Nuoruus on nuoruus tässä ja nyt

Toim. Petra Maisonen: Maailma on sun. Tarinoita nuoruudesta. Kuvittanut Kati Närhi. 184 sivua. Tammi 2014. Kansi Tuomo Parikka.

Tähän aikaan vuodesta julkaistaan paljon täsmäkohdennettuja kirjoja.

Petra Maisosen toimittama Maailma on sun on räätälöity potentiaaliseksi valmistumislahjaksi kevään ylioppilaille ja muille nuoruuden taitoskohtaa eläville. 

Kirja  yrittää kilpailla rocklyriikan parhaiden sanoitusten kanssa tiivistäessään nuoren elämän kipuja ja riemuja. Kirjoituskutsu lähetettiin nuoren ja vähän vanhemmankin polven kirjailijoille ja laulun tekijöille. Mukana on 20 runoa, novellia tai stooria ja Rosa Meriläisen pamflettimainen valistusteksti siitä, kuinka tytöt tulevat sinuiksi alapäänsä ja itsensä kanssa.

Toiset tekstit puhuttelevat suoraan, muutamat jäävät mielen pohjalle ja vaativat uudemman lukukierroksen. Riku Korhosen Fritsuletku tiivistää nuorukaisen epävarmuuden tunnot ja ryhmäpaineen, hienoisella huumorilla keventäen.

Riina Katajavuoren Opisto kiteyttää nuoren itsenäistymisen ja etäisyyden ottamisen tarpeellisuuden: kotikaupungin poikaystävä menettää tenhonsa, kun tyttö kohtaa samanmielisen pojan kirjoittajalinjalta. 

Jari Järvelän Kontraposto osoittaa, kuinka nuoruuden satunnaisella kohtaamisella voi olla kauaskantoiset seuraamukset kumpaisenkin aikuisuudessa.

Järvelän kuvaus nuoruudesta on freesiä:

Kesäkuun torstaina klo 12.15 pika oli odottamassa bussipysäkillä. Linja-auto astui alas olento, joka ei kuulunut kuolevaisiin. Tyttö oli kasvanut vuodessa lähes kymmenen senttiä, samoin olivat kasvaneet tytön valkeat hiukset, joissa tuuli temmelsi kuohkeammin kuin isobudjettimaisimmassakaan sampoomainoksessa. Tytöstä oli kuoriutunut vuodessa haltijaprinsessa, jolla oli maagiset voimat kääntää yhdellä yskähdyksellä ympäröivä maisema nurinniskoin, tyhjentää järvet ja nostattaa tammipuut juuriltaan. Sillä oli valta erottaa valkeus pimeydestä ja sirottaa taivaanvahvuus täyteen pyrstötähtiä. Tytön iho hohti ylimaallista valoa, ja sen vihreä ja ruskea silmä säteilivät kuin revontulet poikaa päin. Tyttö oli  rakastunut.

Tommi Liimatta jakaa Selänkääntäjässä 17–18-vuotiaana kirjoittamiaan päiväkirjamerkintöjään. Myös Punkbändi Pää kiin solisti Teemu Bergman kertoo 600 uusnatsia –stoorissaan omasta nuoruudestaan Kouvolassa.

Miina Supisen Omenatarha on auringon paahtaman kansainvälisen työleirin kuvaus.

On kiinnostavaa, että harva kirjoittajista on langennut realistisen angstilähtöisen nuorisokuvauksen kliseisiin. Samuli Laihon Mustassa hämähäkissä on hitunen alkoholisoituneen äidin ja pojan viha-rakkaussuhteen maneereista, joita on saatu monista nuortenromaaneistakin tätä ennen lukea.

Kati Närhen sarjakuvakuvitus kiteyttää nuoruuden kohtaamisia ja kohtaamisia yleispätevästi.