maanantai 4. marraskuuta 2019

Koulukiusaajan inhimillinen muotokuva

















Tuula Kallioniemi: Verkot, 105 sivua, Otava 2019. Kansikuva Jussi Kaakinen. 



”Olinko mä kaikkien mielestä joku sekopää psykopaatti, joka piti eristää muusta maailmasta?”

Näin miettii Tuula Kallioniemen varhaisnuortenromaanin päähenkilö Sere.  

Tuula Kallioniemi on viime vuosina tiivistänyt ilmaisuaan noin sadan sivun mittaisiin kiteytettyihin varhaisnuortenromaaneihin. 


Kallioniemen romaanin vastinparina on luontevaa lukea Antti Röngän aikuisten romaaniin Jalat ilmassa (Gummerus 2019) nimenomaan saman aiheen työstämisen takia.

Röngän romaanin koulukiusattu poika on traumatisoitunut pitkään jatkuneesta koulukiusaamisesta eikä vielä varhaisessa aikuisuudessaankaan  aloittaessaan yliopisto-opintoja pääse kiusatun leimasta irti. 

Kallioniemen tarinassa kiusaajakaan ei ole yksiselitteisesti pahis. 


Sere on aloittamassa kuudetta luokkaa. Hän on kiusannut luokkatovereitaan koko ala-asteen ja hänelle tarjotaan kahta vaihtoehtoa: siirtymistä perhekotiin tai kotikaupungin uuteen lähiökouluun. 

Oli kuulemma tulossa jokin uusi laki tai jotain. Koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja eikä kiusattu. Olin edelläkävijä. Palaverissa oli lässytetty diipadaapaa vanhempien vastuusta.   
Teki mieli läiskiä palaverin osanottajia päin näköä. Ei mun vanhemmissa mitään vikaa ole. Ne on ihan ookoo. Mun koti on ihan ookoo. Mun pikkusisarukset, kaksoset Siiri ja Sami on ihan ookoo. 
 Mä itse olin ollut ehkä vähemmän ookoo. Liian kauan. Jotain eskarista asti. Mutta en mä ainoa ollut. En todellakaan. Meitä oli iso jengi. Lähes kaikki olivat samanlaisia kuin mä. Ainakin melkein. Paitsi tietenkin Näätä. Silti mä olin ainoa, joka sai lähteä. Sanon ”sai” koska kaiken vouhkaamisen jälkeen palaverissa keksittiin ratkaisu. Tai siis me keksittiin. Kysyttiinhän multakin. Ja tietenkin isovaarilta. Onneksi se suostui. Se on niin siisti tyyppi.


Kallioniemen koulukiusaajan muotokuva karttaa kaikkia kliseitä: Verkot on elämänmakuinen ja tarkka analyysi alakouluikäisten sosiaalisista verkostoista. 

Uudessa koulussa Sere joutuu tietysti heti hankaukseen luokan kingin, Unton, kanssa. Uusi oppilas sekoittaa vakiintuneet kaveriporukat, ja ristiriitatilanteitahan siitä väistämättä syntyy. 

Sere saa myös itse tuta, miltä tuntuu olla kiusattu, panettelun ja pilkan kohde. 

Painavan pääteemansa kupeessa Verkot kuvaa myös asiantuntevasti kalastusta. 

Verkkojen laskeminen ja nostaminen isovaarin kanssa ovat Serelle parasta terapiaa. Isovaari on läsnä, hän ei vanhempien tavoin hössötä ja arvostele. 

Rohkeasti, mutta vailla mitään ohjelmallisuutta, Kallioniemi myös haastaa romaanin mittaan vähän kerrassaan lukijaa arvuuttelemaan päähenkilön sukupuolta.



Tuula Kallioniemi oli toimittaja Anna Tuluston haastateltavana Verkot-romaanista 16.11. Ylen ykkösen Aamun kirjassa

Ei kommentteja: