Nuoruus labyrintissä

John Green: Kaikki viimeiset sanat, suomentanut Helene Bützow. 323 sivua, WSOY 2014.

Yhdysvaltalaista John Greeniä (s. 1977) on kiittäminen realistisen nuorenromaanin uudesta noususta. Green kipusi listaykköseksi ja nuorten lukijoiden suosikiksi heti debyyttiromaanillaan Looking for Alaska vuonna 2005. 

WSOY suomensi ensimmäisen Greenin pari vuotta sitten: Tähtiin kirjoitettu virhe pohjusti elokuvalevitykseen tullutta samannimistä elokuvaa ja kirjasta otettiin elokuvan kupeeseen viime vuonna myös toinen elokuvakannella varustettu painos.

Time-lehti on listannut Greenin vuonna 2014 maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon! Greenin ansiot tosin eivät luultavasti ole tulleet yksinomaan nuortenkirjailijan työstä, sillä hän on myös yhdessä veljensä Hank Greenin kanssa tunnettu youtube-videbloggaaja.  

Viime syksynä ilmestyi Greenin esikoisromaani Looking for Alaska nimellä Kaikki viimeiset sanat ja myöhemmin tänä vuonna ilmestyy hänen nuortenkirjansa Paper Towns nimellä Arvoitus nimeltä Margo.

Ainakin kahdelle tähän mennessä suomennetulle Greenin  nuortenromaanille on ominaista tietty omaelämäkerrallisuus tai kokemuksellisuus, josta seuraa myös helppo samastuttavuus romaanien päähenkilöihin. Kuten usein esikoisromaanien kohdalla, myös Green rakensi debyyttinsä väljästi omien lukiovuosiensa kokemuksiin. Tähtiin kirjoitetun virheen  kahden  syöpäsairaan  nuoren rakkaustarina puolestaan sai kimmokkeen Greenin työskennellessä vakavasti sairaiden lasten sairaalassa. 

Greenin maailmanlaajuisen menestyksen takana on toki myös valtaisa markkinointikoneisto, mutta arvatenkin hän on myös tehnyt täsmäajoituksen realistisella kerronnallaan, sillä fantasian ja dystopian kyllästämät nuoret lukijat kaipaavat jo enenevässä määrin todenperäistä miljöötä ja päähenkilöitä.

Miles on perheen ainokainen, joka lähtee Culver Creekin lukioon kauas kotoaan Alabamaan, missä on ”sikakuumaa”. Suojattua elämää vanhempiensa silmäterää viettänyt syrjäänvetäytyvä poika jännittää sisäoppilaitoksessa asumista ja uusia luokkatovereitaan: 

”Älkää olko huolissanne.” Hymyilin. ”Meikä kyllä oppii puhumaan etelää.” Äiti nauroi. 

”Älä tee mitään tyhmää”, isä sanoi. 

”Okei.” 

”Ei huumeita. Ei ryyppäämistä. Ei tupakkaa.” Culver Creekin entisenä oppilaana isä oli tehnyt asioita, joista minä olin vain kuullut: salaisia bileitä, hiiviskelyä heinäpelloilla (isä oli valittanut siitä, että siihen aikaan koulussa oli vain poikia), huumeita, kännäämistä ja tupakointia. Tupakanpolton lopettaminen oli vienyt aikaa, mutta nyt isän hurjat päivät olivat kaukana takanapäin. 

”Olet meille rakas”, isä ja äiti töksäyttivät yhteen ääneen. Se oli pakko sanoa, mutta sanat saivat koko jutun tuntumaan kauhean kiusalliselta, ihan kuin olisi nähnyt isovanhempiensa suutelevan.

Milesilla on kummallinen piintymä: hän on kiinnostunut historian suurmiesten ja -naisten viimeisistä sanoista. Hänen huonekaverikseen tulee Chip, joka haluaa itseään kutsuttavan Everstiksi. Eversti puolestaan antaa Milesille heti lisänimen Lyllerö, joka tosin sopii huonosti tämän hoikkaan olemukseen. 

