Ruotsissa osataan tarttua härkää
sarvista. Svenska Barnboksinstitutet järjesti viime viikolla monella tapaa
ajankohtaisen seminaarin otsikolla Kvalitet eller kvantitet? Barn- och
ungdomslitteraturens dilemma.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden nimekemäärät ovat Ruotsissa 2000-luvun taitteen jälkeen kasvaneet suuremmiksi kuin koskaan ennen. Sama kehitys näkyy myös Suomessa.
Paneeleissa ja asiantuntija-alustuksissa puhuttiin mm. siitä,
kuinka laatua pitäisi mitata, kenellä on lupa tai velvoite määritellä, mikä on
hyväksi lapsille ja nuorille? Millainen lapsikuva kirjoista näyttäytyy? Saako
kuka tahansa kirjoittaa ja kuvittaa lapsille ja nuorille? Mihin kustantajia ja
kustannustoimittajia tarvitaan? Kuinka ja kenen toimesta lasten- ja
nuortenkirjallisuutta arvioidaan?
Parin viikon takainen Lasten ja nuortenkirjallisuuden
Finlandia -ehdokasjulkistus on kirvoittanut minua miettimään taas tähän palkintoon ja
sen nostattamaan mediajulkisuuteen liittyviä pulmakohtia.
Suomen Kirjasäätiö ei nyttemmin enää näe lisäarvoa sille, että esivalintaraatiin valittaisiin lasten- ja nuortenkirja-alan asiantuntijoita, joilla olisi näkemystä alan kehityksestä ja trendeistä. Raatilaiset työskentelevät toki lasten ja nuorten kulttuurin parissa, mutta lukevat usein "matkan päästä" ja toisesta toimijataustasta käsin. Parhaimmillaan tämä lukutapa voi toki tuottaa hyvinkin virkeitä nostoja uutustarjonnasta.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian ja aikaisemman Junior Finlandian -esivalintaraati
on puheenjohtajansa suulla useampana viime vuotena ällistellyt suomalaisen
lasten- ja nuortenkirjallisuuden runsautta, laatua ja moniulokkeisuutta. Ei ole vielä ilmaantunut sellaista raatia, joka ei olisi ihmetellyt valinnan vaikeutta vauvojen kartonkikirjoista nuorten aikuisten romaaneihin asti. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-raati joutuu pähkäilemään Finlandia- ja Tieto Finlandia -raateja ankarammin arvoasetelmiaan.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tarjonnan laatu ja monipuolisuus pitäisi mielestäni olla jo kaikkien tiedossa ja fokusta voisi suunnata tärkeämpiinkin näkökohtiin.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tarjonnan laatu ja monipuolisuus pitäisi mielestäni olla jo kaikkien tiedossa ja fokusta voisi suunnata tärkeämpiinkin näkökohtiin.
Kuluvan syksyn aikana on uutisoitu jo kolmesta uudesta lasten- ja
nuortenkirjapalkinnosta.
Suomenruotsalainen Förlaget-kustantamo ja Moomin
Characters perustivat Vanessa-palkinnon, joka jaetaan joka toinen vuosi
ansiokkaalle suomenruotsalaiselle
lastenkulttuurihankkeelle. Ensimmäisen 10 000 euron suuruisen
Vanessa-palkinnon sai kuvittaja Linda Bondestam.
Porvoon kaupunki ja paikallinen sanomalehti Östnyland
ovat perustaneet Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinnon. Niin ikään 10
000 euron suuruinen palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa Runebergin
päivänä 2017. Palkinto voidaan myöntää suomen- tai
ruotsinkieliselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset ja sen avulla halutaan edistää lasten lukuintoa. Esiraati nimeää enintään
10 ehdokasta, joista porvoolaiset päiväkotiryhmät ja 1.–2.-luokkaiset
valitsevat omia suosikkejaan. Ensimmäisen palkinnon saajasta päättää
elokuvaohjaaja Saara Cantell.
Lastenkirjainstituutti ryhtyy ensi vuonna jakamaan ainakin seuraavien neljän vuoden ajan lahjoitusvaroin perustettua 4000 euron arvoista Punni-palkintoa, joka
on kohdennettu esikoisteokselle tai rohkealle avaukselle. Palkinnon linjauksen tarkempia yksityiskohtia ei ole vielä julkistettu.
Tulkitsen niin, että näiden palkintojen perustaminen on saanut sytykettä Finlandia-palkinnon valintaproseduurin aukkopaikoista: suomenruotsalainen, ruotsiksi kirjoitettu lasten- ja nuortenkirjallisuus, lasten lukutaidon petrauksen kannalta tuiki tärkeät lastenromaanit ja esikoiset ovat jääneet usein katveeseen ehdokkaita nimettäessä.
Kirjaäätiö kokeili tänä vuonna ensimmäistä kertaa ns. keskitettyä medianäkyvyyttä, kun kaikki kolme Finlandia-palkintoa julkistetiin saman viikon aikana. Oman näppituntumani mukaan Tieto- ja lasten- ja nuortenkirja-Finlandioiden uutisjulkisuus ei ole keskityksen jälkeen juurikaan lisääntynyt.
Kirjaäätiö kokeili tänä vuonna ensimmäistä kertaa ns. keskitettyä medianäkyvyyttä, kun kaikki kolme Finlandia-palkintoa julkistetiin saman viikon aikana. Oman näppituntumani mukaan Tieto- ja lasten- ja nuortenkirja-Finlandioiden uutisjulkisuus ei ole keskityksen jälkeen juurikaan lisääntynyt.
Olisiko siis lasten- ja nuortenkirjapalkintojen määrällisen runsastamisen sijasta sittenkin fiksumpaa
profiloida sitä rahallisesti suurinta, arvostetuinta ja tunnetuinta aiempaa paremmaksi?
Profilointi olisi enemmän kuin paikallaan, kun lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettava Finlandia-palkinto ensi vuonna ehättää täysi-ikäiseksi eli 21 vuoden ikään.
Entä jos Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandiassa pyrittäisiin ehdokasasettelussa haarukoimaan koko lavea ikäryhmä, vauvasta aikuisuuteen jo kurkottavaan nuoreen asti?
Eli ehdolle asetettaisiin joka vuosi laadukas kotimainen teos 1) vauvalle ja tai taaperolle, 2) leikki-ikäiselle, 3) lukemaan opettelevalle ja 4) itsenäisesti luettavansa jo valitsevalle lapselle sekä 5) varhaisnuorelle ja nuorelle. Ja vuosittain haravoitaisiin tiheällä kammalla myös 6) lasten/nuortenlyriikan ja tietokirjallisuuden tarjontaa ja nostettaisiin niistäkin laatukirjat ehdolle.
Ja kuuden eri kirjakategorian alle voisi laatia vielä ns. short listin neljästä–viidestä muustakin laadukkaasta uutuudesta.
Näin saataisiin nykyistä isompi ja pidempään leiskuva spottivalo kotimaiselle lasten- ja
nuortenkirjallisuudelle ja jokaiselle ikäryhmälle löytyisi sopivaa ja laadukasta luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti