Tyyris Tyllerö 4/2011. Lastenkulttuurijulkaisu. Kustantaja Cultura Oy. Päätoimittaja Kari Vaijärvi. Taitto ja ulkoasu Pirre Vaijärvi. 60 sivua.
Rouva Huun työpöydällä olisi parasta aikaa montakin hyvää lastenkirjallisuutta ja -kulttuuria käsittelevää lehteä, jotka ansaitsisivat tulla hyvillä aihenostoillaan esitellyiksi. Joulunpyhien alla ja jälkeen on ilmestynyt monen lehden vuoden viimeinen numero. Aloitetaan suman purkaminen siitä tuoreimmasta eli Tyyris Tylleröstä.
Tyyris Tyllerö on Suomen vanhin aikuisille suunnattu lastenkirjallisuus- ja kulttuurilehti. Se perustettiin vuonna 1978, joka oli monen sattuman summana poikkeuksellisen hedelmällinen kasvualusta lastenkirjallisuudelle ja kulttuurille. Silloin perustettiin nimittäin myös Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti (nyk. Lastenkirjainstituutti) Tampereelle sekä ensimmäinen Lasten kirjakauppa Helsinkiin. Tyyris Tyllerö ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Lehden perustaja ja päätoimittaja on pysynyt kaikki nämä vuodet samana: nyttemmin hyvin ansaitulle eläkkeelle siirtynyt kirjastonhoitaja, lasten- ja nuortenkirjailija ja monen eri alan puuhamies Kari Vaijärvi luotsaa edelleen lehteä. Lehti määrittelee itsensä
aikuisten lastenkulttuurilehdeksi: Laaja-alainen Tyyris Tyllerö käsittelee aluettaan tekijöiden ja vastaanottajien kannalta, roolipeleistä lastentanssiin, suomenruotsalaisesta teatterista japanilaisiin muumeihin. Suoraa ja sumeilematonta palautetta tulee myös nuorilta heille kohdistetusta tarjonnasta.
Vuoden nelosnumero ilmestyi tämän vuoden puolella. Tämä on arkipäivää monille pienlehdille, jotka taituroivat kulttuuri- ja mielipidelehtitukien ja vähäisten resurssien ristipaineissa. Pääkirjoituksessaan Kari Vaijärvi, monessa palkintoraadissa itsekin toiminut vanha kehäkettu, ruotii lastenkirjapalkintojen kulissientakaisia päätöksiä.
Esiraatien työ on oikeastaan koko palkintoprosessissa mielenkiintoisin osa. Työpäiväkirjoja ei pidetä – ja jos pidetäänkin, niin niitä ei julkaista. Sivistyneeseen suomalaiseen palkintotyöskentelyyn kuuluu, ettei kerrota ketkä lensivät heti ensimmäisellä kierroksella ulos. Ei myöskään lopullisen kahdenkymmenen kirjan välisiä rintamalinjoja esitellä. Lopullisen diktaattorin valinta toki nostaa yhden ehdokkaan hetkeksi tapeetille – ja jos voittaja on supliikkihenkilöitä, hän voisi hyvinkin edesauttaa lastenkirjallisuuden ja –kulttuurin aluetta – mutta kuusi ehdokasta reilun sadan joukosta herättää enemmän mietiskelyä.
Vaijärvi aprikoi sitäkin, miksi alan ammattivaikuttajia ei viime vuosina ole juuri Finlandia Juniorin esiraadissa nähty ja heittää ilmaan kysymyksen, onko pitkän linjan hallitsevista jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Vallan hyvin perustein Vaijärvi kuitenkin antaa viime vuosien esiraadeille tunnustusta hyvistä tiivistyksistä.
Finlandia Junior -palkinnon viime vuoden esiraadin puheenjohtajan, sanataidekasvattaja Piia Niskasen ansiokas puhe on julkaistu Tyyris Tyllerössä, samoin esiraadin perustelut. Ehdolle asetetuista on haastateltu Hannu Hirvosta ja Pia Sakkia sekä Marjatta Levantoa.
Erityisellä heltymyksellä rouva Huu luki Hannu Hirvosen lausumaa:
Mitä pienempi lapsi, sitä terävämmät hampaat hän sankarille hyväksyy. Voima ja ärinä ja vaarallisuus on sitä voimaa, mitä lapsessa itsessään on. Satua lukevalla lapsella on karhun voimat.
Komeasti sanottu.
Kaksi muuta lehden artikkelia ovat pitkiä ja perusteellisia. Tämä on lehdelle ominaista. Rouva Huu aloitti itsekin aikoinaan 1980-luvulla Tyyris Tyllerön avustajana ja nautti tästä vapaudesta – joskin nyt myöhemmin hän on havainnut, että pieni journalistinen toimittaminen olisi tehnyt silloin – ja tekisi yhä – lehden jutuille hyvää.
Kari Vaijärvi luotaa artikkelissaan "Synnyt ja rajat. Kotimaiset kuvantekijät areenalla" vuosina 2007–2011 ilmestyneitä kotimaisia kuvakirjoja.
Hän tekee kiinnostavia havaintoja, joskaan ei aina riittävästi kokoa case-tutkimuksensa tuloksia lukijalle helposti poimittavaan muotoon. Entistä useampi tekee nykyisin kuvakirjaan sekä tekstin että kuvituksen itse. Vanhat konkarit hallitsevat yhä suvereenisti kuvakirjakenttää. Uusi kuvittaja saattaa kokeilla siveltimensä lumovoimaa usein ensin helppolukuisen lastenkirjasarjan kuvittajana.
Aivan oikeutetusti Vaijärvi on kiinnittänyt huomiota taiton ongelmiin: usein teksti on saatettu latoa värilliselle taustalle mikä vaikeuttaa lukemista ja tekee kokonaisuudesta levottoman.
Vaijärvi käyttää välillä hauskoja määreitä eri kuvittajien kohdalla. Kristiina Louhi on "still going strong leidi" ja Salla Savolainen "Louhen ja parin muun kuvittajamme seurassa työmyyrä, jonka kädenjälkeä näkee usein". Taru Castrénin Vaijärvi luokittaa "nöpönenäkuvittajien" joukkoon. Jukka Lemmetyn työtä taas leimaa "megalomaaninen ahkerointi ja koomisten tilannevälähdysten ilotulitus".
Vaijärven kuvakirjakimara on hyvä kertaus viime vuosien tarjonnasta – varsinkin kun nykyisin Vuoden kirjat –luettelon julkaisemisen päätyttyä on aina vain vaikeampi itse palauttaa mieleen noita takavuosien käänteentekeviä merkkiteoksia. Artikkelissaan Vaijärvi viittaa tämän tästä lapsiraatiin ja ottaa heidän mielipiteitään huomioon, mutta heidän iästään ja taustoistaan ei valitettavasti kerrota mitään.
Suppeammassa artikkelissa Kari Vaijärvi kysyy yhdessä Kalle Veckströmin kanssa "Missä pienlevikkiset luuraavat". Artikkelissa poimitaan mielenkiintoisia helmiä pienten kustantamoiden ja omakustanteiden lasten- ja nuortenkirjoista ja tiivistetään myös näiden kirjojen maneereja:
Omakustanteiden tunnusmerkkejä ovat myös aikuismaiset sanakäänteet, tekonimet ja yritykset olla nykyajan kuvioissa mukana. Naivistiset kuvitukset eivät useinkaan anna lisäarvoa tarinoille, ja runomuotoisissa yrityksissä riimit töksähtelevät, kun loppusointuihin haetaan pakolla sopivia pareja.
Näinhän se on. Kustannustoimittaminen uupuu yhä valitettavan monesta pienkustantamon tuotteesta ja vielä useammasta oma-, tarve- tai välittäjäkustanteesta.
Vaijärvi ja Veckström päättävät katsauksensa kuitenkin sovittelevaan loppukaneettiin:
Kaikilla kirjoilla on merkityksensä, vaikkapa vain isovanhempien, vanhempien, läheisten luovuuden tulkkeina. Niitä luetaan hyvinkin eri tavoin eri tilanteissa.
Yhä korkeammalle noussutta julkisuuden rimaa vain ani harva pien- tai omakustanteista pystyy ylittämään tässä yhä enenevässä lasten- ja nuortenkirjatarjonnassa.
Tyyris Tyllerö -lehden nimi juontaa brittiläisen nonsense-kirjallisuuden keskeisestä hahmosta, Tyyris Tyllerö -nimisestä munasta, joka muurilla makasi ja sieltä putosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti