Mervi Heikkilä & Jussi
Matilainen: Kummajaisten kylä. Kuvittanut Miranda Koskinen. Haamu kustannus
2014.
Tässäpä
taas mainio todiste suomalaisen kustannuskentän nykyisestä monimuotoisuudesta.
Vaasalainen Haamu kustannus on nimittäin erikoistunut paikallishistoriaan ja kummitustarinoihin!
Rouva
Huu on saanut kirjavinkkareilta kuulla, että kummitustarinat ovat varma keino
saada levotonkin koululuokka hiljaiseksi kirjavinkkausten aikana.
Yksi
viime aikojen parhaista on Anneli Kannon toimittama vanhojen kummitustarinoiden
kokoelma Kuollut kulkee. Tarinoita Kalman
majoilta (Gummerus 2008), jossa on myös valokuvia kummitushavainnoista!
Haamu
kustantamon perustajajäsen Tiina
Hietikko-Hautala haluaa saada ihmiset katsomaan omaa tuttua ympäristöään
uusin silmin ja havahduttaa myös satunnaiset vierailijat kiinnostumaan seudusta
ja sen historiasta.
Lukija voi tempautua Korpikylän maisemiin oheisen kartan avulla. Miranda Koskisen kuvitusta Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kokoelmaan Kummajaisten kylä (Haamu kustannus 2014). |
Seinäjoen
kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä
tunnetaan lastenkirjakentällä parhaiten lastenrunoistaan. Nuoriso-ohjaaja Jussi Matilainen on julkaissut aiemmin
nuortenkirjoja Myllylahti-kustantamon kautta sekä Ringa Ropon elämäkerran
Ringan askelmerkit (WSOY
2003).
Kummajaisten kylä -kokoelmassa erillisten, mutta toisiinsa niveltyvien tarinoiden
keskiössä ovat kuudesluokkalaiset kaverukset Sara, Sampo ja Niko.
Varhaisnuorten mielikuvitus on kerkeästi innostuvaa lajia, ja Saran Miina-mummo
ruokkii sitä jutuillaan ja lapsuudenmuistoillaan vielä entisestään.
Tarinoiden
kupeessa työstetään myös ikävaiheeseen liittyvää muuta kipuilua, mm. nahistelua
sisarusten kanssa, orastavaa ihastumista, kaverin sulkemista porukan ulkopuolelle, vanhempien eron
jälkeistä hämmennystä ja asennoitumista isän uuteen naisystävään.
Absurdin ja aivan oikeasti karmivan tunnelmansa ansiosta tarinoiden parhaimmistoon yltää tarina Päättömät, jossa kerrotaan Ainon kotiovelle ilmaantuvasta omituisesta kaupustelijasta.
Nämä
pienen maaseutupaikkakunnan varhaisnuoret leikkivät vielä paljon ulkona. Pimeys
ja yhteinen kiinnostus yliluonnollisiin asioihin virittävät siitä syystä
tunnelmaa kuin vaivihkaa aavemaiseksi:
Korpikylän kylänraitilla ei ollut katuvaloja, mutta juuri mummolaa astapäätä oli Metsämäen iso maatila, jonka voimakkaat pihavalot valaisivat pätkän tietäkin Miina-mummo istui olohuoneessa teeveen iltauutisten ääressä. Sara puolestaan kyhjötti pimeässä keittiössä ulkovaatteet päällä ja tuijotti tielle.
– Sara-kulta, mitä sinä siellä pimeässä keittiössä istut? Miina-mummo havahtui huutamaan.
– Ei mitään. Tai siis me mennään Sampon kanssa kohta olemaan valopiilosta. Mä vaan tässä… odottelen vielä hetken, että Sampo pääsee.
– Jaaha. Ei sitten riekuta puoleen yöhön pihalla, mummo vastasi.
Kaikki kyläläiset
tuntevat toisensa ja antavat toisilleen myös herkästi erilaisia liikanimiä –
opettaja on Kalju-Aaro ja Hukkas-Jalo on levoton kulkijaluonnen.
Erakkona
koiransa kanssa asunut, jo edesmennyt Susi-Herkkokin elää vielä ihmisten tarinoissa. Lasten mielikuvissa
liikanimet saavat vielä omat lisävärityksensä.
On
hienoa, että pienet kustannusalan toimijat täydentävät isojen kustannustalojen
nimekemääriin syntynyttä vajetta monipuolisella ja konstailemattomalla
tarjonnallaan.
Nidottu neliönmallinen kirja sopii muotonsakin puolesta hyvin kesälomanviettäjän
varustekassiin.
Miranda
Koskinen on aiemmin kuvittanut isänsä Juha-Pekka Koskisen Kariston kautta
ilmestyneitä lastenkirjoja.
Olen aikaisemmin vähän vieroksunut hänen groteskia
tyyliään, mutta tässä mustavalkokuvituksessa hänen tummakulmaiset ja
kaihomieliset hahmonsa ovat varsin uskottavia ja sopivan karmaisevia.
Pienkustantajan
virkeydestä ja ideointitaidosta kertoo sekin, että verkkoon on koottu vähän suuren maailman tyyliin nettisivut,
josta voi paikallistaa Pohjanmaan ja sieltä erityisesti Vaasan alueen
yliluonnolliset tihentymät.
Entäpä jos tänä vuonna perheen kesälomareitillä
yritettäisiinkin pongata uimarantojen sijasta mahdollisimman paljon kummituksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti