Sankariainesta ilman turhaa koohotusta

Maarit Nurmi: Eemun tarinoita 1: Musta tulee sankari! 221 sivua, kuvitus tekijän, Myllylahti 2018. Kansikuva Anne Muhonen.

Lastenkirjainstituutin Kirjakori 2017 -raportista  selviää, että viime vuoden lasten- ja nuortenkirjojen sankarien sukupuolijakaumassa tytöt jyräävät pojat.

Pojat ovat tunnetusti lukijoina tyttöjä krantumpia samastumaan tyttöpäähenkilöihin, ja siksi on tärkeää, että pojille on tarjolla monipuolisesti poikapäähenkilöistä kertovia lastenromaaneja lukutaidon alkuvaiheeseen.

Pieni Myllylahden kustantamo ryhtyy julkaisemaan uutta,  hiljattain lukemaan oppineille suunnattua Eemu-pojasta kertovaa sarjaa. 

Maarit Nurmi (s. 1961)  on julkaissut aiemmin yhden elämäkerran ja dekkarin aikuisille. Tuntumaa kohderyhmäänsä hän on hankkinut opettajasijaisuuksilla alakouluissa.

Nurmen ensimmäistä lastenromaania voisi pitää kotikutoisena suomalaisena vastineena Jeff Kinneyn Neropatti-kirjoille (Otava). Kerronta on lapsentahtisempaa ja humoristinen revittely maltillisempaa yhdysvaltalaiseen superusuosittuun verrokkiinsa nähden. 

Ylenpalttinen koohotus ja juonen äkkikäänteisyys ei välttämättä olekaan tarpeen, kun lukutaito on vielä treenausvaiheessa. Samastumiseen houkutteleva arkinen tarina muutamin pikantein höystein riittää, kuten Eemun tarinoita -sarjan avaus todistaa. 

Kirjan graafisessa yleisilmeessä ja taitossa aloittelevan lukijan vaatimukset on otettu onnistuneesti huomioon. 

Houkuttelevasti nimetyt luvut ovat lyhyitä, pelkistetty, lapsen piirrostyyliä jäljittelevä simppeli kuvitus katkaisee raskaampia tekstipalkkeja. Dialogia on pilkottu sarjakuvan tapaan tekstikupliin, mikä sekin voi osaltaan madaltaa vastahankaisen lukijan kynnystä tarttua kirjaan.

Alakouluikäisen Eemun ikää ei onneksi kerrota. Näin kirjan potentiaalinen kohderyhmä on lavea.  

Eemun elämää ravistelee vastasyntynyt pikkuveli. Identtisillä kaksossiskoilla Mallalla ja Mellalla on omat juttunsa. Luontevasti Nurmi kuvaa perheen arkea sekä Eemun vähin erin syntyvää rakkautta uuteen perheenjäseneen.

Väärinkäsitykset ja sattumukset seuraavat tietysti toisiaan, kuten tämän lajityypin humoristisissa lastenromaaneissa on tapana. 

Eemun kummitäti tulee luokanvalvojaksi, mikä on tietysti pojasta tosi noloa ja hän yrittää parhaansa mukaan pitää tiedon salassa luokkakavereiltaan. Eemu yrittää myös pimittää salaisen ihastuksensa kavereiltana, ja onneksi hoksaavainen äiti on viisaasti tässä juonessa mukana.

Ihan auvoista ei Eemunkaan elämä ole. Luokassa leijailee lennokkeja, jotka väittävät Eemun olevan koulun tyhmin jätkä.

Mä meinasin saada raivarin. Ensiksikään mä en ole mikään tyhmä ja toiseksi mä en ole jätkä. Isä sanoo, että jätkät on isoja korstoja, joilla on tupakka hampaissa ja huoro ryhti. Mulla ei ole. Mä heitin sen lennokin roskiin.

Epäilykset kohdistuvat aluksi Nyrkki-Taistoon ja Vilunkiin, luokan koviksiin, mutta ne osoittautuvat – onneksi – vääriksi. Rehtori paisuttelee Eemun ”urotyötä” vähän  yli tarpeen, mutta oikeudentajuinen Eemu kyllä korjaa asian oikealle tolalle.