisua. Koska Okko ei halua tehdä valintaa siitä, kumman vanhemman luokse se muuttaisi pysyvästi asumaan, vanhemmat päättävät pingottaa riippukeinun pesien väliin.
Okolle tilanne on kuitenkin kestämätön: ”Olen koko ajan tyhjän päällä ja pelkän, että putoan. En halua asua näin!”
Metsän eläimet säälivät Okkoa ja tarjoavat sille majapaikkaa kukin omasta pesästään. Tällä tavalla viestitään lapselle kauniisti, että omien vanhempien hetkellinen taitamattomuus toimia huoltajina ei kuitenkaan jätä lasta täysin yksin ja turvattomaksi.
Valitettavasti tosielämässä tällainen yhteisöllinen lapsesta huolehtiminen ei taida olla yhtä itsestään selvää kuin Okon kotimetsässä.
Okosta kasvaa pärjäävä ja neuvokas pikku orava, joka lopulta löytää myös hyviä puolia siitä, että kotipesiä on nyt kaksi.
Maisa Tonterin (aik. Savolainen) tarinan alkuaihio on julkaistu Lasten lakikirjassa (Lasten Keskus 1987) ja sen uudistetussa laitoksessa Suomen lasten lakikirja (2007).
Tonterin niukka teksti antaa paljon tilaa Virpi Talvitien kuvitukselle, jossa tunteet ovat pääosassa.
Oravien hännät ilmaisevat kiihtyviä tunnetiloja: pahimmassa jurotuksessa riitelevien vanhempien hännät ovat kuin sahanterät ja Okon hämmennys tiivistyy kysymysmerkin muotoiseen häntään. Välillä hännät toimivat myös puhekuplina. Talvitielle ominainen raapetekniikka tuo kuviin syvyyttä ja eloisuutta.
Virpi Talvitie on aina tuntenut suurta vetoa puiden kuvaukseen: niinpä Okko-oravan kotimetsässäkin jylhät männiköt ja kuusikot ovat keskiössä ja antavat tarinalle jykevät kehykset.
Avioerosta on ilmestynyt 2000-luvulla myös muita kuvakirjoja, tässä poimintoja niistä:
Brigitte Endres & Irmgard Paule: Niilon uusi perhe. Suom. Tuula Syvänperä. Kustannus-Mäkelä 2008. Cécile Eyen: Pikkusuden kaksi kotia. Suom. Terhi Leskinen. Kustannus-Mäkelä 2005.
Outi Huuskonen: Piksu pikkusimpukan elämänmuutos. MinunKirjani.com 2007.
Elisa Jyllikoski & Mari Hukkanen: Ihanuusperhe. Suomen uusperheellisten liitto ry 2007.
Anneli Kanto & Jutta Kivilompolo: Jakke ja Simo. Karisto 2009.
Kari Kiianmaa: Huomenna on paremmin. Selviytymisopas kun vanhemmat eroavat. Kehityksen avaimet ky 2005.
Tony Ross & Jeanne Willis: Älä päästä irti! Suom. Raija Viitanen. Kustannus-Mäkelä 2003.
Sinimarja Saarenvirta & Petteri Ponsimaa: Älkää huutako!” Satu perheen ero- ja muutostilanteisiin. Kirjalito 2004.
Katinka Tuisku: Kuun ja auringon lapset. Pieni karhu 2008.
Birgitte Weninger & Alan Marks: Nähdään taas, isä! Suom. Maisa Savolainen. Lasten Keskus 1995. Uusi painos Christian Mauclerin kuvituksella Lasten Keskus 2008.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti