Kumma, kummempi, Korpikylä

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä. Kuvittanut Miranda Koskinen. Haamu kustannus 2014.

Tässäpä taas mainio todiste suomalaisen kustannuskentän nykyisestä monimuotoisuudesta. Vaasalainen Haamu kustannus on nimittäin erikoistunut paikallishistoriaan ja kummitustarinoihin!

Rouva Huu on saanut kirjavinkkareilta kuulla, että kummitustarinat ovat varma keino saada levotonkin koululuokka hiljaiseksi kirjavinkkausten aikana. 

Yksi viime aikojen parhaista on Anneli Kannon toimittama vanhojen kummitustarinoiden kokoelma Kuollut kulkee. Tarinoita Kalman majoilta (Gummerus 2008), jossa on myös valokuvia kummitushavainnoista!

Haamu kustantamon perustajajäsen Tiina Hietikko-Hautala haluaa saada ihmiset katsomaan omaa tuttua ympäristöään uusin silmin ja havahduttaa myös satunnaiset vierailijat kiinnostumaan seudusta ja sen historiasta.

Lukija voi tempautua Korpikylän maisemiin oheisen kartan avulla. Miranda Koskisen kuvitusta Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kokoelmaan Kummajaisten kylä (Haamu kustannus 2014).  

Seinäjoen kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä tunnetaan lastenkirjakentällä parhaiten lastenrunoistaan. Nuoriso-ohjaaja Jussi Matilainen on julkaissut aiemmin nuortenkirjoja Myllylahti-kustantamon kautta sekä Ringa Ropon elämäkerran  Ringan askelmerkit (WSOY 2003).

Kummajaisten kylä -kokoelmassa erillisten, mutta toisiinsa niveltyvien tarinoiden keskiössä ovat kuudesluokkalaiset kaverukset Sara, Sampo ja Niko. Varhaisnuorten mielikuvitus on kerkeästi innostuvaa lajia, ja Saran Miina-mummo ruokkii sitä jutuillaan ja lapsuudenmuistoillaan vielä entisestään.

Tarinoiden kupeessa työstetään myös ikävaiheeseen liittyvää muuta kipuilua, mm. nahistelua sisarusten kanssa, orastavaa ihastumista, kaverin sulkemista porukan ulkopuolelle, vanhempien eron jälkeistä hämmennystä ja asennoitumista isän uuteen naisystävään.

Absurdin ja aivan oikeasti karmivan tunnelmansa ansiosta tarinoiden parhaimmistoon yltää tarina Päättömät, jossa kerrotaan Ainon kotiovelle ilmaantuvasta omituisesta kaupustelijasta.  

Nämä pienen maaseutupaikkakunnan varhaisnuoret leikkivät vielä paljon ulkona. Pimeys ja yhteinen kiinnostus yliluonnollisiin asioihin virittävät siitä syystä tunnelmaa kuin vaivihkaa aavemaiseksi:

Korpikylän kylänraitilla ei ollut katuvaloja, mutta juuri mummolaa astapäätä oli Metsämäen iso maatila, jonka voimakkaat pihavalot valaisivat pätkän tietäkin Miina-mummo istui olohuoneessa teeveen iltauutisten ääressä. Sara puolestaan kyhjötti pimeässä keittiössä ulkovaatteet päällä ja tuijotti tielle. 

– Sara-kulta, mitä sinä siellä pimeässä keittiössä istut? Miina-mummo havahtui huutamaan. 

– Ei mitään. Tai siis me mennään Sampon kanssa kohta olemaan valopiilosta. Mä vaan tässä… odottelen vielä hetken, että Sampo pääsee. 

– Jaaha. Ei sitten riekuta puoleen yöhön pihalla, mummo vastasi.

Erakkona eläneen Susi-Herkon kummittelevan koira on innostanut nuorta kuvittajaa näin  elämykselliseen kuvituskuvaan. Miranda Koskisen kuvitusta Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kokoelmaan Kummajaisten kylä (Haamu kustannus 2014).  

Kaikki kyläläiset tuntevat toisensa ja antavat toisilleen myös herkästi erilaisia liikanimiä – opettaja on Kalju-Aaro ja Hukkas-Jalo on levoton kulkijaluonnen. 

Erakkona koiransa kanssa asunut, jo edesmennyt Susi-Herkkokin elää vielä ihmisten tarinoissa. Lasten mielikuvissa liikanimet saavat vielä omat lisävärityksensä.   

On hienoa, että pienet kustannusalan toimijat täydentävät isojen kustannustalojen nimekemääriin syntynyttä vajetta monipuolisella ja konstailemattomalla tarjonnallaan. 

Nidottu neliönmallinen kirja sopii muotonsakin puolesta hyvin kesälomanviettäjän varustekassiin.

Miranda Koskinen on aiemmin kuvittanut isänsä Juha-Pekka Koskisen Kariston kautta ilmestyneitä lastenkirjoja. 

Olen aikaisemmin vähän vieroksunut hänen groteskia tyyliään, mutta tässä mustavalkokuvituksessa hänen tummakulmaiset ja kaihomieliset hahmonsa ovat varsin uskottavia ja sopivan karmaisevia.

Pienkustantajan virkeydestä ja ideointitaidosta kertoo sekin, että verkkoon  on koottu vähän suuren maailman tyyliin nettisivut, josta voi paikallistaa Pohjanmaan ja sieltä erityisesti Vaasan alueen yliluonnolliset tihentymät. 

Entäpä jos tänä vuonna perheen kesälomareitillä yritettäisiinkin pongata uimarantojen sijasta mahdollisimman paljon kummituksia?