Maija ja Anssi Hurme:
Varjostajat, S & S 2018.
Kuvakirja
on lastenkirjallisuuden nykylajeista kenties vaativin, koska siinä
pyritään tasapuoliseen ilmaisuun kahden taidemuodon,
kuvan ja sanan, välillä.
Onnistunein
lopputulos syntyy, kun kirjaa aikuisen ääneen lukemana kuunteleva lapsi ja aikuinen eivät pysty vetämään rajaa
visuaalisen ja kirjallisen viestin välille.
Ihannetapauksessa teksti ja kuva ovat siis yhtä keskenään – erikseen tarkasteltuina kumpikin olisi torso.
Maija
ja Anssi Hurmeen uusi kuvakirja Varjostajat on harmaan-vihreästä, mattapintaisesta väriskaalastaan huolimatta kevään kotimaisen kuvakirjatarjonnan valopilkku.
Se jatkaa jo viime vuonna alkanutta kuvakirjatrendiä, jossa fokus on lapsiperheiden kriiseissä, ohimenevissä tai vähän pidempikestoisissa.
Se jatkaa jo viime vuonna alkanutta kuvakirjatrendiä, jossa fokus on lapsiperheiden kriiseissä, ohimenevissä tai vähän pidempikestoisissa.
Leikki-ikäisen
lapsen äiti on lähtenyt pois kotoa.
Näiltä osin asetelma on tismalleen sama kuin Hannamari Ruohosen
Kadonnut äitini -kuvakirjassa (S & S 2017).
Siinä missä Ruohosen kirjassa lapsi terapoi
äidin kotoa poislähtemistä mielikuvituseläimen, räyhäkän koiran, kanssa, niin Hurmeiden toteutuksessa
huolet, murheet ja hämmennys kiteytyvät pyöreämuotoisen Varjostajan hahmoon.
Vaikka kirjan angstisessa alussa visuaalinen mielenmaisema on apeahko, eivät pyöreäkasvoiset Varjostajat silti näyttäydy ahdistavina saati pelottavina hahmoina terhakan olemuksensa vuoksi. Niiden sateenvarjohan toimii samaan tapaan kuin suojelusenkelin siivet!
Vaikka kirjan angstisessa alussa visuaalinen mielenmaisema on apeahko, eivät pyöreäkasvoiset Varjostajat silti näyttäydy ahdistavina saati pelottavina hahmoina terhakan olemuksensa vuoksi. Niiden sateenvarjohan toimii samaan tapaan kuin suojelusenkelin siivet!
Varjostaja ilmaantuu lupaa kysymättä lapsen huoneeseen ja seuraa häntä ja isää myös kaupungilla.
Lapsi
ei pääse siitä eroon päiväkodissakaan:
Se halusi olla vain minun kanssani koko ajan.
En voinut mennä mukaan muiden leikkeihin.
Iltasadun aika. Lapselle mieluisista rutiineista ei poiketa edes poikkeustilanteessa. Maija Hurmeen kuvitusta Maija ja Anssi Hurmeen kuvakirjaan Varjostajat (S & S 2018). |
Ja illalla kotona Varjostaja ottaa kirjahyllystä kaikkein hurjimman satukirjan.
Se
haluaa, että lapsi lukee sille ääneen sadun sisaruksista, joiden vanhemmat lähettävät metsään noidan
armoille.
Varjostajan
ja lapsen roolit kääntyvät päälaelleen: lapsesta tuleekin lohduttaja:
Hain kaikki lamput huoneeseeni.
Kerroin sille kaikista kilteimmän sadun.
Tein kaikki äänet.
Lauloin peikkoäidin tuutulaulun kolme kertaa.
Lopulta se nukahti.
Varjostajasta tulee niin iso, ettei lapsi enää mahdu sen viereen nukkumaan.
Maija Hurme saa kiinnostavilla kuvakulmillaan kuvituksiin kiehtovaa syvyyttä ja jännitettä. Maija Hurmeen kuvitusta Maija ja Anssi Hurmeen kuvakirjaan Varjostajat (S & S 2018). |
Onneksi isän sängyssä on tilaa.
Aamulla herätessä lapsi huomaa, että isäkin on saanut oman Varjostajan. Iltaan mennessä Varjostajat ovat kasvaneet
niin suuriksi, että niiden on jäätävä kodin ulkopuolelle suurine
sateenvarjoineen.
Kun pääsimme kotiin, ne eivät enää mahtuneet ovesta sisään.
Sinä yönä koko talo oli humisevan hämärän sylissä.
Tiesin, että ne suojelivat meitä.
Nukahdin heti.
Näin ihania unia.
Tähdistä. Lentämisestä. Äidistä.
Aamulla lapsi haluaa lähteä isänsä kanssa lennättämään leijaa.
Hurja tuuli lennättää
Varjostajat taivaan tuuliin. Mutta lapsi tietää, että Varjostajat
kyllä palaavat vielä joskus.
Maija
ja Anssi Hurmeen kuvakirja pureutuu aiheeseen, joka on lapselle ehkä
traumaattisin kaikista, eli toisen
vanhemman katoamiseen.
Niukka teksti jättää paljon tulkittavaksi rivien väleihin,
mikä on yksinomaan hyvä asia.
Suomalainen
lasten- ja nuortenkirjallisuus heijastelee yhteiskunnallista todellisuutta juuri nyt erittäin nopeasti
ja virkeästi.
Sävyerot ovat kuitenkin tyyten erilaisia kuin yhteiskunnallisesti tiedostavalla 1970-luvulla, jolloin lapset toimivat maailman tai asuinalueensa pelastamiseksi verraten itsenäisesti, ilman aikuisen tukea ja turvaa.
Sävyerot ovat kuitenkin tyyten erilaisia kuin yhteiskunnallisesti tiedostavalla 1970-luvulla, jolloin lapset toimivat maailman tai asuinalueensa pelastamiseksi verraten itsenäisesti, ilman aikuisen tukea ja turvaa.
Kuvakirjan
loppu ei kierry onnelliseen loppuratkaisuun.
Siloiset ja vaaleanpunaiset happy endit ovat valitettavan harvinaisia tosielämässäkin.
Kuvakirjan lapsi on saanut huomata, että perusturvallisuus voi välillä horjua,
mutta isän tuella ja rakkaudella myös vastoinkäymisistä selvitään. Lapsi kääntää kokemukset voitokseen: elämä kantaa.
Toivottavasti tieto Varjostajat -kuvakirjasta kiirii kaikkien lastensuojelun ammattilaisten tietoon.
Kuvakirja
on ilmestynyt samanaikaisesti myös ruotsiksi nimellä Skuggorna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti