”Kaikki asiat eivät voineet olla kivoja ja helppoja”

  

Laura Lähteenmäki: Karrelle polttava helle, 266 sivua, WSOY 2014.

Laura Lähteenmäki on tehnyt innostavan irtioton realistisesta varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuudesta dystooppisella North End -trilogiallaan, joka nyt on tullut päätökseensä. 

Jokaisessa osassa on ollut oma sankarinsa, mutta  lukija on voinut seurata kirjasarjan edistyessä samalla koko tyttökolmikon – Teklan, Lunan ja Aasan – myöhempiäkin vaiheita.

Kaiken peittävä tulva -kirjassa sivuhenkilönä ollut, pian 16 vuotta täyttävä Aasa on nyt keskushenkilönä ja vastentahtoisesti pieniin päin.

Lisääntyminen – teiniraskauksista puhumattakaan – on muutaman kymmenen vuoden päähän lähitulevaisuuteen sijoittuvan North Endin monin tavoin kontrolloidussa yhteisössä harvinaista, sillä niukka ravinto, taudit ja ympäristömyrkyt ovat tehneet sen lähes mahdottomaksi.  Niinpä Lisääntymiskeskus on tehnyt ei-toivotuista raskauksista bisnestä, ja Aasan syntymättömälle lapsellekin löytyisi useita ottajia. Kontrollin ja säätelyn varaan rakennettu yhteiskunta haluaa kuitenkin tietää syntymättömän lapsen geenit, mutta Aasalla ei itselläänkään ole täyttä varmuutta lapsen isästä.  

Päätös oli tehtävä nyt. Hänen oli valittava, mitä tekisi. Aikapommi tikitti vatsassa, mutta päätös oli valtava, käsittämätön. Se vaikuttaisi kaikkeen, hänen omaan elämäänsä ja sen pienen. Ei ollut olemassa oikeaa ratkaisua. Kaikki vaihtoehdot olivat yhtä surkeita, ja päätökset karmaisivat, koska ne ulottivat lonkeronsa niin kauas ettei hän voinut edes ymmärtää.

  – – Tunne oli uusi ja valtava. Yhtä lailla kuin olento oli kiepillä hänen sisällään pimeässä, hänkin oli kerällä ahtaassa kolossa. Ihan yksin he olivat molemmat, kuulivat toistensa vaimeat äänet, nesteen molskahdukset ja veren suhinan. Ajatus toi turvaa, viakka kumpikaan heistä ei tiennyt mitä tuleman piti – ei äiti eikä lapsi.

North End -sarja on mainio esimerkki siitä, kuinka eri genrejen sekoituksella syntyy freesiä ja tavanomaista laajempaa lukijaryhmää kiinnostavaa kirjallisuutta. Pohjimmiltaan romaanissa on kyse nuoren itsenäistymisestä, perhesuhteiden uudelleen muotoutumisesta, vastuun ottamisesta ja oman vakaumuksen löytymisestä.  

North Endin yhteisön poikkeusolot, ankara säännöstely, materiaalinen niukkuus, energiavarojen vähyys ja kierrätys sysäävät nuoren lukijan ajattelemaan omia eettisiä valintojaan ja elämäntapojaan.

Lähteenmäki käyttää jälleen elämyksellistä, aistivoimaista kieltä:   

Tunteet olivat hermostuttavasti pinnassa. Ne olivat kuin kalat tai kasvit, jotka häämöttivat joessa, kun vesi syksyllä vetäytyi riitteeseen mutta vedenalainen elämä näkyi kirkkaan kalvon läpi! – ja tunteet purskahtivat esiin, lensivät ympäriinsä. 

Teiniraskaudesta on kirjoitettu monia realististia nuortenromaaneja, joista etsimättä mieleen tulevat Mila Teräksen Sininen huone (Otava 2006), Reija Kaskiahon Rastas (WSOY 2005) ja hieman vanhempi Sinikka Laineen Töyhtö (WSOY 1992).

Lähteenmäen romaanissa Aasan kiintymys kohdussa kasvavaan lapseen ailahtelee, mutta vankistuu vähitellen.  Vaikka loppuratkaisua ei solmitakaan siistille rusetille, niin Aasan valinnoissa on uusi toivon säie. Elämä kantaa, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät olisikaan hääppöiset.