keskiviikko 21. elokuuta 2019

Salaperäinen, siekailematon kuvakirja
















Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu, 31 sivua, Karisto 2019.







Hertta Vierulan Hännänkääntötemppu sijoittui neljän parhaan käsikirjoituksen joukkoon Kariston Rohkeus-aiheisessa kuvakirjatekstikilpailussa. 

Kilpailun voittanut Johanna Venho (Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, kuv. Hanneriina Moisseinen, Karisto 2018) ja kärkinelikkoon  yltäneet Johanna Hulkko (Ihana Maija, kuv. Marjo Nygård, Karisto 2018) ja Katri Tapola (Pumpulibussi ajaa ohi, Karisto 2019) tunnetaan kaikki lasten- ja aikuistenkirjatuotannostaan.  

Kirjoituskilpailujen järjestäjien  ääneenlausumaton toive on saada uusia kiinnostavia tekijöitä. Vierulan toinen kuvakirja Valaankantaja (kuv. Nora Surojegin, Karisto) ilmestyy lähiaikoina.

Minulla oli ilo olla mukana Kariston raadissa ja Vierulan käsikirjoitus oli yksi omista suosikeistani.


Sannan häntä kasvaa nopeasti ja pian sitä ei voi enää piilottaa.
 Teemu 
Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan tekstiin kuvakirjassa 
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019).


Hännänkääntötemppu antaa ilahduttavan paljon tulkinnan varaa ja liikkumatilaa lukijalle ja kuulijalle. Onko kyse lapsen kaikkivoipaisuuden tunteesta, joka pääsee vähän liikaakin niskan päälle?

Vai kokeeko Sanna itsensä jotenkin erilaiseksi, poikkeavaksi, vai ahdistaako häntä äidin halu pistää hänet johonkin ennalta määritettyyn muottiin? Va

Vai onko kuvakirjan päähenkilö Sannalla "vain" poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus? 



Karhunkainen taitaa olla sukua Muumilaakson Mörölle.
Teemu 
Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan
 tekstiin kuvakirjassa 
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019).i
  
Hännänkääntötemppu on jälleen hyvä esimerkki kouluikäisille suunnatusta kuvakirjasta, joka antaa sopivasti haastetta. Kuvakirjat eivät todellakaan saa olla vain päiväkoti-ikäisten yksinoikeus!


Sannalle kasvaa häntä. Se on ensin ”punainen näppylä, pieni pullea vastanapa”, joka kasvaa nopeasti pitkänhuiskeaksi hännäksi. 


Mutta yhtä aikaa hännän kasvamisen kanssa ilmaantuu Sannan kotiin myös Karhunkainen ja Harottavavarpainen, jotka päätyvät hurjaan tappeluun keskenään. 

Sannaa pelottaa ja hän odottaa jo äitiä kotiin tulevaksi.

Sannan persoona on valloittava, hän elää hyvin fyysisesti ja haluaa tuntea ja  kokea kaiken hyvin kokonaisvaltaisesti:

Sanna kieri maassa ja meni lätäkköön makaamaan, että tietäisi miltä tuntuu, kun vesi imeytyy vaatteiden läpi. Että tietäisi miltä lätäkkö haisee läheltä ja minkä väristä vesi on, kun ripset koskevat lätäkön pintaa.  
Sanna istui kiipeilytelineelllä yksin ja odotti, kun opettaja puhui äidille. Sanna kirjoitti lyijykynällä pehmeään puuhun kakka.


Kuvitus ei  anna käyttäytymisohjeita tai hyssyttele lapsen tunteita.
Äidin ojentava sormi riittää osoittamaan lapsen ja aikuisen valtasuhteita.
 Teemu Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan tekstiin kuvakirjassa
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 

Kuvittaja Teemu Juhani ei siekaile käyttää harmaan sävyjä. Hän on tempautunut pidäkkeettömästi Sannan kuvitelmiin. Pelon ja hurjan mielikuvittelun hetket on kuvattu hämäränhyssyssä. Kun Sanna saa niistä tukevan niskaotteen, siirrytään taas päivänvaloon. 


Loppu kiertyy seesteiseksi. Isä ja äiti katsoivat Hassuja kotivideoita ja pyytävät Sannaa viereensä sohvalle istumaan ja syömään sipsejä.


Hännänkääntötemppu houkuttaa aikuista analysoimaan todellisia tapahtumia ja Sannan mielikuvittelua ehkä vähän turhankin monesta kulmasta. 

Lapsi sen sijaan antaa huutia kyökkipsykologialle ja saa voimaa Sannan anarkiasta, uhmasta ja asioiden kyseenalaistamisesta. Tarina kulkee lapsen tarpeet edellä, ja hyvä niin. 


                                                               * * * * *


Hännänkääntötempun ja Katri Tapolan & Aino Louhen Pumpulibussi ajaa ohi -kuvakirjan julkistamisjuhlaa vietettiin eilen Annantalolla. 

Tapola ja Vierula lukivat kirjat ääneen ja Kariston myynti- ja markkinointipäällikkö Veijo Kekäläinen haastatteli heitä ja Teemu Juhania kirjojen synnystä. 

Kirjoista syntyi paljon keskustelua. Olen jo pitkään tahollani murehtinut sitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden ympärillä käytävä keskustelu, mielipiteenvaihto ja erilaisten näkökulmien avaaminen on Suomessa eri foorumeilla ja alustoilla vähentynyt. 

Tällaiset lämminhenkiset julkistusjuhlat onneksi tarjoavat yhden mahdollisuuden puhua esillä olevista kirjoista ja yleisemminkin lapsille ja nuorille lukemisen tärkeydestä. 



Vierulan lapsuuden lempikirja oli Lidia Postman Mikko ja lohikäärme (WSOY 1975). Kuvakirja kertoo pienestä Mikko-pojasta, josta tulee pian isoveli. Mikko tekee hurjan matkan lohikäärmeen tyrannisoimaan satumaailmaan ja pelastaa kansan pelon ikeestä. 

Toinen Vierulan suosikkikirja on Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt. Yhtymäkohtia esikoiskuvakirjaan toki löytyy, mutta lopputulos on omintakeinen ja briljantti lapsen sisäisen maailman kuvaus.





Teemu Juhani ja Hertta Vierula Annantalolla
Hännänkääntötempun julkistusjuhlassa. Valokuva © PHH.



Hännänkääntötempun rinnalla voi lukea Sari Peltoniemen nuortenromaanin Kummat. Siinäkin nuorille päähenkilöille kasvaa hännät!







2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Eikö tässä nyt kuitenkin ollut selvästi kyse lapsesta, jonka kotona on väkivaltaa, joka pelkää vanhempiaan ja joka oireilee vakavasti tämän vuoksi? Lopussa teeskennellään hetki ettei ongelmia olekaan vaikka lapsi tietää, millaisia vanhemmat ovat näennäisen seesteisen pinnan alla. Hyvä kirja, jota soisi käytettävän tukena kun kohdataan tällaisissa tilanteissa olevia lapsia.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiinnostava tulkinta! Hertta Vierula ei selvästikään ole halunnut selittää kuvakirjatekstinsä teemaa tai tavoitetta, ja se on aina riittoisan lastenkirjan merkki.

Ilman muuta tapahtumat ja kuvat voi tulkita näinkin.

Perheväkivallasta on takavuosina julkaistu yksi täsmäkirja lapsille, Saara Laihon ja Johanna Moision Urhea pikku nalle (Lasten Keskus 2000).