Everstin kaveripiiriin kuuluu Alaska, harvinaista nimeään myöten erikoinen tyttö, joka kietoo tietysti täysin kokemattoman Milesin oitis pauloihinsa.Tytöllä on huoneessaan mittava  kokoelma kirpputoreilta pikkurahalla hankittuja pokkarilaitoksia monista maailmankirjallisuuden klassikoista, mutta mukana on myös paljon jonnin-joutavaa viihdekirjallisuutta. 

Voin sanoa vaikka tässä välissä, että Alaska oli kaunis. Hän tuoksui vieressäni pimeässä hieltä, auringonpaisteelta ja vaniljalta, ja näin ohuen kuunsirpin valossa vain hänen siluettinsa paitsi silloin, kun hän imi tupakkaa, silloin kun savukkeen hehkuva pää heitti hänen kasvoilleen punaisen valonkajon. Mutta erotin pimeässäkin hänen silmänsä – loistavat smaragdit Hänellä oli silmät, jotka viekoittelivat tukemaan kaikkia hänen pyrkimyksiään.  – –

Alaska on myös toimen tyttö, joka ei halua jäädä rypemään menneisyyden saati tulevaisuuden jahkaamisessa:

”Taivas, minusta ei tule sellainen tyyppi joka istuu kertomassa, mitä aikoo joskus tehdä. Minä vain teen. Tulevaisuuden kuvitteleminen on yksi nostalgian muoto.”

Green osaa taitavasti syöttää lukijoilleen maailmankirjallisuuden klassikoita. Greenin nuoret päähenkilöt ovat laveasti kirjallisuutta harrastavia nuoria, joista kuitenkin puuttuu nokkelan kirjanoppineen tai älykön leima.  Green usuttaa lukijoitaan pohtimaan elämän peruskysymyksiä, elämää ja kuolemaa, ilman kliseitä. Varmasti Greenin uskontotieteen opinnot ovat suurelta osalta vaikuttaneet tähän suvereeniin taitoon johdattaa nuoria elämän ytimen äärelle. 

Kaikki viimeiset sanat käsittelee rankkaa aihetta, mutta käsittelytapa on älyllisyydessään ja lukijan haastamisessaan onnistunut; romaani ei sorru tirkistelyyn tai yliampuvaan shokeeraamiseen. Taitavasti Green koukuttaa lukijaa rytmittämällä teosta ennen ja jälkeen ennalta määrittelemättömän tapahtuman, josta tulee vedenjakaja Milesin elämässä.   

Lukija orientoituu siis odottamaan jotakin, ja mitä pidemmälle hän romaania lukee, sitä varmempi hän on siitä, että luvassa on jotain surullisella tavalla peruuttamatonta.

Nuorten eräänlaisena mentorina toimii olemukseltaan jo hauras mutta opettajan auktoriteetiltaan vahva islamin, kristinuskon ja buddhalaisuuden  eroavaisuuksia opettava tohtori Hyde, jonka tunnit auttavat Milesia ja hänen ystäviään selviämään romaanin viimeisen kolmanneksen jälkeen toteutuvan traagisen onnettomuuden jälkeisestä elämästä.   

– – Ja nyt hän muuttui tunti tunnilta kylmemmäksi, jokaisella hengenvedollani yhä kuolleemmaksi. Ajattelin: Pelko on sitä, että olen menettänyt jotakin tärkeää, en löydä sitä enkä selviydy ilman. Se on samanlaista pelkoa kuin jos olisi kadottanut silmälasinsa ja menisi optikolle, ja siellä sanottaisiin, että lasit ovat loppuneet koko maailmasta, ja nyt täytyy vain pärjätä ilman. – –

     

Suomalaiset John Greenin tosifanit voivat testata tietämystään hänen kirjojensa tapahtumista täällä.

Joskus olisi kiinnostavaa vertaila kansainväliseen menestykseen yltäneiden nuortenromaanien kansia. Ylläoleva sammunutta kynttilää esittävä kansikuva on alkuteoksen ensimmäisen painoksen alkuperäinen kansi, mutta romaanista on julkaistu Yhdysvalloissakin  suomenoksessa käytetyllä päivänkakkarakannella varustettuja laitoksia. Kummallekin kuvalle löytyy romaanista toki perustelunsa.