keskiviikko 27. elokuuta 2014

Joko pian voi puhua nuorten selkokirjabuumista?



Satu Leisko: Unohtunut maa, kuvittanut Marjo Nygård, 80 sivua, Opike 2014

Niina Mälkiä: Emil on työmies. Kuvittanut Anu Törmä., 79 sivua, BTJ Kirjastopalvelu 2014 

Marja-Leena Tiainen: Kyttäyskeikka, 89 sivua,  BTJ Kirjastopalvelu 2014

Tittamari Marttinen & Ritva Toivola: Kultaiset naamiot, 162 sivua, Saarni-kirjat 2013 

Pasi Lönn: Milja ja Santtu: Lavastettu, 79 sivua, Saarni-kirjat 2013




Tämä viisikko puhuu vakuuttavasti sen puolesta, että nuorten selkokielisille romaaneille on entistä enemmän tarvetta. 

Selkokirjallisuus on suunnattu lukijoille, joille yleiskielisen kirjallisuuden lukeminen on vaikeaa tai ei eri syiden takia onnistu lainkaan. 

Selkotekstissä kiinnitetään huomiota sisällön, sanaston ja rakenteiden helppouteen. Selkokielen kohderyhmiin kuuluu muun muassa kehitysvammaisia ihmisiä, autismin kirjon henkilöitä, suomen kielen oppijoita sekä ihmisiä, joiden kielelliset taidot ovat heikentyneet esimerkiksi aivovamman tai muistisairauden vuoksi. Selkokeskuksen arvion mukaan Suomessa on jopa noin 500 000 henkilöä, jotka hyötyvät selkokielisestä kirjallisuudesta.

Lukutaidon ja luetun ymmärtämisen taso saattaa vaihdella tietyn ikäluokan sisälläkin useammalla vuodella ja tämä vaikeuttaa entisestään mielekkään luettavan hankkimista taidoiltaan ja intresseiltään erilaisille lukijoille. 

Saarni-kirjat järjesti  pari vuotta sitten yhdessä Selkokeskuksen kanssa kirjoituskilpailun, jonka voitti nuortenkirjailijana tunnetun Mimmu Tihisen käsikirjoitus Kello tuhat. Syystä tai toisesta tätä tekstiä ei kuitenkaan ole vielä julkaistu. Kärkeen sijoittuivat myös Niina Mälkiän Liian pieni äidiksi, joka ilmestyi jo viime vuonna ja oli esillä myös Lastenkirjahyllyssä sekä Marja-Leena Tiaisen käsikirjoitus Varkaiden jäljillä. Kilpailuun osallistui 50 käsikirjoitusta.



Suuresta kysynnästä ja havaitun tarpeen täyttämisestä kertoo sekin, että selkokirjallisuutta julkaisee nykyisin aiempaa useampi kustantamo. Myös selkoromaanien lajityypit ovat runsastuneeet. 

Tässä esillä olevista kirjoista voi tunnistaa fantasian (Unohtunut maa), dekkarin (Milja ja Santtu: Lavastettu), viihteellisen seikkailun (Kultaiset naamiot) ja realistisen nuortenromaanin (Kyttäyskeikka) lajityypit. 

Selkokielen laatusertifikaattina toimii nuolisymboli, joka on myös takuu siitä, että kirjan kieli on käynyt läpi selkokieleltä vaadittavan seulan.   

Lasten ja nuorten selkokielisen kirjallisuuden levikin ja arvostuksen isoimpana karikkona on ollut – ja on osin edelleen – kirjojen visuaalisesti ankea ja kohderyhmäänsä jo kansikuvalla aliarvioiva ja mitätöivä ulkoasu. 

Tässä mittelössä voiton vie nelivärisen Marjo Nygårdin kansikuvan  saanut Unohtunut maa, jonka kansikuva ja typografia muistuttavat eniten perinteistä nuortenkirjaa. Tosin sisäsivujen mustavalkokuvitus herättää paikoin epäilyksiä siitä, hahmottuvatko ne kuvan katsojalle riittävän selkeinä. 

Myös selkokielisen tekstin kuvituksen pitää olla helposti hahmottuvaa. Kuvakulmat, detaljit ja kokonaisuus on aina tehtävä katsojan ehdoilla.

Unohtunut maa kertoo vanhempien avioeron hämmentämästä Susannasta, joka ajautuu yhdessä Aarni-pojan kanssa epämääräisellä tavalla tutun oloiseen harsomaailmaan.


Niina Mälkiä jatkaa maailman lasten arkea esittelevää kirjasarjaansa. Edellisessä osassa Liian pieni äidiksi kerrottiin nicaragualaisen tytön teiniraskaudesta ja nyt pureudutaan  kymmenvuotiaan bolivialaisen Emilin työhön kengänkiillottajana. 

Mälkiän kirjojen eetos tuo mieleen 1970-luvun valistustendenssin, esimerkiksi Anna Taurialan Leena menee kouluun –tietokuvakirjan 40 vuoden takaa. Taurialan kirjassa kerrottiin hyvinvointi-Suomessa asuvan Leenan koulutiestä, jota verrattiin yhdysvaltalaisen tummaihoisen Jimin ja kiinalaisen Hai-tsaon koulunkäyntiin. Näiden onnekkaiden lasten vastapoolina kerrottiin bolivialaisen Chaskan työntäyteisestä arjesta kaivoksessa.

Pasi Lönn, Ritva Toivola, Tittamari Marttinen ja Marja-Leena Tiainen tunnetaan entuudestaan hyvin lasten- ja nuortenromaaneistaan. Marttinen on kirjoittanut aiemmin pari lasten selkokirjaa Pieni Karhu -kustantamolle. 

Lönnin nuortendekkarissa on luonteva ja jokseenkin uskottavasti rakennettu tarina. Milja ja Santtu haluavat pelastaa koulunkäyntiavustajan pinteestä. Hessua epäillään hämärissä oloissa tehdystä murhasta.

Toivola ja Marttinen ovat vieneet Kultaisen naamion miljöön etelä-eurooppalaiseen fiktiiviseen Melonan kaupunkiin. 

Suomalainen Lauriina tekee sinne lomamatkan  vanhempiensa kanssa ja tapaa samalla ystäväänsä Daisaa. Juoneen solmitaan romantiikkaa, vauhdikkaita käänteitä ja kepeää toiminnallisuutta vanhojen tyttökirjojenkin hengessä. Hieman haastavuutta lukijalle antaa kaksi erilaista kertojanäkökulmaa. 

Kultainen naamio on sivumäärältään paksuin tässä esillä olevista selkokirjoista, lähes 200 sivua.



Elämänmakuisin ja tunnelmaltaan latautunein nuorten selkoromaani on mielestäni pitkän linjan nuortenkirjakonkarin Marja-Leena Tiaisen Kyttäyskeikka, jonka graafista, melko pienieleisesti toteutettua kansikuvaakin voi pitää varsin onnistuneena. 

15-vuotias Niko sinnittelee koulun ohessa lehdenjakajana ja ajautuu keskelle rikollisliigaa. Niko epäilee myös isoveljensä osallisuutta nuorisotalon murtoon ja muihin hämärähommiin.

Huomenna järjestetään Helsingissä Villa Kivessä Suomen Kirjailijaliiton Selkokirjaseminaari, joka todentaa sekin selkokirjallisuutta kohtaan virinnyttä kiinnostusta ja kasvavaa tiedontarvetta. Rouva Huukin suuntaa sinne uteliaana. 

Ammattikirjailijoille ja kaikille selkokielestä kiinnostuneille halutaan antaa rautaisannos selkokielen perusteista.  Uskoisin, että monille kirjailijoillekin selkokieli  ja sen yhä kasvavat kohderyhmät ovat vielä melko tuntemattomia.




3 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Hyvää tekstiä taas Rouva Huu. Olen itse pohtinut tässä ikään kuin samaa asiaa, kun lukutaito tosiaan vaihtelee paljon ikäluokankin sisällä mutta intressit saattavat silti olla samoja, jolloin nuoremmille tuotetut ensilukukirjat voivat jo olla esim 3-luokkalaisille "liian lapsekkaita" mutta taas kohdekirjat ovat yli 100 sivuisia, jotka jo pituudeltaan säikäyttävät hitaan lukijan... Ajauduin aiheen viereen mutta kuitenkin. Kiitos taas kerran kun pidät erilaisten lastenkirjojen puolta! Ja tässäpä uudessa tarjonnassa näemme tärkeän työsi tulosta?!

Ja mielestäni myös Unohtunut maa -kirjan kansi on luokseen kutsuva!

Nimetön kirjoitti...

Kirjakori-tapahtumassa toivottiin kovasti selkokirjoja ja moitittiin kustantajien nihkeyttä asialle.
Ymmärrän kuitenkin kustantajia. Suurellekin lukijakunnalle tarkoitetun kirjan levikki jää nykyään useimmiten vähäiseksi. Entä sitten selkokirjan, jonka kohderyhmä ovat esimerkiksi 13-14 vuotiaat maahanmuuttajapojat? Kuinkahan monta kappaletta menisi kaupaksi? Ao. pojat tuskin kirjoja ostavat, vaikka tuossa seminaarissa juuri heidät mainittiin ryhmänä, jolle on vaikea löytää luettavaa.
Täsmäkohdennettuja selkokirjoja ei yksinkertaisesti pystytä julkaisemaan ilman sponsorointia tai yhteiskunnan tukea.
Anneli

Rouva Huu kirjoitti...


Anneli, esimerkiksi Unohdetun maan painosmäärä oli Opikkeen edustajan mukaan noin 200 kappaletta, eli todella pienistä määristä puhutaan.

Nykyinen tarvepainatus tietysti mahdollistaa, että painoksen loppumisen jälkeen voidaan ottaa kysynnän mukaan sitten lisäpainoksia.

Teen myöhemmin raportin monia ajatuksia herättäneestä seminaarista, eli perästä kuuluu.