John Boyne: Leijuva poika. Kuvittanut Oliver Jeffers, suomentanut Laura Beck. 269 sivua, Bazar 2014.
Irlantilainen
John Boyne (s.
1971) kirjoittaa aikuisille ja lapsille. Hänen läpimurtonsa lastenkirjailijana
oli nopeasti valkokankaalle elokuvaksi päätynyt The Boy In The Sriped Pyjamas
(2006, suom. Poika raidallisessa
pyjamassa, Bazar 2008).
Toisen maailmansodan tapahtumat ovat keskiössä myös vielä suomentamattomassa Stay Where You Are And
Then Leave (2013). Syksyllä 2015 ilmestyvä uutuus The Boy At The Top Of The Mountain kertoo orvosta pariisilaisesta
pojasta Pierrotista, joka saa kasvattikodin tätinsä luota. Täti on
taloudenhoitajana Adolf Hitlerin luona. Eletään vuotta 1935.
Boynen monipuolisesti varioima lajityyppi on paljossa velkaa klassisille lasten- ja
nuortenromaaneille, joissa pääosassa ovat aina orvot, kaltoin kohdellut tai ilman omaa syytään muutoin syrjään sysityt lapset. Samaa perinnettä hyödynsi menestyksekkäästi myös Roald Dahl.
Lakiasiaintoimistossa työskentelevän pikkuvirkamiehen, Alistair Brocketin, ja hänen vaimonsa perheessä eletään sovinnaista ja pikkusievää elämää:
Aloitetaan vaikka Billyn isästä Alistairista, joka oli omasta mielestään täysin normaali mies. Hän eli normaalia elämää normaalissa talossa, asui normaalilla asuinalueella ja puuhasi siellä normaaleja asioita normaaliin tapaan. Hänen vaimonsa oli normaali, kuten myös hänen kaksi lastaan.
Alistair ei hyväksynyt epänormaaleja ihmisiä tai ihmisiä jotka pitivät meteliä itsestään. Kun hän istui metrojunassa ja joukko teini-ikäisiä jutteli kovaäänisesti jossain lähistöllä, hän odotti seuraavaa asemaa, laskeutui junasta ja siirtyi toiseen vaunuun ennen kuin ovet taas sulkeutuivat Kun hän kävi syömässä ravintolassa – ei sellaisessa hienossa uudessa ravintolassa, jossa on omituinen ruokalista ja hämmentäviä ruokalajeja, vaan ihan normaalissa ravintolassa – häntä harmitti, jos tarjoilivat pilasivat hänen iltansa laulamalla ”Paljon onnea vaan” jollekulle huomionkipeälle asiakkaalle.
Tällaiseen kaikenlaista poikkeavuutta boikotoivaan latteaan perheeseen syntyy sitten kolmanneksi lapseksi Billy, jonka erityisominaisuutena on, että
hän uhmaa painovoiman lakeja ja leijuu – sananmukaisesti.
Sanomattakin
on selvää, että Billyn erityisyys on vanhemmille kova paikka. He piilottelevat
poikaa sisätiloissa ja yrittävät kaikin keinoin peittää pojan kummallisen
erityispiirteen. Äiti esimerkiksi keksii varustaa pojan koulutielle hiekalla täytetyn painavan repun kera, jotta poika ei paljastaisi noloa erityispiirrettään.
Billyn
äiti tekee lopulta oman ratkaisunsa karistaakseen liikaa huomiota anastavan
kuopuksen pois silmistään. Kohtaus on viiltävän surullinen, mutta Boyne ei anna
lukijan pitkään rypeä paatoksellisessa tunnekuohassa.
Billy
lähtee avoimin mielin liitelemään. Hän ylittää mantereita ja kohtaa lukuisia kaltaisiaan eri tavoin erilaisia
ihmisiä, jotka monin eri keinoin vahvistavat hänen omaa käsitystään erilaisuuden
rikastavasta voimasta.
Billy
pohtii useaan otteeseen erilaisuuttaan, mutta päätyy usein samaan lopputulemaan:
Mutta yllättävää kyllä Billystä ei ollut hauskaa olla samanlainen kuin muut. Tuntui siltä kuin hän olisi teeskennellyt olevansa joku toinen kuin oli.
Billyn Brasialiassa kohtaama Palmira toteaa, että ”Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään
asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.”
Billy palaa perheensä luokse, mutta vain hetkeksi. Lukija on yhtä mieltä siitä, että pojan on parempi varttua aikaihmiseksi jossakin muualla kuin oikean perheensä parissa.
Romaani urheasta Billystä kasvaa moniarvoisuuden uhkeaksi puolustuspuheeksi, jonka kritiikki kohdistuu ennen muuta putkinäköisin ja -aivoisiin aikuisiin. Lapset, mukaan lukien myös Billyn sisarukset, eivät koe veljensä erityisyyttä mitenkään vaivaannuttavana asiana.
Romaani urheasta Billystä kasvaa moniarvoisuuden uhkeaksi puolustuspuheeksi, jonka kritiikki kohdistuu ennen muuta putkinäköisin ja -aivoisiin aikuisiin. Lapset, mukaan lukien myös Billyn sisarukset, eivät koe veljensä erityisyyttä mitenkään vaivaannuttavana asiana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti